Kirjoja, koronakoira ja kahden euron heviä

Perjantaina jouduin piipahtamaan toimistolla hakemassa tavaroita ja pyörittelemässä silmiä nuorille aikuisille (tosin nykyään nuoren raja tuntuu menevän kolmessakympissä, joka minulle on kyllä tukevasti jo aikuinen. Tampereen vihreiden pormestariehdokaskin mainitsi Aamulehdessä olevansa vielä nuori, mutta kyllä 36-vuotias on jo toinen jalka keski-iässä - ovathan 45-vuotiaat jo ikääntyviä ja 55-vuotiaat ikääntyneitä, ainakin työelämän näkökulmasta. Ellet sitten ole presidentti.), jotka parveilivat toimistohotellissa ilman maskeja ja turvavälejä. Mokomat viruspesäkkeet. Mutta piipahduksessa oli se hyvä puoli, että chef meni sillä välin lähistön Lidliin, josta napattiin mukaan kahden euron hävikkihevilaatikko. Ja melkoinen laatikko olikin: puoli kiloa kirsikkatomaatteja, toinen puolikas tavistomaatteja, paprika, parsakaali, purjo, mandariineja, appelsiineja, reilun kaupan banskuja ja timjami. Kaikki pieniä kolhuja lukuun ottamatta ihan syötävässä kunnossa.

Heti samana päivänä tehtiin tomaattipiirakka kirsikkatomaateista ja timjamista, parsakaaligratiini sekä mandariinikakku. Seuraavana aamuna paistettiin banaanilettuja. Jos asuisin Tampereen keskustassa, ruokkisin itseni hävikkihevilaatikoilla, etenkin kun ne tuossa Lidlissä olivat laadukkaita. Joku fiksu tosin sanoi tekevänsä niistä epäkuranteista versioista kasvisliemiä, joten huonommastakin laatikosta voisi sen 2 € pulittaa. Täytyy ottaa tavaksi toimistopiipahduksilla piipahtaa browsaamassa hävikkihevitkin. Vähän kyllä toisaalta surettaa, että kasvikset joutuvat pienen kolhun takia hävikkiin, mutta myönnän, etten minäkään täyteen hintaan halua ostaa kuin hyväkuntoisia yksilöitä.

Toinen tämän viikonlopun kasvirevelaatio tapahtui matkalla Ikeaan. Olin ottanut tämän vuoden tavoitteeksi, kukallisten lakanoiden, koiran ja Iittalan Putki-valaisimen hankkimisen lisäksi, kirjahyllyjen deletoimisen. Totesin jo muutama vuosi sitten, että vaikka kirjat ovat ihania esineitä ja niihin liittyy mukavia muistoja, on ihan turha pölyynnyttää kirjahyllyissä sellaisia kirjoja, joita ei enää tule luettua. Ovat pelkkää palokuormaa. Pikkuhiljaa on kirjojen määrä vähentynyt neljästä kirjahyllystä, ja eilen hävitettiin vielä pari pahvilaatikollista lisää. Jäljelle jätettiin vain ne muutamat, joihin oikeasti tulee palattua uudelleen ja uudelleen. Ja koska kirjat eivät enää täyttäneet isoa kirjahyllyä, täytyi Ikeasta hakea pienempi tilalle. Ja katso: Ikean lähelle oli nousemassa jokin ihme häkkyrä, jonka takana oli iso tolppa, jossa luki Kukkatalo. PIRILÄ!!!!!

Viimeinkin! Olen käynyt Tuusulan, Riihmäen ja Raision Pirilöissä sen sata kertaa (no, ehkä 15), ja muistan, kun joskus 15-20 vuotta sitten Pirilällä oli Aamulehdessä iso mainos, jossa etsivät Pirkanmaalta suurta liiketilaa, mutta eivät silloin sellaista löytäneet. Mikään iso ei tuo tulevakaan tila ole, joten veikkaan, että joutuvat muutamassa vuodessa etsimään uuden, mutta huippua, että viimein tulevat tänne. Pirkanmaalta puuttuu kunnon kaupallinen taimitarha, jossa on isot, hyväkuntoiset taimet halpaan hintaan. Yksityiset taimitarhat tuppaavat olemaan hillittömän kalliita, Plantagen on kamalan kaukana, eikä siellä taimet ole erityisen hyväkuntoisia, saati kookkaita, ja Bauhaus taas keskittyy enemmän sesonkikasveihin, eikä siellä ole isoa taimivalikoimaa. Olen siis kohta peräkärryn kanssa jonottamassa kukkatalon aukeamista.

Niin, tälle kesälle oli suunnitteilla kaikenlaista suurehkoa puutarhaprojektia aidan uusimisesta ja autokatoksen maalaamisesta puiden kaatoon ja pensaiden siirtoon. Mutta kun istuttiin Koskikeskuksen Kupliksessa kuplavohveleiden kanssa, ja vierestä teputti p&s kääpiönaukserinarttu pinkissä Pomppa-takissaan, pääsi suusta saman tien huudahdus: Me tarvitaan naukseri! Projekti tuntui toivottomalta näin koronakoira-aikaan, kun jokaisella näyttää olevan kova tarve ottaa koiranpentu. Monen kasvattajan sivuilla luki suoraan, ettei kannata ottaa yhteyttä, kun kyselyt hukkuu viestitulvaan. Sama ongelma on myös brexitin toisella puolen. Pentuja ei ole riittävästi ja pennun hintakin on kohonnut £4000:een (=4500 €). Verkostoituminen kannatti tässäkin puuhassa, ja ystävän tuttavan kautta meille saapunee - jos kaikki menee hyvin - Alma Kaarina maaliskuun lopulla. Huomasin kyllä antaneeni huonon tätineuvon 12-vuotiaalle siskontytölle, joka on koiraa tahtonut jo vuosikausia. "Jos nyt otat koiran, ja se elää 16 vuotta, niin kuin meidän Kerttu, olet 28, kunnes koirasta aika jättää." Koirahan on pitkäaikainen investointi, eikä mikään korona-ajan päähänpisto. Ja sitten tein laskutoimituksen 53 + 16 = ... ÄÄKS! Mutta se siis niistä puutarhapuuhista. Ensi kesänä täytyy pitää silmät selässäkin, kun laumassa on pieni riiviö.