perjantai 5. heinäkuuta 2019

H-I-D-A-S-T-A

Syyskylvöjen mahdollistama alkukesän satokausi on alkanut hiipua. Ehdin jo lyödä viherkiellon päälle, mutta kovin köyhäksi ruokavalio on sen myötä mennyt, sillä tarjolla on vain kourallinen perunoita ryyditettynä salaatinlehdillä, muutamalla pavulla ja parilla herneellä. Kuivuus ja sahaavat lämpötilat lienevät laittaneen satokauden säästöliekille, eikä alkukesän pölyttäjiäkään enää näy.

Kasvimaalla kesäkurpitsat ovat kukkineet jo viikkoja, mutta satoa eivät ole tehneet. Majailevat tosin sellaisessa paikassa, että ovat ehkä pölyttäjiltä piilossa. Perunoista Maris peer ja British queen kukkivat, mutta olemme maistelleet myös Annabelleä ja Amandinea. Ihan mukavan makuisia ovat kaikki olleet; ehkä Annabelle on tästä joukosta mauttomin. Pinaatti ja skeipit ovat päätyneet jo säilöntään, mutta herneet ovat vasta satokautensa alussa.

Kaikki kaalit kasvavat tooooodella hitaasti. Yksi kyssä on jo vähän mukuloitunut, mutta lehtiruusukaalit, broccolit ja Nero di Toscana ovat aivan alkutekijöissään. Kaalit viihtyvät viileässä, eikä tämä kesä ole kuumuudella niitä juurikaan kurittanut, mutta kuivuus ja järjetön määrä kaalikoita lienevät estäneen niiden kasvua.

Yllätykseksi meille on tänä vuonna tulossa pitkästä aikaa maissia. Therador-valkosipuli kuukahti jo alkumetreillä, joten siitä ei satoa tule, toisin kuin Alexandrasta. Punajuuri iti hyvin laikukkaasti, eikä ole kummemmin kasvanut.

Kurpitseriakaan ei vauhdilla päätä huimaa. Potimarronit ovat nyrkin kokoisia, mutta muut vasta kukkivat, jos sitäkään.

Kasvihuoneessa kaikki kukkii, ja tomaateissa ja osassa paprikoista on jo raakileita. Kurkut ovat yllättäneet sadottomuudellaan. Juhannuksen tienoilla saatiin 3 Iznikiä, sen jälkeen on ollut hiljaista lukuun ottamatta yhtä Heroicaa. Normaalisti tähän aikaan vuodesta eletään tzatzikilla. Täytynee ruveta pölyttämään kurkkuja itse.

Kesähän siis toki alkaa vasta 3.8., että eihän tässä vielä mikään kiiru ole. Ellei sitten kuolla nälkään sitä ennen.

3 kommenttia:

  1. Mahtava salaatti tuossa kuvassa! Meillä on kesäkurpitsaa yli omienkin tarpeiden ja kurkkua pukkaa ihan älyttömästi. Täällä on ollut vihdoin tarpeeksi kosteaa niille kun ensin kastelin kämmenet rakoilla kannuista ja sitten on tullut taivaalta. Kaaleja en tänä vuonna laittanut lainkaan, ehkä olisi pitänyt kun etanat kuolivat viime kesän kuivuudessa. Basilikat närkästyivät tästä viileydestä niin ettei minkäänsortin kasvua ole havaittavissa. Valkkarit ovat ihan onnettomia, mutta kun anoppi söi ne istutusvalkkarit niin nuo vihanneslaatikosta otetut eivät sitten jaksaneet satoa juur pukata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jännä, että siellä Saharassa kesäkurpitsat ja kurkut pukkaavat satoa, kun taas täällä tulva-alueella ei mitään tule.

      Poista
  2. Minä kiitän Kekkilän turvepitoista multaa joka sitoo kosteutta ja nyt kun on ollut lämmintä niin niille kahdelle kasville on ollut otolliset olosuhteet.

    VastaaPoista