Lauantaina tuli vielä sorruttua kaupan varhaiskaaliin, kun sattui kerrankin olemaan kotimaista sellaista tarjolla. Se sai sitten luvan olla viimeinen kaupan vihannes lokakuuhun (toivottavasti) saakka, sillä kostea ja lämmin sää on saanut puutarhan rehahtamaan kasvuun. Vielä ei mitään megatarjontaa kasvimailla ole, mutta kömmimme eteenpäin yrttien, salaatin, retiisin ja ihan kohta myös kurkun voimalla.
Viikonloppuna wokkasimme setin raakamakkarasta, Lungo di Firenze -kesäkurpitsasta ja Nero di Toscana -lehtikaalista. Että oman maan vihannekset maistuivat hyviltä! Totesimme kumpikin, että makkarat ois voinut heivata wokista mäkeen ja syödä pelkkää kasvisversiota, oli se niin hyvää.
Tämän kasvukauden THE yrtti näyttää olevan rakuuna (se venäläinen; ranskalainen maistui pelkältä ruoholta). Vuosia se on meidän kasvimaalla kasvanut, enkä edes muista mistä tai miksi se meille päätyi. Kumpikin pidettiin sen makua outona ja liian makeana, kunnes viime vuonna viimein opittiin sitä syömään, ja nyt se on ihan ykkösyrtti, jota silputaan mukaan lähes joka ruokaan.
Tämän kasvukauden THE riesa on kaalikoi >:-/ Niitä on ihan järkyttävä määrä. Kaalilaatikoiden lähelle kun menee, pöllähtää silmille oikea koipilvi. Tunkevat, pirulaiset, kasvihuoneeseen ja syövät sieltä kaikki esikasvavat kaalintaimet, eikä ulkona niitä suojaverkko pidättele, vaan tunkevat pienestäkin kolosesta itsensä verkon alle ja mässyttävät kaalinlehtiä ja suoltavat ziljoona minikokoista toukkaa bileisiin mukaan. Eivät talvehdi Suomessa, mutta ovat nyt sen verran aikaisessa, että ehtivät kuulemma tehdä kaksi satoa jälkeläisiä. Great >:-/
Teille jo pukkaa niin paljon syötävää, että voi jättää kaupan väliin?! Mahtavaa! Minä sain tänään mullattua siiklit ja nicolat ja kitkettyä sipulipenkin ja puolet härkäpavuista. Ja vielä pitäisi kääntää viimeinen pari metriä maata kurpitsoille, akillesjänne vain vihottelee. Katselin ihan kateena tuota teidän kurpitsatehdasta, mun omat taimet on ihan laiskoja, ostin jo ensiapuna muutaman kaupasta että jotain satoa tulisi.
VastaaPoistaIlman kasvihuonetta me oltaisiin ihan alkutekijöissä vielä, etenkin kun halla kuritti isoa osaa kasveista harsoista huolimatta. Nyt yritetään sinnitellä ilman kaupan vihannesosastoa ja käyttää kaiken mahdollisen hyväksi omasta pihasta :-)
PoistaHei siitä ranskalaisesta rakuunasta saa hienoa aniksen makuista yrttiviinaa, kannattaa ainakin kokeilla: http://sauvajyvanen.blogspot.fi/2012/09/yrttiviinaa-aniksen-makuinen-jallu.html
VastaaPoista