perjantai 13. helmikuuta 2015

Ens kesän potut

Kauppila lähetti kuvastollisen houkutuksia tällä viikolla. Liljoja ja pioneja pystyin vastustamaan, mutta perunalajikkeita odotin vesi kielellä.

Vanhat tutut Amandine, Linzener delikatesse ja Manteliperuna siellä taas olivat tarjolla, mutta mikään niistä ei houkuttanut toista kertaa. Väripotut Highland burgundy red ja Salad blue kiinnostivat, mutta pikagoogletus kertoi, että jauhoisia ovat kumpikin, joten nekään eivät meidän ruokapöytään päädy.

Early puritania kehuttiin aikaiseksi ja oivaksi salaattiperunaksi, joten sitä laitoin tilaukseen, samoin voinmakuiseksi mainostettua Princessiä (josta tosin ei googletuksella löytynyt mitään). Myös Jesteriä tulee meillä kesällä kasvamaan, koska se on kuulemma satoisa ja kermaisa.

Jottei tilauksesta liian perunaista tullut, tilasin myös ranskalaista rakuunaa ja syötävän rohtosamettikukan siemeniä.

Pitkin hampain törsäsin vielä 29 € Hyötykasviyhdistyksen jäsenmaksuun siinä toivossa, että sieltä tänä vuonna löytyisi Pink fir apple -perunaa (juu, tiedän, tulee maailman kalleimmat potut). Viime vuonna sitä heillä oli, mutta en tajunnut, että sitä olisi pitänyt tilata paperilomakkeella, sillä nettiin asti päästessään kyseinen peruna oli valikoimasta jo loppu. Tänä vuonna olen viisaampi ja täytän lomakkeen heti ja juoksen sen kanssa tuonne 4 kilometrin päässä olevaan postiin. Sen jälkeen saa moisen Helsinki-keskeisen yhdistyksen jäsenyys tämmöiseltä maakunnan maalaisviljelijältä loppua.

4 kommenttia:

  1. Perunoita pitäisikin oppia käyttämään lajikkeittain. Minun tulee usein ostettua sitä peruskäyttöperunaa, joka sopii periaatteessa mihin tahansa. Mutta jos vähän miettisi, mikä pottu sopii mihinkin ruokaan, niin saisi varmaan ahaa-elämyksiä!

    Rohto- eli kääpiösamettikukkaa olen muutamana vuotena kasvattanut, se on todella mainio yrtti. Niin nätti ja sievä ja lehdissä kiva sitruunainen vivahde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Esimerkiksi Mayan Twilight -peruna oli todella hyvä muusina, mutta suorastaan tajunnanräjäyttävä friteerattuna. Harmi, kun sitä ei viime vuonna mistään saanut. Meillä perunat menevät useimmiten salaatteihin, joten kiinteä ja voimakkaan makuinen peruna olisi hakusessa.

      Kiva juttu, että sulla on hyviä kokemuksia samettikukasta. Tämä vuosi on mulla ensimmäinen sen kanssa, joten odotukset on korkealla.

      Poista
  2. Kauppilalle pitäisi marssia hakemaan potut ja sipulit niin kauan kuin niitä vielä on saatavilla. Yrttien yms siemenet tuli eilen tilattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin netistä tilattaessa potut eivät olleet vielä varastossa. Sipulia aion uskaltaa kokeilla tänä vuonna. Ensimmäinen kokeilu päättyi pariin ämpärilliseen matoisia shalotteja :-/ No, sitkeästi kuorin ne, poistin madot ja tein keiton.

      Poista