torstai 2. lokakuuta 2014

Punaista! Keltaista!

On se jotenkin päheetä lokakuussa nyppiä varkaita tomaateista, poimia pari kiloa punaisehkoja tomaatteja ja viimein löytää kasvarista punastuneita chilejä ja paprikoita - ja myös kellastuneita paprikoita. Kauan ne jaksoivat kitkuttaa vihreinä, ja epätoivo oli iskeä, mutta syyskuun lopun lämpö ja valo saivat paprikat ja chilit tajuamaan, että nyt on aika toimia.

Bullhorn mix -paprikat (nuo keltaiset ja punaiset suippopaprikat) on mukavan makeita ja hirmuisen satoisia, joten niitä kyllä kylvän ensi vuonnakin. Punaiset alkoi kypsyä ensin, ja luulin jo, ettei keltaisia edes tule, kunnes satuin pöyhäisemään yhtä tuuheaa puskaa. Sieltähän niitä löytyi! Topepo rosso -paprika sen sijaan kypsyy hitaasti, joten joutunemme syömään sen vihreänä. Eikä satoisuus todellakaan kuulu sen meriitteihin.

Alun vaikeuksista huolimatta olen tykästynyt Espeletteen, josta tulee todella hyvää chilikastiketta, ja sen tulisuus on melkoisen hyvin hallittavissa. Joe's long -chiliäkin alkaa viimein tulla, mutta en oikein tiedä, mitä sen kanssa tekisin - keittiössä kun vieläkin roikkuu iso nippu viimevuotisia, kuivattuja Joe's longia. Täytynee valjastaa chef tekemään seuraavaksi pelkästään chiliruokia.

Nyt on korkea aika ruveta miettimään ens vuoden paprika- ja chililajikkeita ja hankkimaan siemeniä, sillä 3 kuukauden päästä laitetaan ne jo esikasvuun :-)  Meillä jatkoon pääsevät Bullhorn mix ja Espelette. Joe saa ehkä levätä ens vuoden, jotta saadaan nuo nykyiset käytettyä. Ja aina tarvii kokeilla jotain uutta! Itseä kiinnostaisi paprika Trinidad perfume, jossa on kuulemma Habaneron maku, muttei lainkaan tulta. Samoin Vampire-chiliä olisi kiva saada, kun se kasvaa ensin violettina ja muuttuu kypsyessään punaiseksi (on sekin ihan pätevä syy valita lajike!). Hungarian hot wax -chili on myös ostoslistalla, koska se on kuulemma niin mieto, että sitä voi lisätä vaikka salaatteihin.

Mahtuuks nää kaikki kasvariin?

3 kommenttia:

  1. Meilläkin espelette on antanut mahtavan sadon. Ekaa kertaa maistettiin eilen ja tykästyttiin kovasti. Onko teillä ohjetta tuohon chilikastikkeeseen? Sato on tosiaan sen verran runsas, ettei kaikkea saa kulutettua sellaisenaan tai edes kuivattuna.

    VastaaPoista
  2. Hätyytänpä chefin blogaamaan ohjeen. On meinaan niin hyvää chilikastiketta, että syödään sitä päivittäin.

    VastaaPoista