Hei, hei, Nina Weibull!

Pitkään tuo etupihan kukkapenkki harmitti, tai siis lähinnä tuo uloin osa, johon nurmikko oli ahkerasta kanttaamisesta (ja ahkerasta kitkemisen välttelystä) huolimatta hiipinyt, ja jossa vuosia sitten istutettu Nina Weibull kasvatti pitkiä oksia, muttei enää kukkinut (eikä ne kukatkaan tuoksuneet millekään. Mikä järki kasvattaa ruusua, joka ei tuoksu!).

Kauniina lauantaiaamuna laitoin tukevat hanskat käteen ja aloin lapioida penkkiä tyhjäksi. Ninan juuret olivat sen verran paksut ja sitkeät, että noin vartin jälkeen oli pakko turvautua miestyövoimaan. Siinä ahkerointia ihastellessa silmäilin myös kukkapenkin muita osia ja totesin, että muutama iiris ja kuunlilja kituivat villiintyneiden minttujen lomassa sen verran, että kävin noukkaisemassa ne ylös. Palloesikon jaoin useiksi paakuiksi ja istutin vapautuneille paikoille, ja kaikki Ninan alta pelastetut liljat istutin uudelleen.

Ei mitään hajua, onko nyt lainkaan hyvä aika jakaa perennoja ja istuttaa niitä uudelleen, mutta tulipahan kokeiltua. Samalla iski ahaa-elämys, jonka olisi pitänyt iskeä jo vuosia sitten: perennapenkin kanssa eläminen on sitä, että kitkee niin paljon kuin jaksaa, ja sitten kun ei enää jaksa, lapioi kaikki ylös, vaihtaa mullat, nyppii rikkaruohojen juuret pois ja riipii perennapaakut pienempiin osiin ja istuttaa ne uudelleen. Ihan kiva palapelileikki, siis, kunhan mittakaava pysyy aisoissa, eikä veny 25 metriin, kuten meillä...

Hei, hei, mansikkamaa!

Kyllä ne puutarhagurut näköjään olivat oikeassa: mansikka ei kovin monta vuotta peräkkäin tuota hyvää satoa, vaan taimet pitää välillä vaihtaa. Gurut suosittelevat max. 3 vuotta samoilla taimilla, meillä ne tais tuossa pötköttää 4-5 vuotta.

Viime vuonna mansikat menivät suurimmaksi osaksi homeen ja ampparien nielemiksi. Tänä vuonna satoa ei tullut nimeksikään. Oli siis aika kaivaa Polkat ylös ja kunnostaa maa. Yllättävän helposti mansikanjuuret maasta irtosivat, mutta keskiosan vallanneet juolavehnät pistivät hanttiin. Niiden juuria metsästettiin kirjaimellisesti koirien kanssa, ja aika hyväksi ja hienoksi tuo kasvimaa saatiin. Voimaannutettiin sitä vielä tyhjentämällä komposti tuonne pohjalle.

Ens vuonna tuo kasvimaa saa uuden uran regulaarina kasvimaana, mutta parin sekunnin mietinnän jälkeen päätettiin jatkaa mansikan kasvattamista, kun sitä on niin kiva poimia omasta pihasta. Täytyy vielä arpoa, mihin noista lukuisista kasvimaista se perustetaan. Lisäksi tietysti täytyy googlettaa lajikkeet. Polka on ollut mehevä ja makea ja sopinut myös pakastamiseen, mutta ainahan voi kokeilla jotain uutta. Jos siis jostain taimia saa.

Marinoidut herkkutatit

Ihan käsittämättömät määrät nousee herkkutatteja juuri nyt. Parina päivänä käyty lenkillä koirien kanssa ja "varuilla" ollut pieni pakastuspussi ei ole meinanut riittää. Punnitsin saaliin toissa päivänä ja se oli vajaa kilo - pussiin ei olisi enempää mahtunut. Eli sienille on pitänyt keksiä uusia valmistustapoja. Monessakin blogissa oli marinoitujen herkkutattien ohje. Tässä oma sovellukseni

4 dl tattipaloja (pannulla haudutettu vesi pois)
1 dl öljyä
20 ml hunajaa
30 ml etikkaa
3 kynttä valkosipulia puristettuna
1 dl persiljasilppua
1 rkl timjamisilppua
1 rkl ruohosipulisilppua
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Sekoitellaan ainekset ja annetaan marinoitua huomiseen.

Erittäin hyvä tapa käyttää tatteja, ne kun imevät makuja hanakasti itseensä. Maku oli todella hyvä, ja sopinee helposti lihan ja kalan lisukkeeksi.

Pikkelöity papu

Vaikka en mikään etikkaentusiastikko olekaan, on tänä vuonna tullut pikkelöityä ennätysmäärä vihanneksia. Pavun säilöntäohjeita googletellessa vastaan tuli pickled greens, joka Meraviglia di Venezian muhkean sadon takia muuttui meillä pickled yellowsiksi.

kourallinen papuja
- keitä 7 min. jotta lektiini tuhoutuu
2 valkosipulinkynttä lohkoina
2 liuskaa sitruunankuorta
2 oksaa rosmariinia
- donkkaa purkkiin
2 dl etikkaa
4 dl vettä
1 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria
- keitä kattilassa kunnes sokeri ja suola ovat sulaneet
- kaada purkkiin papujen päälle

Originaalissa ohjeessa liemi oli puolet etikkaa ja puolet vettä, mutta omaan makuun se olisi ollut aivan liian vahvaa. Nyt odotellaan viikko, pari, ja sitten testataan, mille tuo hässäkkä oikein maistuu.

Tilli pillittää

Onnellisuuden huippu on tietysti henkilökohtainen aviomies ja parrakkaat tyttökoirat, mutta hyvänä kakkosena tulee se, kun omassa pihassa kasvaa ruokaa. Yhtenä aamuna puutarhuri tunsi suorastaan sietämätöntä onnea, kun astui ulos takaovesta ja poimi huumaavantuoksuisia tillinoksia aamiaisleivän päälle (chefin juurileipää, Kallen mätitahnaa, tilliä ja keitettyä kananmunaa - olen addikti!). Ihan täytyi malttaa pariksi sekunniksi pysähtyä ja tallettaa hetki mieleen, jotta voi sitten talven synkkyydessä muistella tilliä, joka melkein sai naisen kyyneliin.

On niin hienoa käydä chefin kanssa päivittäinen keskustelu aiheesta "Mikä on puutarhassa kriittisellä polulla" (jep, olemme ylikansallisessa firmassa töissä) ja sitten päättää päivän ruoka. Nytkin uunissa porisee lammaspata, johon donkattiin viimeiset fenkolit, hitusen liikaa pullahtaneet vahapavut, ne osat porkkanoista, joita kempit eivät olleet syöneet, sekä 3 vihreää paprikaa, jotka olivat kasvihuoneessa painollaan katkaisseet koko oksan. Lisukkeeksi paahdetaan ruusupensaiden taakse pujahtanut Potimarron.

Nyt kun aamut ovat kylmenneet ja iltaisin saa juosta ympäri puutarhaa harsojen kanssa, alkaa lähestyä se aika, jolloin ei enää voi nenä pystyssä kurvata marketin vihannesosaston ohi, vaan täytyy ottaa punnituspussi kauniiseen käteen ja lapata siihen marketin "kaikki sesongissa kaiken aikaa" -tuotteita. Nigerialaisia papuja, marokkolaisia mansikoita, espanjalaisia tomaatteja, israelilaisia maisseja. Kaikki somasti sikin sokin, eikä yhdessäkään makua edes nimeksi. Voi tämän maan lyhyttäkin lyhyempää kasvukautta :-/

Milloinkahan tämä harrastus kielletään?

Kun suoraan lehmästä tulleesta maidosta ja sen vaarallisuudesta on noussut useampi kohu viime aikoina, kävi mielessä tämän oman harrastuksen epähygieenisyys. Sulassa sovussa syödään kirppojen kanssa samat rucolat, etanoiden kanssa samat salaatit, eikä suuremmin hätkähdetä, vaikka herneenpalossa on toukka ja tomaattien päällä kirvojen pissaa (anteeksi, siis mesikastetta). 

Parsakaalta paahdettaessa pannulta (ja lautaselta) tulee nypättyä toukka jos toinenkin, ja porkkanoista ja perunoista rapsitaan kompostiin vain ne kohdat, jotka on toukkien/etanoiden kaivamat. Muut syödään viimeistä murua myöten.

Linnut pommittavat kasvimaat ja marjapensaat, mutta saavat anteeksi, kun hoitavat puutarhan ötökkätorjuntaa tehokkaasti. Puutarhaan levitetään hevosenkakkaa ja kompostia, ja jotkut jopa hakevat kaatopaikalta kompostimultaa kasvualustaksi. Ruukkuihin tungetaan kanankakkaa ja luujauhoa, ja ties missä vedessä se merileväkin on aikanaan lillunut!

Multaisilla käsillä tulee pyyhkäistyä tukkaa pois silmiltä ja hikeä pois niskasta, eikä ne vaatteetkaan nyt ihan aina ole putipuhtaita.

Herranen aika, jos viranomaiset saisivat tästä vihiä! Varmasti kiellettäisiin oman ruuan kasvattaminen – ja muukin puutarhanhoito – terveydelle vaarallisena toimintana.

Kun ite tekee...

...saa sellaisen kuin tulee. Kurkut kasvaa kasvarissa metalliristikkoa pitkin ja jäävät välillä siihen jumiin niin, että hedelmät vääntyy venkuroiksi. Sehän toki on vain rustiikkia ja persoonallista, joskin vievät jääkaapissa enemmän tilaa kuin suoraselkäiset serkkunsa. Mutta se maku noissa omatekemissä vain on niin mahtava. Harmi, että kurkkusesonki alkaa olla jo ohi.

Maissi sen sijaan on niin muotovalio, että kelpaisi kaupan hyllyllekin. Tänä vuonna pölytys onnistui yli odotusten, ja tähkät ovat täynnä jyviä. Lämpö kasvatti sekä maissien varsista että tähkistä suuremmat kuin koskaan, eikä makukaan jäänyt yhtään huonommaksi. Vasta poimittu, pannulla voissa pyöräytetty maissi on makean toffeista, eikä noista tuoreista maisseista jää rämmäleitä hampaiden väliin, toisin kuin kaupan hyllyllä maanneista. Melkein voi siis pysyä viehättävänä niitä syödessä, jos kukaan ei huomaa leukaa pitkin valuvaa voivanaa.