Kuuma vesi kangistaa

Viikon äklöpostaus! Tänä vuonna on ainakin parsakaalissa vimmatusti toukkia. Niitä pieniä kiemurtelevaisia, jotka roikkuu limaisen seitin päässä. Koska niitä on hirmuisen hankala nyppiä pois (jäävät sen limaseitin varassa killumaan sormiin), mietittiin chefin kanssa helpompaa poistokeinoa.

Etikkavesi ei tehonnut. Eikä suolavesikään. Kuningasidea tuli siitä, kun yksi toukka päätyi pannulle, pomppasi ilmaan ja jäi jäykkänä makaamaan teflonille. Seuraavan kaalikukinnon donkkasin puoleksi minuutiksi kiehuvaan veteen ja katso: toukat eivät sentään pudonneet kattilan pohjalle, mutta seitti suli, ja toukat muuttuivat vihreistä keltaisiksi ja kiemurtelevista jäykiksi. Sama mikroskooppisen tarkka nyppimisoperaatio oli tiedossa, mutta sentään keltainen toukka on helpompi havaita ja jäykkis poimia kukintojen välistä.

Kaalireppana tietysti menettää hiukan makuaan kiehutuksen aikana, mutta pikainen kuivatus ja sitten pannulle lillumaan voihin pelastaa osan tilanteesta.

Broccolin (se parsakaalin versio, joka ei tee yhtä, isoa kukintoa, vaan monta pientä) toivon olevan sen verran myöhäinen satonsa kanssa, että kaaliperhos- ja -koisesonki ehtii mennä ohi. Ois niinku pikaruokaa.

Puukolla varkaiden kimppuun

Pari päivää olin käynyt kasvarissa lähinnä kastelemassa, mutta nyt otin lannoitepurkin käteen ja yritin astua kasvariin lannoittamaan. En mahtunut. Vastassa oli aivan järjetön pöheikkö.

Puukko kouraan ja taistelemaan luontoa vastaan. Osa tomaateista oli saavuttanut kasvarin katon, joten ne piti latvoa. Osassa oli iloisesti jo kolmas sukupolvi miehenkorkuisia varkaita rehottamassa, ja osa taas oli kasvattanut muhkean lehtisyherön, jonka lomasta ei hedelmiä erottanut. Puukolle riitti töitä. Saavillisen lehtiä ja varkaita kiikutin kompostiin.

Joka vuosi sitä vannoo pitävänsä varkaat kurissa, mutta myönnettävä on, että tomaatit päihittävät meikäläisen oveluudessa. Ja kurkutkin! Vielä toissapäivänä ekat kurkut olivat niin pieniä, että sorruin marketin versioon. Nyt ne ovat jo käsivarren mittaisia! Puutarhurilla taitaa olla vähän liian hyvät lomakirjat (ja lomaheila, tietysti), kun ei ehdi plantaasiaan pitää paremmin silmällä.

Satokatsaus

Onkohan ikinä ollut näin satoköyhä heinäkuu :-0 Ollaan jo kuun puolivälin huonommalla puolella ja vasta nyt alkaa edes jotain suuhunpantavaa pihalta saada. Yrtit ovat toki kukoistaneet, ja pari kyssää + 1 kesäkurppari ollaan syöty, mutta melkoisen hiljaista on kasvimaalla ollut.

Salaatti on viimeinkin valmis poimittavaksi, sokeri-, taittoydin- ja regularherne tuottavat melko mittavaakin satoa, perunat on mukavan kokoisia, ja tänään varmaankin saadaan eka parsakaali (calabrese, siis. Broccoli tuntuu olevan melkoisen myöhäinen laji) ruokapöytään. Ens viikolla valmistunevat fenkolit, joista on tehtävä Masun omena-lime-fenkolisalaattia. Valkosipulit kellastuvat kovaa vauhtia, joten niitä täytyy ruveta kohta nyppimään ylös.

Tämän kauden perunalajikkeet ovat olleet pettymys. Manteliperuna on mukavan kiinteä, mutta makua saa hakemalla hakea. Delikatessissä on jonkin verran makua, mutta lajike on valitettavan jauhoinen. Vinaigretteä saa hölvätä litrakaupalla pottujen päälle, jotteivät ne tartu kurkkuun. Delikatess on myös ärsyttävä poimittava, sillä se tekee tiiviin juuriston, jota saa sormenpäät kipeinä repiä, ennen kuin käteen osuu peruna. Mayan gold on vielä kokeilematta. Säästämme sen frittipäivään, sillä ainakin sisarensa Mayan twilight oli mielettömän hyvä fritattuna.

Taittoydinhernettä kokeilin ihan vain siksi, kun se on konseptina niin kummallinen. Tai siis hyvähän se konsepti on, kun voi syödä sekä kuoret että herneet, mutta ainakin tässä meidän versiossa kuori on kuituinen, eikä se herne siellä sisällä mikään makeuden huipentuma ole. Mutta salaateissa menee ihan OK, ja sokeriherneisiin pähkinöinä oleva naukseri näköjään kelpuuttaa suuhunsa myös taittikset.

Maissit kukkivat jo kovasti, ja härkäpavuissa näkyy jo palkojen alkuja. Jospa sitä kohta oltaisiin omavaraisia vihannesten osalta!

Uusi menopeli

Tällaisen päheen kulkuneuvon Luigi hommasi vaimolleen loman alkajaisiksi. En tiennyt moista edes tarvitsevani, mutta heti tuo osoittautui vallan mainioksi kapistukseksi. Sitä on kevyempi kuljettaa kuin kottikärryjä ja kamat pysyvät siinä paremmin pystyssä.

Neitsytmatkalle pääsivät pistokkaista kasvattamani hopeapajut, ja sitten pääsikin jo kiljaisu, sillä yhden istutuskuopan vierestä lähti räpiköivä ja piipittävä lauma pikkulintuja. Olivat tehneet pesän kukkapenkin taakse, enkä moista ollut huomannut, vaikka ohi kävelin monta kertaa. Vaarallista hommaa tämä puutarhailu!

Puutarhurin aakkoset: Ö

Pahikset työssään

Öttiäiset. Öttiäiset jakaantuvat kahteen heimoon: hyvisöttiäiset, jotka hoitavat pölytyksen ja syövät pahiksia ja pahisöttiäiset, jotka tuhoavat sadon. Itse olen repinyt hiuksiani eniten kirppojen ja vihannespunkkien kanssa. Ensiksimainitut nakertavat kaikki kaalinsukuiset kasvit rei’ille, suojauksista huolimatta, joten joudun esikasvattamaan kaikki kaalikasvit, alkukesän retiisejä lukuunottamatta. Se hyvä puoli kirpoissa on, että olenpahan oppinut tuntemaan, mitkä kaikki kasvit ovat kaalin sukulaisia. Kirppoja olen yrittänyt myrkyttää, ja onpa niitä myös imuroitu kasvimaalta vanhalla imurilla (!), mutta mikään ei tunnu niihin tehoavan.

Vihannespunkit löysivät nopeasti tiensä kasvihuoneeseen. Sainkohan 2-3 kesää olla niiltä rauhassa, mutta sitten aloin ihmetellä kellastuvia lehtiä paprikoissa. Kohdattaessa myrkytän punkit Sprutzitilla, ja kanta on pysynyt hyvin kurissa.

Porkkanoita on meillä turha kasvattaa kemppien takia, ja myös retiiseihin ja perunoihin joku #¤%&:n riiviö käy kovertamassa tunneleita.

Myyrätkin (sekä tavis- että vesi-) kuuluvat pahisöttiäisiin. Tonttimme on vanhaa peltomaata, joten etenkin alkuaikoina myyriä riitti vilinäksi asti. Pahimpana vuotena ne nakersivat n. 90 tainta yhden talven aikana, tosin suurin osa taimista onneksi toipui, ja tulipa leikattua vastaistutetut aroniat, mitä ei muuten varmaan olisi tullut tehtyä. Nyt aroniat ovat oikein tuuheita! Vesimyyrä on pahiksista pahin, koska se kaivaa valtavia onkaloita ja syö kasvien juuria. Etenkin iirikset ovat vesimyyrän herkkua, ja onpa meillä vesimyyrät kaataneet 1 luumupuun ja 1 koivun.

Uusin tulokas pahisöttiäisrintamalla on lehtokotilo, jonka lähestymistä ollaan jo monta vuotta seurattu. Viime vuonna ne tunkivat tontille urakalla. Toistaiseksi ollaan tyydytty manuaaliseen tuhoamiseen (kotilot kerätään ja kipataan tuhkatynnyriin, johon ne kuivuvat). Toivottavasti se riittää, sillä myrkkyihin en haluaisi turvautua. Räkättirastaat tykkäävät nauttia kotiloaterioita etupihan kukkapenkin kivellä, johon ne saavat kätevästi kotilon kopautettua rikki, mutta eivät nekään saa pidettyä populaatiota kurissa, sillä sateen jälkeen saan aina kerätä reilut 50 kotiloa mukaani. Näin aakkosten lopuksi voi varmaan tunnustaa perversionsa: kotiloiden keräämiseen tulee himo! Ei ole mikään harvinainen näky kun nukkumaan menossa oleva puutarhuri kipaisee vielä kerran yöpaitasillaan tsekkaamaan pahimmat kotilopaikat. Kotilojen spiraalit kieppuvat silmissä vielä nukkuessakin.

Hyvisöttiäisiä ovat tietysti mehiläiset, kimalaiset, perhoset, sisi- ja vesiliskot, sammakot ja leppäkertut. Sammakoita varten pihassa on lutakko (mutainen lähde), ja pölyttäjille on tarjolla kukkivia yrttejä, kuten kurkkuyrttiä ja minttua. Vaikka minttu onkin yhden kukkapenkin vallannut, ei se haittaa, sillä mintun kukat ruokkivat melkoista perhos- ja mehiläispopulaatiota. Myös linnut lasketaan hyvisöttiäisiin, ja niille on pihassa tarjolla pönttöjä, koirankarvaa pesänrakennusaineeksi ja talvisin tietysti ehtymätön pähkinävarasto. Kesällä on rentouttavaa seurata, kun tirpat popsivat kirvoja ja toukkia. Ei tarvi omia sormia liata.

Loma!

Chef kysyi ohimennen, että mitäs rouva tahtoisi lomalla syödä. No, hummeria ja äyriäisiä, tietysti. Ja katso, sillä välin kun rouva istui kampaajalla, oli chef hakenut kauppahallista bearnaisessa uivan hummerin ja äyriäisvartaita ja palanpainikkeeksi sancerreä. Ei yhtään hullumpi tapa aloittaa loma :-)

Puutarhurin aakkoset: Ä

Kurpitsat roskiksissa

Ämpäri. Kasvihuonekasvattajan paras ystävä. Ämpäreitä saa halvalla, joten ei hirmuisesti kirpaise puhkoa upouuden ämpärin pohjaan reikiä. Kierrätyshengessä voi toki kysellä kamuilta jo valmiiksi rikkinäisiä ämpäreitä, tai ryövätä tyhjennettävästä toimistosta ison pinon roskaämpäreitä, kuten eräs.

Muovi pitää hyvin kosteutta, ja ämpäriä on helppo siirrellä paikasta A paikkaan B, esimerkiksi jos esikasvattaa taimen ensin kasvarissa ja siirtää sen kesämmällä ulos tai jos kasvarissa alkaa olla muuten vain tunkua. Jos vahingossa kastelee kasvia liikaa, voi ämpäriin tunkaista sanomalehteä imemään kosteutta (kantapään kautta opittua, kyllä).

Myös tuholaistorjunta on ämpärissä helppoa, kun kasvin voi siirtää kauemmas terveistä kavereistaan truutattavaksi torjunta-aineella. Kasvualusta vaihtuu joka vuosi, joten ei tarvitse huolehtia siitä, onko maassa a) liikaa öttiäisiä ja b) liian vähän ravinteita. Kasvukauden lopussa voi ämpärin sisällön kompostoida tai repiä maanparannusaineeksi, ja ämpärit voi pinota suht. pieneen tilaan odottamaan seuraavaa kevättä.

Itse olen kasvattanut ämpäreissä kaikkea mahdollista chileistä perunoihin ja tomaateista kurpitsoihin.  Kurpitsatkin tuottavat ämpärissä yllättävän hyvin satoa, kunhan vain muistaa tuhdin lannoituksen.