keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Siemeniä, siemeniä

 

Mustilan puutarha alkoi mainostaa, että siemenet ovat -40%:n alessa. Ei ollut vielä tarkoitus sen kummemmin siemenhankintoihin keskittyä, mutta kun oli kevätkylvöjen jäljiltä jo valmiina lista loppuneista siemenistä, ajattelin käyttää alen hyväkseni. Eipähän ainakaan tulisi turhaa kylmäkäsittelyä siemenparoille, kuten syksymmällä tilattaessa - olettaen siis, että tämä heinäkuu tästä vielä lämpenee.

Ihan pysyin suht. aisoissa ja kliksuttelin tunnollisesti verkkokaupasta tarvitsemiani yrttejä. Vähän vaan lipsahti tomaattien puolelle (jonkun kehuma Green grape ja Zlatava). Kaikkia tarvitsemiani yrttejä ja hallan tyhjentämiä papupusseja ei Mustilasta löytynyt, joten jatkoin etsintöjä. 

Googlettelin myös pelargonin siemeniä, kun semmoisten kasvattamiseen tänä vuonna haksahdin. Ihan turhaahan niiden kasvattaminen on, kun puutarhaliikkeistä saa keväisin pelargoneja 5 kpl eurolla, mutta on sitä turhempiakin turhuuksia ihmisellä. Kuten kuvassa oleva, siemenestä kasvatettu mimosa. Joka paikassa oli myynnissä samat Nelson gardenin pelargonit, jotka eivät värien puolesta innostaneet. Mutta sitten ihminen meni Seemnemaailmaan. Siellähän oli Horizon star ja Raspberry ripple. Ja ne puuttuvat yrtit ja pavut. Muutama pinkki kesäkukkanen (esim. leijonankita Kimosy) ensi kesälle. Ja parit tomaatit (Ananas noire ja Sunchocola). Hyvä kun ehti Visa vingahtaa, kun oli jo sähköpostissa tieto, että tilaus on lähtenyt Suomea kohti. Iik.

Enää 5 kk, ja sitten saa laittaa pelargonit ja leijonankidat tulille :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti