perjantai 18. syyskuuta 2015

Kurpitsa-vuohenjuustolasagne

Viime vuonna hoksattiin tämä ohje Nigellan joulukirjasta vasta kurpitsakauden jälkeen, mutta chef nokkelana miehenä laittoi aiheesta kalenteriin muistutuksen tälle vuodelle. En uskaltanut säilyttää lintujen nokkimia Ölkurbiseja kovin pitkään, ja kun vielä eteen osui kivan kuuloinen kurpitsakakkuohje, oli aika ottaa veitsi esiin ja laittaa parit kurpitsat kuutioiksi.

Nigella pehmitti omat kurpitsansa salviavoissa ja vermutissa sipulin ja valkosipulin kera, mutta itse valitsin vähemmän pornon tien ja kypsensin kurpitsakuutiot uunissa (200 C/30 min), kun osa kuutioista oli menossa kakkutaikinaan. Soseutin noin litran verran kurpitsaa lasagneen ja maustoin soseen suolalla sekä salviavoissa kuullotetuilla sipuleilla. Mausteita olisi saanut olla enemmänkin, sillä lopputulos oli hitusen liian mieto.

Tomaattikastikkeena Nigella käytti suolalla ja pippurilla maustettua paseerattua tomaattia, mutta itse turvauduin omatekemään tomaattikastikkeeseen.

Juustokastikkeeksi sotkuttelimme Nigellan kanssa pehmeää vuohenjuustoa (2 x 140g:n paketti Chavrouxia), ricottaa (250 g sitä pehmeää versiota, ei sitä kamalaa, rutikuivaa vakuumipaalia),  kananmunaa (2 kpl), muskottia ja mustapippuria.

Lasagnevuoan pohjalle laitoimme kerroksen tomaattikastiketta ja sen päälle kerroksittain lasagnelevyjä, kurpitsasosetta, juustokastiketta ja lisää tomaattikastiketta. Päällimmäisen lasagnelevykerroksen päälle tuli vielä tomaattikastiketta, juustokastiketta ja pari mozzarellapalloa revittynä.

Uuniin 200 C/1 h, ja kuulemma tarjottaessa vielä paahdettuja pinjansiemeniä päälle. Nyt tarvii vain odotella chefiä kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti