Takatalvi jatkuu jo kolmatta viikkoa. Yöpakkaset ja tuo alati tupruava lumi takaavat sen, ettei puutarhafiilis pääse kohoamaan sen korkeammalle kuin lämpötilakaan. Orvokkeja sentään hommasin jo pihaan (ja peitin ne yöksi harsolla) ja sen peltikurjen, ja tänään Postin setä lupasi tuoda 2800 litraa multaa, mutta sen ihmeempää ei vielä pääse tekemään, sillä maa on edelleen jäässä. Viikonloppuna sain kuningasidean tökätä sademittari pihalle, mutta sen varsi upposi vain n. 3 millin matkalta maahan, joten jouduin viemään sen takaisin varastoon odottamaan juhannusta, josko siihen mennessä routa olisi ohi.
Typerä sää on myös aiheuttanut sen, ettei tomaatit ja chilit kasva mihinkään, kun eivät pääse kasvihuoneeseen saamaan valoa. Jurottavat vain pieninä ja kalpeina kodinhoitohuoneessa ja kauhistelevat ikkunasta räntäsadetta. Ei ole tainnut koskaan olla näin mitättömät taimet tähän aikaan vuodesta.
Mutta kasvihuoneessa sentään jo vihertää. Kaalit, yrtit ja se ainokainen ämpäriperuna lähtivät kasvuun, vaikka yölämpötilat ovat käyneet -12:ssa. Ehkä ensi vuonna voisi kokeilla niiden kasvatuksen aloittamista jo maaliskuussa, kun tuo tuplamuovisuojaus näyttää pitävän pakkasen loitolla. Kesäkukatkin jo itävät, vaikka niillä ei tuplasuojausta olekaan.
Jahka huominen räntäsade on ohi, voisi pukea toppavaatteet ylle ja ruveta kunnostamaan kasvimaita vapun kylvöjä varten. Jos siis eivät ole jäässä. Multaa täytyy lähestulkoon kaikkiin kasvimaihin lisätä ja lisäksi täytyy suunnitella, mihin laittaa uusi papukaari, kun Rauli-myrsky veti sen edellisen solmuun. Sitten vain odotellaan, että se luvattu ennätyslämmin kevät alkaa.
On muuten melkoisen absurdi kokemus joutua tunniksi ex tempore -työhaastatteluun puhelimessa, kun on koirien kanssa keskellä metsää. Saa multitaskata ihan tosissaan, kun yrittää olla huohottamatta ja kaatumatta, pitää koiria silmällä ja rukoilla, ettei vastaan pölähdä hirvi/kettu/kauris/supi, ja kaiken tämän keskellä vaikuttaa filmaattiselta ja palkattavalta. Enkä tainnut epäonnistua, kun palautteena oli "susta tulee hyvä fiilis". No, katsotaan lähteekö tämä(kään) etenemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti