torstai 2. kesäkuuta 2016

Rauhoitettu riesa

Paha saa aina palkkansa. Vuosia olen naureskellut partaani brittipuutarhureiden valituksille kuinka pulut nokkivat taimet kasvimailta. En naura enää.

Toukokuun alussa ihmettelin, kun siemenperunoita nousi itsekseen ylös kasvimaalta, ja se ainokainen viime vuodelta jäänyt sipuli hävisi yhtäkkiä. Sitten alkoi härkäpavut tupsahdella esiin mullasta - siis papuina, ei versoina. Syytin ensin omaa huolimattomuuttani, mutta myös uudelleenkylvetyt härkäpavut ilmestyivät jälleen mullan pinnalle.

Mietin, mikä on puutarhassa muuttunut, enkä voi keksiä muuta kuin Nelli ja Nicke (se on suomenruotsalainen) Naakan, jotka ovat muuttaneet lähitienoolle ja patsastelevat n. satamiljoonaa kertaa päivässä meidän pihalla koirien suureksi ärsytykseksi. Aiemmin täällä ei ole naakkoja näkynyt kuin syksyisin.

Hyvä toki, että Nelli ja Nicke napsii pihasta tuholaisia, mutta kun napsivat samalla räkättirastaan munia ja poikasia (räkättirastas on ilmainen hälytysjärjestelmä pihan pikkulinnuille) ja näköjään tuhoavat kasvimaita. Yksi kasvimaista ei ollut juurikaan itänyt, joten aloin äsken tehdä uusintakylvöjä ja huomasin, että esikasvatetut kyssäkaalit oli nokkaistu poikki, sokeriherneen versot hävitetty ja punajuuria ja pinaattia nostettu ylös >:-/ Ryhmä Hau ei paljoa sopassa auta, sillä naakat ovat todella kesyjä ja korkeintaan hypähtävät 5 metriä eteenpäin haukkuvasta kuonosta. Sinällään tietysti laiskan koiranomistajan unelma: naakat juoksuttavat koiria tontin ympäri, ja itse voi vain istuskella rauhassa.

Mitäänhän noille ei voi tehdä, kun on pesimäaika ja ovat kuulemma vielä rauhoitettuja. Huoh.

Toinen riesa on jonkun naapurin hervottoman iso, silmäpuoli kolli, joka rakastaa patsastella kasvimailla. Raivostuttava otus, joka ei väistä koiria ja on vielä näitä isompi. Täytynee hommata joku vesitykki, jolla suihkuttaa moinen tuholainen avaruutta kiertävälle radalle. Juu, en todellakaan pidä välinpitämättömistä kissanomistajista >:-/

10 kommenttia:

  1. Jep, täällä suuressa kaupungissa linnut on melkoinen riesa. Minulla meni viime vuonna melkein koko palkokasvien sato pilalle, kun kyyhkyparvi laskeutui hetkeksi aarilleni. Mutta kyllähän ne mökilläkin tuhoa tekevät, korpit söivät kaikki kurpitsan taimet viime vuonna (ei silti että niistä olisi mitään tullutkaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kamala! Täytyy toivoa, että täällä kyyhkyt ja korpit pysyttelevät tuolla metsän puolella.

      Poista
  2. On komiat penkit kyllä. Täällä riesana ovat myyrät, niitä piisaa, isojakin ovat. Ja jänikset syö talvisin marjapuskat. Paitsi viime talvena olivat jättäneet syömättä. Ei kai katti nyt teitin porkkanoita jyrsi, sehän sieltä itikat syö ja vähän typettää, ja nokkivaiset pitää loitolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyrät tekevät täälläkin tuhojaan, etenkin vesimyyrät. Onneksi tuo nuorimmainen on kunnostautunut myyräntappajana, vaikka vesimyyrät ovatkin isompia kuin koiran pää. Fiksusti koira käy hautaamassa myyräsaaliinsa naapurin tyhjälle tontille, niin eivät jää omaan pihaan haisemaan :-D

      Poista
  3. Meilläkin pulut ja kisut tekevät tuhojaan. Hetken ärsyttää, mutta peittelen sitten viljelykseni niin, että kasvit saavat rauhassa kasvaa isoiksi ja vahvoiksi. Kissoista etenkin on harmia, mutta myös iloa - ja loppujen lopuksi tykkään että kissat saavat kulkea kissojen lailla, eikä niitä sidota liekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en tykkää, että joudun omalla pihalla pelkäämään toisten lemmikkejä. Tuommoinen katti kun huitaisee pikkukoiraa kynsillään, niin jälki on tosi pahaa :-(

      Poista
  4. Voi ei... Meillä on riesana maanalaiset otukset enemmänkin; tai no, mökillä metsämyyrät jotka järsivät pavut juuresta poikki jne. Laitettiin semmonen growcamp jonka alle metalliverkko. On toiminut ihan kivasti; positivinen ylläri oli miten hyvin se pitää kosteutta sisällä kun on muovit päällä. Mökillä makeaa vettä kun on rajallisesti niin se on aika superbonussektori. Tsemppiä naakkojen kanssa... En edes tiedä mitä neuvoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyi ihan googlettaa growcamp. Onpa melkoisen hieno! Hyvä idea laittaa verkko sinne alle. Meillä uusien kasvimaiden vieressä kulkee vesimyyrän käytävä, joten lienee vain ajan kysymys, milloin se hoksaa kasvimaiden tarjonnan :-/

      Poista
  5. I feel your pain...mä ostin viime kesänä sellaisen lihansyöjäkasvin ja sain jollain ihmeen ilveellä pidettyä sen hengissä talven yli. Nyt keväällä vaihdoin sen uuteen ruukkuun ja johan naakat innostui, muutamana peräkkäisenä päivänä se oli kaivettu ylös. Istutin sen aina takaisin, mutta eihän se kasviparka kestänyt koko päivän paahdetta ilman multaa, joten se siitä sitten. Viime kesänä se sai olla ihan rauhassa ja kaikki muut kasvit samoin, joten en tiedä mikä niille tänä vuonna iski.
    Sinällään tykkään kyllä linnuista (paitsi puluista) mutta pysyköön erossa viljelyksistä :-/
    Naakat taitaa olla sen verran fiksuja että niihin ei mikään pelote tepsi, jos koiriakaan eivät pelkää?

    -RainDrop

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla totta, sielläkin nyt naakat riesana! Mikähän ihme niihin on tullut, kun puutarhagurunikin raportoi naakkaongelmasta. Ja samalla on varikset häipyneet johonkin.
      Naakat eivät tosiaan pelkää koiria, eivätkä edes vihaista keski-ikäistä akkaa :-D

      Poista