Lihasta

Tää ei ole Muscle, vaan niinku On meat, eli Miten maailma pakottaa henkilön kasvissyöjäksi.

Nauta

Ensin se alkoi sillä, että kesäisin nälkäpäissään töiden jälkeen napattiin erinäisistä kaupoista naudanlihaa mukaan grillattavaksi, ja joka kerta petyttiin lihan mauttomuuteen ja huonoon rakenteeseen. Asiaa ei tietenkään yhtään auttanut se, että kerran eksyttiin kotigrillin äärelle Ahlmanin maatalousoppilaitoksen kyyttöä kainalossa. Se veti lihariman niin korkealle, ettei sitä ole vielä tänäkään päivänä ylitetty. Alitettu on kyllä, ja komeasti. Sisäfilepötköissä on ollut monesti voimakas virtsanhaju, ja pohjat veti marketin naudanpaisti, joka oli varmaankin viettänyt tuntikausia kylmäketjun ulottumattomissa. En tiennytkään, että liha voi haista happamalle hiivalle. Nyt tiedän.

Kyytön lisäksi naudoista armon (tai siis kuoleman) saa vasikka, joka on pehmeää, mureaa ja maukasta, mutta sitä varten täytyy tehdä retki Stockalle.

Lammas

Hätiin tulee tietysti lammas, joka on aina hyvää. Paitsi että Aamulehdessä luki, miten tuhansia lampaita hukkuu joka vuosi, kun ne viedään Australiasta ja Uudesta-Seelannista Thaimaahan teurastettavaksi. Juu, ei kiitos enää ulkomaan lammasta. Vaikka olen liian vanha miettimään eettisiä asioita, ajatus laivamatkaa stressaavasta päkästä puistattaa. Kotimaan lammas kyllä kelpaa, ja Tampereen kauppahallin Lammasmaailmaan tehtiinkin juuri tilaus joululampaasta. Taas on siis pakko mennä markettia edemmäs lihaan.

Sika

Sianliha on nykyään niin rutikuivaa ja mautonta, ettei meillä sitä käytetä kuin ohuiksi lastuiksi vuoltuna wokeissa. Viime kesänä (taas Ahlmanilta) saatiin luomupossun kassleria, jossa oli tarpeeksi rasvaa mehevöittämään lihan. Se palautti uskoa sikaan, ja muistutti lapsuuden joulukinkuista, joissa oli muhkea rasvakerros, mutta eipä tuota kokorasvaista herkkua taviskaupoista saa, vaan tarjolla on vain rypsillä kyllästettyä eläinparkaa.

Kana

Chef on viime aikoina urheasti käynyt kanan kimppuun ja etsinyt uusia reseptejä, millä tuon mauttomaksi kasvatetun linnun saisi meheväksi ja makuisaksi. Hyvin chef on siinä onnistunutkin, mutta siltikin tuntuu jotenkin ylimitoitetulta marinoida, keittää, paistaa ja hauduttaa lihaa tuntikausia, ennen kuin se maistuu miltään ja irtoaa kitalaesta. Eettisistä (herraisä, onko musta tulossa joku ovo-lakto :-0 ) syistä ei meillä broileria (paitsi luomu-sellaista, joka oli melko mautonta sekin) ole syöty kymmeneen vuoteen, ja aikoinaan Aamulehdessä (onkohan se jotenkin ituhippien valtaama lehti?) ollut eläinlääkärin kertomus broilerien kunnosta kasvattamossa sai aikaan sen, että markettien broiskuhyllyt vie ruokahalun pelkällä olemassaolollaan.

Kala

Kauppojen kalaosasto (jopa Stockalla) on nykyään niin vintagea, että ollaan monta kertaa käännytty tiskiltä pois myyjälle vaisusti hymyillen. Taitaa tänä jouluna jäädä graavikalat, tartarit ja cevichet tekemättä, kun kalojen keski-ikä kaupoissa tuntuu olevan 5 päivää.

Hence

Mutta ei ne kasviksetkaan iloa tuo tähän aikaan vuodesta. Kotimaisissa juureksissa on vielä makua, mutta muut ovat silkkaa selluloosaa. Pitänee siis elää lanttulaatikolla ja suklaalla siihen asti, että saa taas kesäkuussa oman maan vihanneksia.