lauantai 5. tammikuuta 2013

Kuinka askarrellaan sielu

Tarvitaan sakset, liimaa ja tussit.

Jollakin nyt vain sattuu olemaan samantasoiset askartelugeenit kuin Touko-Poukolla, vaikka onkin mega-askartelijan huonetta ja sukua (se kai ne kaikki geenit poolista itselleen imaisi), mutta kun kuningasidea tulee, se on pakko päästä toteuttamaan, vaikka ei osaisikaan leikata suoraan tai liimata ilman klönttejä.

Pitkin syksyä on tullut keräiltyä sekä uusista että vanhoista puutarhalehdistä vinkkejä, kokeiltavia lajikkeita ja ruokaohjeita. Tarkoitus oli ihan aakkostaa ja muutenkin olla koordinoitu, mutta kun paperisilppukasa alkoi olla jo melkoinen, eikä enää pysynyt kärryillä siitä, kumpi puoli kustakin leikkeestä oli tarkoitus käyttää, piti ottaa liimapurkki kauniiseen käteen ja ruveta hommiin.

Jotain oli lukemastaan näköjään jäänyt päähänkin, kun vastaan tuli lajikkeita, joita olin ehtinyt jo tälle vuodelle tilata, mutta vielä on n. 7 vuoden Gardener's Worldit läpikäymättä, joten eiköhän sieltä jotain uutta ja inspiroivaa eteen tule. Ennen Kauppilan siemenkuvastoa, me hopes.

Mikään kaunis ja sielukas ei tuosta leikekirjasta ole tulossa, mutta kenties sen voi antaa askartelusiskolle sielunhoitoon. Pääasia, että siitä irtoaa inspiraatiota muutamaksi vuodeksi eteenpäin, kun tuo Lena Israelssonin Keittiöpuutarhuri-kirja on jo niin moneen kertaan käyty läpitse.

6 kommenttia:

  1. Tämähän on ihan loistava idea! Minulla on pari laatikollista puutarhalehtiä, jotka pitäisi käydä läpi, kun kaikkea ei vaan yksinkertaisesti voi säästää. Mutta jos tekisi näin, ei ehkä myöhemmin harmittaisi niin paljoa...

    VastaaPoista
  2. Sama ongelma täällä: laatikoittain kauniita puutarhalehtiä, joita ei millään raaski heittää roskiin, mutta eipä niitä tule toiseen kertaan luettuakaan.
    Kivaa talvipuhdetta leikellä inspiroivia kuvia ja tekstinpätkiä talteen, ja suunnitella samalla kasvukautta 2013 :-)

    VastaaPoista
  3. Sä olit geenien jaon aikaan kielikylvyssä.

    Tuosta tulee kyllä tosi hieno kirja! Ehdottomasti haluan selata sen, kun saat ensipainoksen valmiiksi.

    Enää puuttuu vain vuotaraaputin (sen saa kaulimen kahvasta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavan yksikielinen se kylpy :-D

      Vuotaraaputin pitääkin tässä askarrella, jotta saa silikonit ja maalinrämmäleet kätevästi pois seinistä tämän minikeittiörempan aikana.

      Lähetääks muuten Kauppilaan keväällä vai tyydytäänkö Pirilään?

      Poista
    2. Ainakin Pirilään. Ja sitten pidetään taintenjakopäivät.

      Poista