Maaliskuun puolivälistä asti on parempi puolisko joutunut katsomaan lökövaatteissa kulkevaa, meikitöntä akkaa, jonka tukka on ihme pinniviritelmillä (on mulla kyllä ollut koronakorviskampanja: joka päivä erilaiset korvikset korviin. Edes vähän beautificationia). Tänään asia muuttui (tai on mulla ne lökövaatteet edelleen). Uskaltauduin kampaajalle ja sain puolessa tunnissa uuden tukan. Lisäksi koin oivalluksen: kun kampaaja ei osaa suomea, ei hän myöskään puhu mitään. Näin Olga sai uuden vakiasiakkaan. Tyylikkään tukan innoittamana marssin vielä paikalliseen kemppariin ja ostin meikkejä. Kyllä se tästä (olettaen, että en saanut koronatartuntaa. Olgalla kyllä oli suojamaski ja käsidesiä, ja kempparintädin kanssa pidettiin kunnon suojaväli).
Kasvihuone on kokenut suuren ulkoistuksen. Kurpitsat, kesäkukat ja kaalit pääsivät loppusijoituspaikkoihinsa, ja ylijäämätaimet matkasivat protonhakumatkalla toimistolle kollegoja odottamaan. Kasvihuoneessa on vielä 12 kyssäkaalintainta odottamassa sopivia lokosia kasvimaalta.
Viime vuoden syyskylvöt eivät odotetusti onnistuneet. Vain promille siemenistä pääsi sirkka-asteelle. Loput vei koko talven sahannut lämpötila. Kevätkylvötkin ovat melko laikkuisia, joten eilen tein paikkauskylvöjä. Lisäksi kasvimaita kurittaa joku, oletettavasti lentävä ötökkä, joka syö reikiä lehtiin. Sekä naapurin lihava kissa, joka tykkää tallustella kasvilavoissa. Luulee niitä varmaan vessakseen, mokoma toksoplasmoosihirviö >:-/
Koska tällä ilmastolla ei ole syyskylvöihin pomminvarmaa luottamista, täytyy ensi keväänä uskaltaa laajentaa esikasvatusrepertuaaria kasvihuoneessa. Tänä vuonna kylvin sinne salaattia ja sain 3 muhkeaa tainta, joita voi jo ruveta käyttämään. Moni tuntuu esikasvattavan punajuurta, joten sitä voisi kokeilla, samoin kuin pinaattia. Ehkä fenkoliakin?
Seuraava ulkoistus koskee sisäkasveja: donkkaan ulos sellaiset viherkasvit, joilla on huono feng shui. Saavat koristaa kesäkukka-asetelmia pakkasiin saakka. Ja koska öiden pitäisi tästä lämmetä, voisi viimein piipahtaa Nihtilän puutarhassa hakemassa loput kesäkukat. Sitten vaan biksut päälle ja akkainlehden kanssa aurinkotuoliin (oikeasti edessä on järjetön kastelu-urakka, sillä Honkkarin multa on ihan höttöä. No, haba kasvaa...).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti