Speck-hauki ja persiljapesto

Viime aikoina ollaan yllättäen törmätty tuoreeseen kalaan markettien tiskeillä - jopa ihan edellispäiväiseen. Niinpä pakastimessa on taas jos jonkinlaista kalanyssäkkää, sillä mikä sen helpompi arkiruoka kuin kala: voi-öljyseos pannulle, kala siihen päälle paistumaan ja vähän suolaa pintaan. Jos haluaa hifistellä, niin sitten pippuria, sitruunaa tai valkoviiniä mukaan.

Paikallismarketissa oli vintage-kirjolohien lomassa pari päivää vanhaa haukea, joka lähti saman tien ostoskärryyn (3 päivässä menee raja. Sitä vanhempaa kalaa ei pysty ostamaan edes äärimmäisessä hädässä). Kun kaapissa oli nahistuvaa persiljaa ja Stockalta löydettyä, hyvää speckiä, kehittyi mielessä visio speck-muruilla ja persiljapestolla ryyditetystä haukifileestä.

Niinpä lähdin koirien kanssa metsään. Chef sillä välin kävi hakemassa Alkosta Fernwayn sauvignon blancia, laittoi viinin hankeen jäähtymään, paahtoi speck-viipaleet rapsakoiksi, hieroi persiljan öljyn kera morttelissa, paistoi hauen, teki salaatin, kattoi pöydän, kokosi annoksen ja otti kuvan. Ai, miten niin hyvää palvelua? Kyllä minä sen viinin kaadoin laseihin. Ihan on tasa-arvoa se.

Kiitos, luontoäiti!

Näin sitä luontoäiti ryntää puutarhurin avuksi: kun ei pysty heittämään siemeniä roskiin, vaan tunnollisesti laittaa loput munakoisot esikasvuun, ei niistä idä kuin 3. Ei tarvi liiemmin tuskailla kasvihuoneen tilanpuutteen, vihannespunkkien, kirvojen ja huonon sadon takia kesällä, kun koisoja ei tuon enempää tule.

Tai sitten luontoäiti vain vitsailee ja yhtäkkiä popsauttaakin parikymmentä tainta lisää.

Joe's long kasvaa terhakkaana ja idätti kaikki 12 siementään. Habanero iti hitaammin ja näyttää vielä aika pieneltä. Gourmet-paprikaa näyttää tulevan 8 kpl. Kunpa se tänä kesänä ehtisi kypsyttää hedelmänsä. Vieläkin ketuttaa viime kesän mahtava, mutta raa'aksi jäänyt sato.

Viikon päästä on tavistomaattien vuoro sukeltaa esikasvatuslootaan.

Pottishow

Hetken sitä ehtii nauttia tyhjistä, kiiltävistä pinnoista ja helposta siivouksesta, kun on joulukoristeet saatu laitettua varastoon. Sitten pikkuhiljaa alkaa taimipotteja ilmestyä sinne tänne, multamurusten kera.

Ensin ihan viattomasti siirtyy muutama rönsyliljan rönsy potteihin odottamaan päätymistään kesän kukka-asetelmiin, ja kodinhoitohuoneen toinen pöytä peittyy muovipurkkeihin ja multapusseihin.

Seuraavaksi esikasvattuu chilit ja paprikat taimilaatikkoon, joka tietysti täytyy asettaa talon valoisimmalle paikalle keittiön ikkunalle. Chef sitä siitä sitten siirtelee pois ruuanlaiton tieltä.

Viime kesän asetelmista pelastettu herttaköynnös alkoi näyttää vähemmän herttaiselta, joten siitäkin piti nipsiä ruusukkeita potteihin, jotka nyt peittävät kodinhoitohuoneen ainoan vapaan pöydän. Parin viikon päästä pottishowhun liittyvät esikasvavat tomaatit.

Se on sitten toukokuun loppu, kun pääsee seuraavan kerran nauttimaan mullattomista ja helposti siivottavista sisätiloista.

Jansson på pizza

Chef (tunnettu pizzamies) huikkasi yhtenä iltana vaimonsa television ääreen ihmettelemään, mitä Paul puuhasi Strömsössä. Nälkä iski saman tien, kun Strömsön uunista putkahteli esille maailman kolmanneksi kauneimpia pizzoja (kauneimmat tietysti tekee luigi della casa, jonka bravuuri on pizza bianca kylmäsavulohen ja mozzarellan kera, ja toiseksi kauneimmat tekee Clapsyn luigit, joiden huikeassa pizza biancassa oli miekkakalaa ja tryffeliä. Jep, I'm a pizza bianca woman.).

Tarkempi tarkastelu osoitti, että kyseessä oli krapularuuaksi (tai siis suomenruotsalaisittain myöhäisillan jazzinkuunteluruoaksi) tarkoitetut janssoninkiusauspizzat. Åhå. Ei kestänyt montakaan päivää, kun kotiuunista putkahti näiden kopiot. Ei kylläkään ollut krapulaa. Eikä liiemmin jazziakaan.

Pizzapohjat ensin esipaistettiin. Sitten niiden päälle siveltiin ranskankermaa ja ladottiin kevyesti esikeitettyjä perunaviipaleita. Näiden lomaan donkattiin janssonfileitä (siis janssonia, ei anjoviksia) ja iso kasa voissa haudutettua sipulia ja purjoa, ja komeus kruunattiin juustoraasteella. Hetkeksi vielä takaisin uuniin ruskistumaan, ja sitten syömään. Vinkeä kokemus, eikä ollenkaan huono sellainen. Ens kerralla enempi ranskankermaa ja kenties pieni lirautus janssonlientä.

Valkosuklaa-mustikkakeksit

Jostain toteutumattomasta leipomisideasta oli jäänyt laatikon pohjalle sopivasti paketti valkosuklaata (Fazerin leivontasuklaat ovat todistetusti kovempia kuin adamantium: tummasuklaa hajotti Kenin leikkuriterän, ja tämä valkoinen versio ei meinannut murustua edes vasaran alla, ja kökkäreet saivat Kenin taikinasekoittimen vinkumaan ja lonksumaan. Syy ei ole Kenin.). Kun vastaan tuli resepti, jossa sotkettiin mustikoita ja valkosuklaata, iski leipomisinspiraatio.

3,5 dl vehnäjauhoa
100 g valkosuklaata palasina
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
- sekoita keskenään
150 g voita
1,5 dl sokeria
2 rkl siirappia
- vaahdota
1 muna
- lisää voivaahtoon
1 dl jäisiä mustikoita
- lisää voivaahtoon
- lisää kuivat aineet voivaahtoon
- laita ruokalusikallisen kokoisina kökkäreinä pellille
- paista 200 C/reilut 10 min.

Kookoskuorrutteinen karitsankare

Karitsan kare on kyllä ihan loisto raaka-aine. Kunhan sen vain siivoaa ylimääräisistä rasvoista ja kalvoista niin lopputulos on takuumehevä, murea ja helposti syötävä suupala - kutsunkin näitä meillä aikuisten tikkareiksi. Tämä resepti tullee Intiasta.

Edellisenä päivänä siivotaan kare, viipaloidaan valmiiksi tikkareiksi sekä valmistetaan kuorrute.

Kuorrutteeseen tulee:
1 sipuli raastettuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 tl kurkumaa
1 rkl fariinisokeria
60 g kookoshiutaleita
2 tl soijakastiketta
2 rkl sitruunanmehua
suolaa & pippuria

Sekoitellaan ainekset keskenään, annetaan imeytyä hiutaleisiin hetken ja kuorrutetaan karepalat. Marinoidaan jääkaapissa mielellään jokusen tunnin tai yön yli. Grillataan 3-5 min per puoli tai vaihtoehtoisesti paahdetaan uunissa kunnes pinta saa mukavaa väriä. Helppo valmistaa ja todella hyvää. Ja parasta että maku on oli jotakin uutta meille, uutta on aina kiva kokeilla. Vinkkinä vielä että kuorrute toimii loistavasti myös vaalean kalan kanssa.

Esikasvatuskickoff 2013

Rauhallinen aamulenkki, munakokkelin keittoa ja hedelmien kuorimista, lehdenlukua, 3 kuppia teetä, naukserin pusuttelua. Näin pitkitetään aamua ennen päivän kohokohtaa. Sitten multapussi rehvakkaasti auki, esikasvatuslaatikko nenän eteen ja sormella vetämään istutusvakoja.

Aiemmin olen esikasvattanut suoraan poteissa, joten sen kummemmin ajattelematta tyrkkäsin siemeniä multaan yhtä reilulla kädellä kuin kasvimaallakin. Kun paprikapussi yhtäkkiä tyhjeni, tajusin istuttaneeni 12 kpl paprikaa. Oho. No, eiköhän niistä muutama osoittaudu kitukasvuiseksi ja päädy kompostiin (joo, ihan kuin ikinä raaskisin yhdestäkään taimesta luopua), ja kasvariin mahtuu ainakin 6 kpl. Loput voi kiikuttaa siskolle vyöhyketerapiaan (että se arvostaa, kun mä pölähdän toukokuussa pihaan järjettömän taimilastin kanssa...).

Habanerot älysin istuttaa koskematta käsin itse siemeniin. Ei silti, että hieno nainen koskaan itseään sormella kaivelisi, mutta aina on se vaara että törkkää kapsaisiinisella sormella silmään tai nenään, ja sitten saa kärsiä poltteesta lopun päivää.

Uusi esikasvatuslaatikko on kyllä pähee - siinä on tuuletusluukut ja kaikki. Ei puutu kuin lämpökaapelit, kastelujärjestelmä ja kotiluigi, joka tarjoilee puutarhurille virkistävää valkoviiniä. Ei kun hetkinen, sehän mulla jo onkin :-)