Lapsuuden pääsiäiset kuluivat Pohjanmaan pimeimmässä nurkassa kokkoja bongaamassa auton ikkunasta. Nyt keski-iässä suuntaamme auton kokkojen sijaan Plantageniin ja haemme sieltä kesän ensimmäiset englantilaiset pelargonit. Etenkin nyt, kun takatalvi tuprutti lunta ja pakkasta, piti päästä saamaan kevättä vaikka maksusta. Ja kun alla oli vielä upouusi auto, piti ehdottomasti testata sen soveltumista taimien kuskaamiseen.
Pelargoneista mukaan tarttui sekä mustanpunainen että kirkuvan pinkki versio (taas on siis tiedossa todella harmoninen ja harkittu kokonaisuus...), ja kirvojen valtaama sitruunatimjami korvattiin uudella. Takatalvi oli pitänyt siemenperunoiden hankkijat poissa, joten kerrankin päästiin täpötäysien laarien äärelle valitsemaan. Vähän aikaa arvottiin Nicolan ja Siiklin välillä, mutta lopulta jälkimmäinen voitti.
Vaikka tuo lumimäärä pitääkin tontin kosteana vielä viikkoja, muisti Luigi, että kasteluletku veteli jo viime kesänä viimeisiään ja Kauppilan tilaajalahjana saatu hieno suutin halkesi. Niinpä lisäsimme nekin ostoskärryyn.
Nyt sitten odotellaan pari kuukautta, että pääsee päästämään pelargonit luontoon ja kastelemaan kaikkea uudella letkulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti