lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kaalia, kurpitsaa, kukkia, kylmää kyytiä ja klaseja

Vaikka yöpakkanen on madellut -5:ssä, itää kaalit ja salaatit hienosti tuplakasvarissa. Yksinkertaisessakin kasvarissa nousee samettikukkia mullasta kovaa kyytiä, ja hopeapajun pistokkaat puhkeavat ihan kohta lehteen. Ulkona on tällä hetkellä +5 ja kasvarissa +10.

Huhtikuun alussa intouduin kylvämään sisätiloissa timjamia, basilikaa ja salviaa, vaikka tiesin, että on vielä aivan liian aikaista. Paiskasin hontelot versot nyt kokeeksi kasvihuoneeseen. Jos eivät ala kohtapuoliin rotevoitumaan, niin sitten on uusintakylvön aika.

Koska kovia yöpakkasia ei FMI:n ennusteen mukaan ole odotettavissa, laitoin tänään kurpitsat (kesä-, mini-, tavis-) ja kurkut esikasvuun kasvihuoneeseen (sisätiloissa niistä tuppaa tulemaan elinkelvottomia suikeroita). Minikurpitsat ovat viime vuoden löytö/fynd, ja jahka saan taviskurpitsojen siemenet käytettyä loppuun, en aio taviksia enää kasvattaa. Minit kypsyvät nopeasti ja ovat paljon helpompia käyttää tällaisessa velaperheessä (= vapaaehtoisesti lapseton) ja sinkkuperheessä (kyllä, sinkku on perhe, jos sillä on alaikäisiä, karvallisia tai karvattomia huollettavia). Kylvinkin ekstrakappaleita annettavaksi sinkkukollegalle, joka syksyllä haikaili omia kurpitsoja. Minikurpitsat ovat siis nyrkinkokoisia kurpitsoja, joilla on taviskurpitsojen ominaisuudet, mutta jotka kypsyvät nopeammin, ja yhdestä taimesta voi saada jopa 25 kurpparia. Potimarronista en tietenkään luovu, tosin ei se tuohon taviskurpitsakategoriaan helposti menekään.

Laitoin esikasvuun myös muutaman tuoksuhernelajikkeen. En tiedä hyötyvätkö ne esikasvatuksesta mitenkään, mutta kun sattui olemaan tyhjiä ruukkuja ja ei-ihan-niin-jäässä olevaa multaa, niin päätin kokeilla.

Yllätyksekseni, Tokmannilta hankkimani päivänliljan ja pionin juurakot kasvavat jo täyttä häkää. Olin siinä luulossa, että tuommoisten pussijuurakoiden kasvatus on jotenkin erikoista ja vaatii taitoa, mutta tuossahan ne kasvaa ihan itsekseen ja ovat jo saman näköisiä kuin mitä parin viikon päästä taimikaupassa tarjolla triplahintaan.

Ne klasit? Luigi lähti poikain kanssa humputtelemaan, joten mitäpä vaimo voisi kurjuuden maksimoinniksi tehdä, kuin alkaa pestä ikkunoita. Puhdasta ja kirkasta tuli, joskin heti alkoi kaduttaa, kun järripeippo lensi ikkunaan. Onneksi se vain pökertyi hetkeksi ja jatkoi sitten matkaansa.

Jos aiot törsätä kotimaisiin puutarhalehtiin näin keväällä, suosittelen Kodin kuvalehden puutarhanumeroa. Harvoin sorrun ostamaan "kotimaisia" puutarhalehtiä, koska ne ovat joko a) käsittämättömän  köyhiä tai b) suoria käännöksiä tanskalaisista lehdistä. Tässä kuitenkin oli jopa uusia ideoita!

3 kommenttia:

  1. Meillä ovat Tokmannilta hankitut juurakot vain kolmasosan noista! Tosin ovat viettäneet koko aikansa kylmässä ulkokuistilla. Täällä on (taas) yö pakkasen puolella, siksi daaliat odottavat yhä kellarissa.

    Kiitos Kodin Kuvalehden puutarhalehden vinkistä, täytynee muistuttaa puhelinmyyjien unelma-asiakasta eli äitiäni että "lainaa" (lue: antaa) sen luettavaksi pikaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa katsoin itse, vaikka sen tuhannen kilometriä etelämpänä asunkin. Mediapeliä kuvassa varmastikin. Mikään kasva, kaikki näyttää kuolevan. No pari kesäkurpitsaa alkaa kohta kukkimaan...???

      Poista
  2. Mikäs noiden on kasvaessa kylppärin lattialämmityksen päällä :-)

    Tuhannen kilometrin päässä saa kohta viettää kurpitsajuhlaa!

    VastaaPoista