Myös tämä ruoka esiintyi Tomin keittiön saaristolaisjaksossa, tosin nimellä inkokt lax (kyllä heti huomaa, että joku on yliopistokoulutettu kääntäjä!). Jouluna tätä kokeiltiin, ohjetta orjallisesti noudattaen, paitsi että lohi korvattiin nieriällä. Sen jälkeen kokeiltiin ilman sokeria ja oikealla lohella. Sokeriton versio sopi meidän suuhun paremmin, sillä liemeen jäi enemmän terävyyttä.
1 porkkana pilkottuna
1 punasipuli lohkottuna
1 tl neilikkaa
0,5 dl valkoviinietikkaa
5 rkl valkoviiniä
1 l vettä
1 rkl suolaa
- kiehauta kattilassa
400 g lohta ilman nahkaa ja ruotoja
kourallinen tilliä
- laita vuokaan
- kaada kuuma liemi päälle
- anna maustua yön yli jääkaapissa
Oheen sävelsimme Tomin ohjetta mukaellen myös sinappimajoneesin:
3 rkl sinappia
valkosipulin kynsi murskattuna
2 tl suolaa
0,5 dl punaviinietikkaa
2 keltuaista
tillisilppua
0,5 tl sitruunamehua
- vatkaa keskenään
3 dl rypsiöljyä
- lisää ohuena nauhana
Koska lohen resepti oli näin helppo ja lopputulos tosi miellyttävä ja lohen rasvaisuutta leikkaava, rupesimme heti jatkojalostukseen: liemestähän voisi tehdä erilaisia versioita vihanneksia, mausteita ja yrttejä vaihtamalla. Sipulia, limeä, korianteria, chiliä? Fenkolia, palsternakkaa, meiramia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti