torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannuskyssä

Ohimennen sutaisin kaalimaalta pois parit vesiheinät, ja katso, muhkeiden kaalinlehtien alta pilkisti syömäkokoinen kyssäkaali! Kaalien esikasvatus onnistui yli odotusten tänä vuonna, kun älysin siirtää ne vielä esikasvuvaiheessa isompiin potteihin. Tälläkin hetkellä muutama kyssä esikasvaa kasvihuoneessa, mutta kasvuvauhti ei päätä huimaa lämpimien säiden takia (en valita).

Taste of Kangasala on tähän mennessä koostunut lähinnä mizunasta, rucolasta ja retiisistä, kun helteiden takia pinaatti ja salaatti (lukuunottamatta italialaista scarole verde -salaattia) päättivät olla itämättä. Kyssä oli siis hyvin tervetullut lisä, vaikka eihän noihin omiin vihanneksiin ikinä kyllästy, ei edes silloin, kun joka ikinen päivä aamiaisleivän päällä makaa muutama retiisin siivu. Sivuhuomautuksena: hiukan puutarhuria nauratti, kun kokki telkkarissa kovasti hehkutti ranskalaisia retiisejä, kun ne on niin tulisia. No onhan ne, jos kasvavat liian kuumassa tai liian vanhoiksi. Sama kokki myös ihasteli ranskalaisten suuria mintunlehtiä. Jep, yhtä suureksi se omenaminttu kasvaa täällä Kangasallakin.

Tuo huitula tuossa kyssän vasemmalla puolella on sitten jeeraa, eli roomankuminaa, josta tulee helkatinmoinen riesa kasvimaalla. En suosittele sen istuttamista avomaalle. Joka vuosi se kukkii ja siementää salaa, enkä edes tiedä, miten siitä saisi satoa. Kai ne siemenet pitäisi kerätä ja paahtaa, mutta kun ikinä ne siemenet ei silmään osu. Toisaalta, voihan sitä leuhkia omistavansa noinkin eksoottisen rikkaruohon.

3 kommenttia:

  1. Eikä! Noin mahtava kyssis jo nyt. Ja minä kun olin niiin tyytyväinen omiini. On meillä sentään melkein juhannuskesäkurpitsa varttumassa :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää Johannesta kyssäkaalin kylkeen, täällä eibpieni ihminen ole ehtinyt ensinkään pellolle. Ehkä ensi viikolla sitten.

    VastaaPoista
  3. Kyssää rupesi pukkaamaan ihan urakalla.Nyt harmittaa, ettei älynnyt aiemmin laittaa uusia esikasvuun. Ens vuonna sitten.

    VastaaPoista