tiistai 30. tammikuuta 2018

Punaisten pottujen piha

(Tiedän, että kuvassa on tulppaaneja, eikä perunoita)
Instagramissa seireenin lailla selailtiin Exotic Gardenin siemenperunoita, joten uteliaisuus voitti ja menin lafkan sivuille ihmettelemään. Lajikkeita oli paljon, mutta moni oli sellainen, joita meillä oli jo kokeiltu. Nyt teki mieli jotain ihan uutta, ja mukavasti sivuilla olikin eri kokoisia pottupusseja, joten kolme lajiketta meni tilaukseen, ja tilaa jää luultavasti vielä mahdolliselle myöhemmin ilmaantuvalle "tuota on pakko saada" -lajikkeelle.

Pottujen ostamisessa on aina käytettävä lähdekritiikkiä, sillä toisen kiinteä lajike on yleensä meikäläiselle kitalakeen tarttuvan jauhoinen. Niinpä googlettelin lajikkeita, ja yllättäen ostoskoriin päätyi 2 punakuorista perunaa, Bellarosa ja Asterix. Kummankin pitäisi olla kiinteä. Niiden lisäksi ostin pussillisen Jazzyä, joka kiinteyden lisäksi "bursts with flavour" ja päätynee perunasalaatteihin sitten kesällä. Ennen kassalle menoa nappasin mukaan vielä punasipulia ja pitkulaista keltasipulia.

Chilit ja paprikat ovat itäneet kovin huonosti. Syynä lienee se, että tunaroin lämpömaton kanssa, kun en tajunnut, miten tehokkaasti se kuivattaa multaa. Itujen alut taisivat kuivahtaa, kun niitä olisi pitänyt kastella 2 kertaa päivässä, eikä vain kerran. Varasiemeniä ei juurikaan ollut, mutta satuimme piipahtamaan Bauhausissa ja sain sieltä Snacking purple -paprikaa ja Lombardo-chiliä. Samalla tuli todistettua, että Tampereelta on helpompi ostaa auto JA sänky JA sohva, kuin tulppaanikimppu. Vasta Bauhausissa tuli säällisen oloiset, ei-kuivahtaneet ja ei-värimiksatut tulppaanit - täytyi siis lähteä Pirkkalaan asti tulppaaniin.

Grow your own -lehdessä neuvottiin, että chilit ja paprikat pitäisi kylvää mullan pinnalle ja peitellä kevyesti vermikuliitillä. Kokeilen nyt tuota metodia uusien siementen kanssa, josko se auttaisi niitä itämään paremmin kuin multaan hautaaminen.

Parin viikon päästä on sitten aika laittaa tomaatit kylvöön.

8 kommenttia:

  1. Ootko kokeillut koskaan chilien ja tomaattien yms. idättämiseen kylvölauttaa? Minulla sellainen kotitekoinen styrox-talouspaperi-vesikuppi-viritelmä kylpyhuoneen lattialämmityksen päällä toimii loistavasti. Eikä tule turhaan itämättömiä multaruukkuja vahdittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olen aina ihaillut, kun joku osaa idättää tuolla tavalla. Pitäisi varmaan opetella, koska tosiaan niitä multaruukkuja on vähän tylsä vahtia.

      Poista
    2. Täällä olikin hyvä juttu aiheesta:
      http://moidilandia.com/puutarha/lautta.html

      Poista
  2. Minäkin tuosta lautasta lueskelin ja päätin tehdä vertailevaa tutkimusta. Tulos: taimimullassa (ja vermikuliitissa+perliitissä) itivät kaikki viikossa, lautalla ei vielä kahden viikonkaan jälkeenkään ole kaikki itäneet. En ehkä vain osaa lauttailla, mutta selvästi multa on mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun ehdit vertailla. Mä kylvin seuraavan erän paprikoita ja chilejä mullan päälle ja peitin hennosti vermikuliitilla. Itivät yllättävän nopeasti, tosin nyt myös ekan kylvösatsin taimet viimein nousevat syvältä mullasta, joten taas on taimia riittämiin :-D

      Poista
  3. Kirjaan vielä tänne tämän kevään lauttakokemuksen chilien osalta; kummatkin kylvämäni chililajikkeet itivät neljässä päivässä lautalla. Kuudentena päivänä oli jo sirkkalehtiä näkyvissä ja nostin taimet multaan jatkamaan kasvua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hurjan nopeaa kasvua! Onko sulla kasvilamppu käytössä vai kasvatatko luonnonvalossa?

      Poista
  4. Minulla on käytössä sellainen simppeli ja pieni Nelson gardenin kasvivalo ja valoteline. Siihen mahtuu alle nämä ensimmäiset chilit ja tomaatit ihan alkutaipaleella. Onneksi on isot etelään antavat ikkunat koska sitten loppukevät onkin kaikki ikkunoiden edustat, tasot ja pöydät täynnä purkkeja..

    VastaaPoista