keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Perunapiirakka

Elämme nyt sitä masentavaa vuodenaikaa, jolloin moni tuore vihannes tai juures on joko mautonta (tehotuotettua kasvihuoneessa tai jostakin kaukaa tuotettua) tai vaan yleisesti huonokuntoista. Ja vaikka kaupan valikoima olisikin hyvä, niin mikään ei oikeasti ole sesongissa - ainakaan tällä puolella planeettaa.

Valopilkkuna tässä tilanteessa on omat pakastetut perunat, joita parempi puolisko pakasti viime sadonkorjuun aikana niin paljon, että perunoita on vieläkin mukavasti jäljellä. Hieman esikeitettyjen perunoiden maku säilyy käsittämättömän hyvin, kun ne suoraan jäisinä kypsennetään. Koska pakastetut lajikkeet olivat melko jauhoisia, testasin niiden soveltuvuutta piirakkaan.

Täyte
pari kourallista höyrytettyjä perunoita (jauhoiset perunat pysyvät parhaiten kasassa höyrytettyinä)
1 kuullotettu sipuli
pätkä varsiselleriä hienoksi silputtuna
kourallinen salamia, savukylkeä tms. (mitä nyt sattuu olemaan jääkaapissa) paloiteltuna suikaleiksi
purkki ranskankermaa ja/tai kermaviiliä
1 muna
kourallinen cheddar-raastetta
1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
1-2 rkl yrttejä (timjamia, rosmariinia tai mitä sattuu olemaan)
suola + MP

Pohjana toimii normi muropohja, eli 150 g voita, 4 dl jauhoja, 1 muna, ripaus suolaa, hieman kylmää vettä.

Höyrytetään perunat kypsiksi. Valmistetaan muropohja, jolle heitetään liha, sipuli ja selleri. Perään ranskankerma, johon sekoitettu muna, cheddar, yrtit ja mausteet. Päällä kerros muussattua perunaa. Täytteet voinee myös sekoittaa kaikki kerralla ja lisätä pohjalle.

Toimii, ja tuo mukavan "uusien perunoiden" tuulahduksen talvi-illan keinovalojen keskelle.


2 kommenttia:

  1. Meillä syödään ituja tähän aikaan vuodesta todella paljon. Ja herneenversoja, koko ajan joku purkki tunkee niitä. Siis tuoretavarasta, muutenhan tähän aikaan vuodesta menee suhteessa eniten lihaa ja perunaa. Hyvältä näyttää teidän piirakka. Jos olisi enemmän pakastintilaa, voisin harkita perunoidenkin pakastamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta! Voisikin tosiaan laittaa herneenversoja tulemaan ja kenties myös vesikrassia. Kaipaa jo kovasti omia vihreitä.

      Poista