maanantai 21. heinäkuuta 2014

Puukolla varkaiden kimppuun

Pari päivää olin käynyt kasvarissa lähinnä kastelemassa, mutta nyt otin lannoitepurkin käteen ja yritin astua kasvariin lannoittamaan. En mahtunut. Vastassa oli aivan järjetön pöheikkö.

Puukko kouraan ja taistelemaan luontoa vastaan. Osa tomaateista oli saavuttanut kasvarin katon, joten ne piti latvoa. Osassa oli iloisesti jo kolmas sukupolvi miehenkorkuisia varkaita rehottamassa, ja osa taas oli kasvattanut muhkean lehtisyherön, jonka lomasta ei hedelmiä erottanut. Puukolle riitti töitä. Saavillisen lehtiä ja varkaita kiikutin kompostiin.

Joka vuosi sitä vannoo pitävänsä varkaat kurissa, mutta myönnettävä on, että tomaatit päihittävät meikäläisen oveluudessa. Ja kurkutkin! Vielä toissapäivänä ekat kurkut olivat niin pieniä, että sorruin marketin versioon. Nyt ne ovat jo käsivarren mittaisia! Puutarhurilla taitaa olla vähän liian hyvät lomakirjat (ja lomaheila, tietysti), kun ei ehdi plantaasiaan pitää paremmin silmällä.

4 kommenttia:

  1. Oma tomaatti on Tallinnan reissun jäljiltä lohduttoman näköinen. Toisessa päässä lehdet, oksat ja kukat nuokkuu alaspäin, toisella puolella taas ovat puoliterhakoita. Kuin tomaatti nyt vaan voi olla. Tilapäiskastelija ymmärsi kasteluohjeen varmaan väärin, kaasin astiasta kotiin tullessa pois vettä varmaan pari litraa. Noinkohan nuo nyt sitten menehtyi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen omani saanut joskus pelastettua ylikastelun jälkeen tunkemalla sanomalehteä astian reunan ja mullan väliin. Toisinaan on tepsinyt, toisinaan ei :-/ Toivottavasti tomaatti tokenee!

      Poista
  2. Täälläkin pitäisi heilua puukon kanssa. Ensin tomaatit pääsivät kiemurtelemaan ja tekemään varkaita paksun harson peitossa alkukesästä (laiskana vain kurkistelin harson alle), ja nyt viikon lomareissun aikana tilanne oli riistäytynyt lopullisesti käsistä. Enää en tiedä mikä latva kuuluu mihinkin kasviin, ja pikkuvarkaiden ja pienimpien nuppujen poisto on ainoa mihin enää kykenen. Taitaa tulla huono sato tänä vuonna.
    t. Undine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä: yhtäkkiä jostain pilkistää latva tai oksa, ja sitten pitäisi tuon valtavan viidakon keskellä pystyä seuraamaan mistä kasvista se oikein tulee. Ja tietysti just niissä varkaissa on ne muhkeimmat tomaattitertut.

      Poista