2016 melkein paketissa

Näin esikasvatuskauden kynnyksellä kuuluu muistella menneitä, jotta seuraavasta kasvukaudesta tulee onnistunut, eikä tule toistettua edellisvuoden virheitä. Tänä vuonna tuli nimittäin kasvatettua liikaa (sekin näköjään on mahdollista) paprikoita, joten ei kannata niitä ihan niin paljoa laittaa esikasvuun parin viikon päästä. Ja chilit pitää muistaa laittaa erilliseen esikasvatuslaatikkoon, kun itävät hitaammin ja tarvitsevat enemmän lämpöä kuin paprikat. Lisäksi pitää muistaa heittää taimimullalla vesilintua ja ostaa ihan perus kukkamultaa taimikasvatukseen. Taimimulta on liian tiivistä pienille taimille.

Mitä jäi vuodesta käteen? Tyypillinen, hurjan lämmin kevät, joka vaihtui kylmään kesäkuuhun. Kurpitsat onneksi mahtuivat uuteen kasvihuoneeseen, joten ne, toisin kuin pavut, eivät kärsineet yllätyshallasta. Hallan lisäksi kauden riesana olivat naakat, jotka napsivat härkäpapuja mullasta. Toukokuussa täytyy muistaa suojata härkäpavut hyvin. Niin, ja sitten ne tutkakuvissa näkyneet kirvat ja kaalikoit! Niiltä ei voinut suojautua sitten mitenkään, kun tunkivat joka paikkaan. Ainoa apu olivat pikkulinnut, jotka napsivat öttiäisiä kiitettävästi, jahka puutarhuri oli viimein älynnyt poistaa kaaliharsot suojaamasta öttiäisiä toukkineen. Miljoona pönttöä -kampanja on - pähkinöiden menekistä päätellen - suosinut pikkulintuja, joten apulaisia riittänee myös ensi kesäksi.

Kurkku viihtyi tosi hyvin uudessa kasvarissa ja teki satoa pitkälle syyskuuhun. Kolme tainta riittää ens kaudelle, joskin muistelen, että varastossa on neljän eri lajikkeen siemeniä, ja kaikkiahan on toki kokeiltava. Tomaatteja saa kylvää reilusti lisää, kun Marmande ja Ananas eivät järin satoisia ole - maukkaita kylläkin.

Kasvimaat kokivat loppukaudesta muodonmuutoksen, kun vanhoja hävitettiin ja uusia rakennettiin tilalle. Värikin vaihtui tiilitalonkeltaisesta barbiepinkkiin. Ens kauden jälkeen puretaan jälleen parit lahonneet kasvimaat, joten täytyy toivoa, että keväällä on taas myynnissä halpoja lavakauluksia. Kovia kokenut parsapenkkikin täytyy uudistaa, sillä sen kehykset ovat myös surkeassa kunnossa. Lisäksi voisi asentaa sen ympärille piikkilankaa, jottei naapurustoa terrorisoiva kissa pääsisi sinne enää kakalle >:-/ Uusi papukaari täytyy laittaa ostoslistalle, kun Rauli-myrsky väänsi edellisen mutkalle.

Tulevan vuoden teema on epäsiveältä kuulostava pussien tyhjennys. Ei, en aio työttömyyksissäni ruveta harjoittamaan maailman vanhinta ammattia, vaan keskityn käyttämään varastossa olevat siemenpussit mahdollisimman tarkkaan. Niitä kun on jokunen sinne kertynyt, eikä uudet lajikkeet mahdu mihinkään, ennen kuin on vanhat käytetty. Siemeniä ei vaan henno heittää pois, mutta uusia lajikkeita, etenkin joitakin perinnelajikkeita, olisi kiva päästä kokeilemaan. Tosin varasimme juuri puutarhaguruni kanssa kesäkuulle Kauppila Flör-lauantain, joten voi hyvinkin olla, että vuoden teema kosahtaa siihen.

Satoisaa ja maistuvaa kasvukautta 2017!

Joulu paketissa

Puutarhurille joulu on merkittävä juhla: pahin pimeys on ohi, ja aletaan kulkea kohti valoa ja esikasvatusta. Kun joulukoristeet saa loppiaisena pakattua varastoon, voi samalla oven avauksella kantaa esikasvatusvermeet sisälle = instant henkinen kevät.

Tämän vuoden joulu alkaakin olla jo mukavasti pulkassa. Hedelmäkakku on tehty aikaa sitten maustumaan ja joulun kalat haettu ja pakattu pieninä paloina pakastimeen. Jouluna meillä ei tuoretta kalaa syödä, vaan kalat graavataan (tänä vuonna kokeilussa Jamien punajuurigraavattu lohi ja oma kehitelmä tyrni-rosmariinigraavauksesta), joten vältymme tuntien jonottamiselta kauppahallissa aatonaattona - ja parkkisakoilta. Kyllä, kirvelevä muisto yhdestä joulusta.

Kalojen seuraksi on hankittu Lidlistä Jurmon saaristolaisleipää, josta myös aiomme tehdä yhden hengen "voileipäkakkuja". Saman kaupan ruokalehdestä innostuin tekemään setsuurileivän, sillä myös sen sanottiin sopivan hyvin joulun kalojen pariksi. Taikinaan tuli ruista ja fenkolia ja täytteeksi luumuhilloa, juustoa ja pähkinöitä. Käsittämätön resepti, mutta mahtavan maukas!

Joulun lihaksi valikoitui vuosien, vuosien tauon jälkeen kinkku. Kummallakin on muistissa sekä lapsuuden mehevät, megapläskiset kinkut, joista sai yömyöhään vuolla paloja ruisleivän päälle, että aikuisvuosien kuivakat, harmaasuolatut fitnesspossut, joiden jälkikäyttöön ei juuri keksitty tapoja ja joiden palasia närpittiin pitkin hampain vielä kesälläkin pakastimesta. Nyt kun tuli mahdollisuus ostaa kotimaisen luomupossun kinkku, ja Jamien uudessa joulukirjassa oli hyviä ohjeita kinkun jämäpalojen uusiokäyttöön, uskallettiin laittaa kinkku tilaukseen. Jännä päästä kokeilemaan onko siinä mehevyyttä ja sitä pläskiä. Kinkun kaveriksi hamstrattiin Lidlin (tämä EI ole mainos...) mustard saucea, jossa on makeutta ja makua, mutta ei nenäkarvoja kärväyttävää sinappisuutta.

Ilman lanttulaatikkoa ei tähän taloon joulua tule, joten sitäkin löytyy jo muutama rasiallinen pakastimesta. Muuksi lisukkeeksi tehdään Jamien joulukirjassa olevia salaatteja.

Piparkakut leivottiin jo pari viikkoa sitten, ja totuttuun tapaan ne on syöty reilusti ennen joulua. Emme ole jälkiruokaihmisiä, joten joulun makeaksi riittää rasia konvehteja - joiden kanssa tosin täytyy olla tarkkana: hyvätkin konvehdit ovat nykyään ällömakeita sokerimössöjä.

Suurin jouluoivalluksemme on ollut se, ettei ruokia tarvi tehdä järjettömiä määriä. Tavallisen arkipäivän määrät riittävät, ja siksipä tammikuussa voi tyynesti ohittaa akkainlehtien laihdutusohjeet. Pienempi jouluoivallus on se, että kumpikin kirjoittaa syksyn mittaan virtuaalilapulle joulun ruokaideoita. Sen myötä helpottuu myös joulunalushikoilut marketin kassalla.

Ai tuo Le Creuset? No, se on jouluoivallus jo 1980-luvulta: aikuisille ei joululahjoja osteta, vaan jouluna panostetaan ruokaan. Paremman puoliskon kanssa välillä ostetaan yhteinen joululahja, mikä tänä vuonna oli tuo hurmaava pata entisen, rasvapolttonsa jo menettäneen tilalle. Klaanin pienimmät ovat sen verran isoja, että osaavat whatsapata tädille kuvia lelukuvastosta, niin tädin ei tarvitse kuin vinguttaa luottokorttia verkkokaupassa, ja lahjaostokset on sillä hoidettu.

Leppoisaa joulunodotusta :-)

Sisäkukkien vapautusrintama

Sisäkukkiin on minulla aina ollut viha-rakkaussuhde: viha siitä, että keräävät pölyä, pudottavat lehtiä ja kuolevat yhtäkkiä; rakkaus taas siitä, että talvellakin kasvaa jotain vihreää. Viime vuosina olen pitänyt sisäkukkia lähinnä taimikasvattamoina, joista voi kevään korvalla napsia pistokkaita pihalle, kesän kukka-asetelmiin.

Yksi taimikasvattamoista on tuo monsteriksi kasvanut rönsylilja, jonka poikasia on ollut piharuukuissa jo useina kesinä. Vuosi sitten siirsin emokasvin altakasteluruukkuun, mistä se riehaantui niin, että peittää osan alapuolellaan olevasta kylpyammeesta ja saa paremman puoliskon pelkäämään, että amppelikoukku rysähtää puolen katon kanssa alas.

Ajattelin heittää koko hökötyksen lopullisesti ulos ensi kesänä ja vaihtaa kylppärin koristeeksi tämän perinteisen kultaköynnöksen (jolla on hurjan hieno englanninkielinen nimi: devil's ivy!), joka eli ensimmäiset vuotensa työkaverin työpöydällä vesilasissa kituen. Viimeisinä toimistopäivinä 10-senttinen kasviparka pakattiin juhlallisesti vessapaperiin ja lahjoitettiin sille, joka huolii. Ja huolinhan minä, ihan sitä silmällä pitäen, että tuostakin saa aikanaan napsittua pistokkaita ulos.

Onhan se toki myös mukava, joskin haikea, muisto kollegasta, samoin kuin nämä muorinkukat (?), joista yhden oli toinen ex-kollega Ikeasta työpöytänsä koristeeksi hankkinut. Satuin ihailemaan kukkasta, kun tämäkin kollega tyhjensi työpistettään, joten sain sen kotiinviemiksiksi (see the pattern?). Ajattelin ensin pitää kukan visusti sisätiloissa, kunnes ylikastelin sen ja jouduin pelastamaan sen uuteen ruukkuun, ja samalla kukka hajosi kahteen osaan.

Siitäkin siis saa helposti pistokkaita, mikä korvan taakse pistettäköön.

Tavara-allergikkona en joudu harrastamaan kon-marinointia, mutta jos sisäkukat lasketaan tavaroiksi ja tavaroiden pitäisi tuottaa onnellisuutta, lähtisi tämä kukka mäkeen, sillä myös se muistuttaa vanhasta työelämästä. Kultaisen kädenpuristuksen jatkeeksi lykättiin kouraan Ikean bonsai, joka ei suostu kuolemaan sitten millään ja tekee uusia lehtiä minkä ehtii. Parempi puolisko on tuohon kääpiöön tykästynyt, joten kasvakoon sitten keittiössä, kun ei onneksi kovin paljoa tilaa vie.

Anoppivainaa kasvatti aikoinaan saint paulioita ja omisti niitä peräkärryllisen. Minä en saa sitä lajia hengissä pysymään, mutta pelastin

jäämistöstä muutaman marraskuunkaktuksen, sillä niiden kukinta on ihanan räikeän kirjavaa. Saman lajin edustajan pelastin myös oman äitini jäämistöstä, joten marraskuussa meillä kukkivat äitivainajat. Kaktuksista saa helposti pistokkaita, ja tänä vuonna todistin, että kestävät hyvin -6 asteen pakkasen. Arvoin pitkälle syksyyn jätänkö yhden setin kaktuksia terassille vetelemään viimeisiään, kun sisätiloista ei niille tuntunut paikkaa löytyvän, mutta hellyin sitten antamaan niille

talvisuojan. Ens syksynä saavat päättää päivänsä ulkona.

Anopinkieli on jäänyt mieleen ikivanhasta (jo reilusti yli viiskymppisestä) valokuvasta, jossa vanhemmat ja isosisko poseeraavat ekassa asunnossaan. Pitkään etsin tuollaista tummaa, ei-kellertävää anopinkieltä ja kun sen viimein löysin, kokeilin senkin pistokastamista. Hyvin onnistuu, ja kylmänkestävyys on yllättävän hyvä, joskaan pakkasta ei anopinkieli siedä.

Tälle yksilölle ostan keväämmällä suuremman ruukun ja sijoitan sen olkkarin lattialle. Toinen yksilö päätyy pihahommiin, sillä se asui toissa kesän ulkona ja kosteus laikutti sen paikoin epäesteettiseksi.

Joka syksy olen pelastanut rosmariinin kukkatikkailta sisätiloihin ja tammikuussa todennut, ettei se pysy kuivissa sisätiloissa hengissä. Tänä vuonna teen kasvikokeen: nostin oliivi- ja curry-yrtit sekä rosmariinin lasitetulle terassille, missä ne ihmeeksemme sinnittelevät, vaikka pakkanen on käynyt jo -16:ssa. Rosmariini hitusen nikottelee, mutta parhaimmista lehdistä saa vielä kuorrutetta luomukaritsalle. Oliiviyrtti on jonkin verran kuivunut alaosistaan, mutta curry-yrtti on yhtä hyvässä kunnossa kuin toukokuussa. Katsotaan onko siitä jopa joulumausteeksi!

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Puutarhaguruni haastoi kaivamaan kännykän syövereistä 6 kuvaa kesästä, ja mikäs sen mukavampaa näin kammottavan pimeänä ja synkkänä aikana.

Kesän katsotaan alkavan siitä, kun tehdään toivioretki jollekin ihanalle taimitarhalle. Gurun kanssa mentiin perinteisesti Kauppilaan ja vietettiin siellä helteinen päivä. Hiki virtasi, naama punoitti, mutta se ei estänyt ostoskärryä täyttymästä. Oliiviyrtti yhä sinnittelee terassilla, vaikka on jo kokenut -16:n asteen pakkasen. Viimeksi lauantaina sitä hierottiin karitsanviulun kylkeen.

Kesän uutuuksista paras oli jättisuuri kasvihuone, jossa kasvien lisäksi viihtyivät myös kaalikoit ja kirvat. Esikasvaneille kaalikasveille sai jättää hyvästit, mutta paprikat ja chilit tekivät hurjan sadon. Vieläkin tulee avattua kasvihuoneen ovi ja nuuhkuteltua sen tuoksua (pesuaine ja betonilaatta). Antaahan se lupauksen ensi kevään esikasvatuksista.

Toinen uutuuksista oli cucamelon, vähän ehkä turhake, mutta nätti ja hauskan kirpsakka maultaan. Kurkkujen kanssa se jaksoi kasvaa lokakuulle asti ja viehätti isoa joukkoa kimalaisia.

Kasvihuoneen ohella kesän tukikohta on kesäkeittiö, johon kasvihuoneesta ja -mailta kiikutetaan ruokaa kypsennettäväksi. Kuvassa on myös uudella hakettimella tehtyä haketta, jonka rastaat tosin viskoivat urakalla pois. 14 vuotta vanha Misa-keittiömme alkaa tulla tiensä päähän, joten ensi kesänä täytyy ostaa uusi.

Kesän teemaväri oli oranssi, ja yksi sen kannattajista oli Ananas-tomaatti, joka kasvatti jättimäisiä hedelmiä. Maku oli todella makea, hedelmäliha kiinteä ja vähäsiemeninen ja sekin väriltään upean oranssinkirjava. Toinen oranssi oli minipaprika Snackbite orange, joka aloitti satokautensa varhain ja teki hengästyttävän monta hedelmää. Maku oli siinäkin hyvä.

Oransseja olivat nämäkin kauniit Potimarronit. Isossa kasvihuoneessa ne pääsivät hyvään alkuun ja mahtuivat olemaan siellä suojassa kesäkuun alun kylmyydeltä. Eikä kerrota kenellekään, että yksi Potimarron oli jäänyt kodinhoitohuoneessa kaikkien muiden kurpitsojen alle ja mädäntyi... Ens vuonna on pidettävä tarkempaa lukua.
Kurpitsavuodesta tuli hyvä. Viime viikolla paahdoin ja soseutin loput siltä varalta, etteivät ne enää jaksaisi pysyä hyvinä. Mauttomaksi haukkumani Butterbush osoittautuikin todella maukkaaksi, jahka se sai ensin kunnolla kypsyä.

Enää 8 viikkoa esikasvatuksen alkuun. Sitä ennen voisi vaikka vilkaista Sauvajyväsen kesän 6 kuvaa. Jospa siellä vilahtaisi itse Hugh Fearnley-Whittingstall.

Inventaario ja tilaus

Yritin lykätä siemenpussien inventointia ihan vain siitä ilosta, että saa miettiä ja hehkutella sen tekemistä (köyhää, tiedän), mutta enhän sitä kovin pitkälle malttanut pantata, etenkin kun yleensä Thompson & Morganin siemenluettelo tulee postilaatikkoon lokakuun lopulla, ja silloin täytyy olla ostoslista valmis, ettei mopo lähde liiaksi keulimaan.

Nyt otin inventaariossa tiukan asenteen: jos ei kasvi ehdi Suomen kasvukaudessa kasvaa, niin heitän siemenet pois, koska vievät vain turhaan tilaa sekä siemenlaatikostossa että kasvimaalla. No en raaskinut heittää, mutta laitoin sivuun sillä nootilla, että vapautan ne luontoon toukokuussa, eli ripottelen johonkin päin tonttia ja annan luonnon hoitaa loput.

Ostoslista oli jo osaksi muotoutunut keväällä, sillä kasvimaita kylväessä merkkasin ylös, mitkä siemenet loppuivat. Loput ostettavat tulivat inspiraationa muiden puutarhurien kasvatuksista. Listalle ei loppujen lopuksi päätynyt kuin 5 itemiä. Kumma kyllä, kun viikonloppuna Thompson & Morgan meilasi, että nyt ois siemeniä sikahalvalla, tilauksessa olikin 17 eri kohtaa. Hmm.

Mutta kun se paras maissi Butterscotch oli tarjouksessa, samoin kuin herne Twinkle ja papu Fasold. Kaikkia noita mulla on vielä, mutta onpahan sitten riittävästi myös keväälle 2018. Ja aina täytyy kokeilla uutta palsternakka- ja pinaattilajiketta. Ja muutamaa kukkasta. Potimarronille, härkäpavulle ja pak choille oli ihan oikea tarve, ja tokihan Sungold tarvii kaverikseen toisen kirsikkatomaatin. Enkä ollut ikinä hoksannut kokeilla ananaskirsikan kasvattamista kasvihuoneessa. Ens vuonna tulee sekin kokeiltua. Lopuksi vielä tarjosivat taimien merkkaustikkuja halvalla, joten tartuin tarjoukseen, sillä jostain syystä nuo 50 nykyistä tikkua ei riitä enää mihinkään.

Ohitettaisko tuo marraskuu pikakelauksella, niin joulukuussa pääsis jo ostamaan multaa tammikuun esikasvatuksiin?

Vielä vähän aikaa viherkieltoa

Lokakuun aurinko jaksaa yhä kypsyttää tomaatteja ja paprikoita, vaikka ne öisin hytisevätkin kasvihuoneessa kylmän kourissa. Kurkkujakin tulee, joten pärjätään varmaankin vielä ens viikko omilla vihreillä, ennen kuin täytyy taas turvautua kaupan antimiin. Viikonloppuna laitan kasvihuoneen pakettiin, sillä tuo kalvakka aurinko ei jaksa enää tuoda kunnolla makua.

Kasvimailla rucola ja kaalit vielä kukoistavat. Savoijin pelastin jo jääkaappiin, vaikka se kylmää kestääkin. Jatkuva jäätyminen ja sulaminen eivät kuitenkaan hyvää tee. Broccolit tuskin jaksavat enää kukkia, joten ne päätyvät loppuviikosta kompostiin. Nero di Toscana saa jäädä sijoilleen maan jäätymiseen asti. Siitä on kiva riipiä lehtiä keittojen, muusien, patojen ja pastojen mausteeksi.

Kaikki mahdollinen on nyt säilötty, joten viikon ruuat menevät nyt tällä reseptillä: joka päivä käytetään ruuanlaittoon jotakin pakastimesta; vähintään kerran viikossa syödään sieniä ja vähintään kerran viikossa kurpitsaa. Eilen haudattiin leppäsavustetun luomukaritsanmaksan jämät omatekoisen lihaliemen (pakaste) ja kuivattujen tattilastujen kanssa omista perunoista (pakaste) tehdyn muusin alle ja paahdettiin koko komeutta uunissa. Tänään syödään lindströmejä (pakaste) ja uunipaahdettuja perunoita (pakaste) vuohenjuustodipin kanssa, ja huomenna teen kurpitsafalafeleja freekehjuuresten (pakaste) kanssa. Eiköhän näillä eväillä varastot ala tyhjetä ensi kautta varten.

Lauantaina tehtiin ihania kurpitsalettuja aamiaiseksi. Täytyykin ottaa tästä viikonlopputraditio: perjantaina paahdetaan kurpitsa ja tehdään illalla taikina jääkaappiin. Aamulla sitten paisto ja päällistahnojen teko. Saadaan kodinhoitohuoneeseen tilaa tulevia esikasvatteita varten, sillä kurpitsat vievät sieltä kokonaisen pöydän. Juu, enää 3,5 kk esikasvatuksen alkuun :-)))

Lammaslihapullatagine

Tämä ohje on meillä kestosuosikki. Ja saa edelleen samat täpinät, kuin ensimmäisellä kerralla vuosia sitten.

400-500 g jauhettua luomulampaanlihaa
3 sipulia hienoksi silputtuna
pieni nippu persiljaa silputtuna
1-2 tl kanelia
1 tl jeeraa
ripaus cayennenpippuria
3 rkl voita
25 g hienonnettua inkivääriä
1 tuore chili silputtuna
hyppysellinen sahramirihmoja
nippu tuoretta korianteria
1/2 - 1 sitruunan mehu (itse laiton puolikkaan)
3 dl vettä
suola
mustapippuri

Jauhelihaan puolet sipulisilpusta, suola, pippuri, persilja, kaneli, jeera ja cayennenpippuri. Sekoita hyvin ja muotoile pieniä lihapullia. Jätä oheen tekeytymään.

Pannulle voi ja loput sipulit, inkivääri, chili ja sahrami. Kuullottele kunnes sipuli alkaa saada väriä. Lisää korianteri ja sitruunan mehu. Lisää vesi ja lisää suola. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää nesteeseen lihapullat ja vähennä lämpöä. Anna muhia pannun alla 20 min pari kertaa pullia kääntäen.

Anna hautua ilman kantta vielä 10 min, kunnes neste keittyy hieman kokoon. Mukana nautimme cous-cousia. Rapsakka leipä on myös hyvä vaihtoehto, sillä saa sikahyvän liemen varmasti siivottua viimeiseen pisaraan.