Kanakokeilu

Mieleenpainunein lapsuuden ruokamuisto on se, kun astutaan sisään vanhaan pappilaan, ja heti eteisessä tuoksuu huumaava currykana. Koko tilanne on jäänyt hyvin muistiin: hämärä eteinen, seinien punertavat sormipaneelit, tädit hääräämässä ruokasalissa, ja se järisyttävän herkullinen tuoksu. Ikää meikäläisellä max 3 v. ja pääosan esittäjä, eli kana, varmaan pappilan omaa tuotantoa.

Ja miten kana oli sen jälkeen harvinaista ja kallista herkkua - kuten lohikin! Vasta 80-luvun loppupuolella kana alkoi halveta ja tulla tavallisten kuolevaisten ulottuville - hunajamarinadiin hukutettuna. Silloin sitä tuli syötyä paljon, juuri tuon pappilamuiston inspiroimana, kunnes marinadit alkoivat ällöttää. Ja vaikka ympäristöystävällisyys onkin loppumaton suo (edes kuoleminen ei ole ympäristöystävällinen teko meidän amalgamilla ja raskasmetalleilla kyllästetyllä ikäpolvella), iski kanojen, tai siis broilerien, järkyttävä kohtelu niin päin naamaa, ettei niiden lihaa enää pystynyt syömään.

Nyt, kun yhtäkkiä kauppoihin tuli luomukanaa, ollaan chefin kanssa osteltu niitä silloin tällöin, ja etsitty hyvää reseptiä, joka toisi kanoihin makua ja mehevyyttä. Tällä kertaa testattiin kanan uittamista sitruuna-suolaliemessä reilu tunti ennen paistamista. Kana kyllä oli suht. mehevä, tosin niin nämä ranskalaiset luomuversiot ovat muutenkin olleet, mutta suola ja mausteet olisivat saaneet tunkeutua lihaan enemmän, vaikka viime hetkellä chef vielä ujutti nahan alle voita, suolaa ja salviaa.

Seuraavan kerran kokeilemme joko kanan keittämistä ennen paistoa tai sitten sen paloittelemista Pricen veljesten tapaan. Kyllä näin 40 vuotta myöhemmin pitää vielä saada kokea järisyttävä kana.