maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kurpitseria heinäkuun alussa

Kurpitseriassa on niin terhakka meno, että kohta joutuu jo miettimään taviskurpitsojen latvomista, sillä kurpitsan lonkeroita luikertelee pitkin pihaa. Minikurpitsoja ei tarvitse latvoa, kun ne kyllä jaksavat hedelmänsä kypsyttää ja silti tehtailla koko ajan uusia.

Kostea kesä on tehnyt sen, ettei ole juurikaan tarvinnut kurpitsaroskiksia kastella, joten jokaviikkoinen kakkakierros (= kourallinen hevosenkakkapellettejä/roskis) on toistaiseksi riittänyt hoitotoimenpiteeksi.

Kasvimaalla olevat kesäkurpitsat ovat kesäkuun alun hallaöiden jäljiltä yhä melko surkeita, eikä niistä ole satoa saatu, mutta roskiksessa kasvavat Lungo di Firenzet venyvät massiivisiin mittoihin. Niitä on grillattu ja upotettu salaatteihin ja kalanyytteihin. Tänään on rouvalta tilattu päivälliseksi kasvispastaa, johon suikaloin Lungoa.

Potimarronia on tulossa useampi kappale. Kurpitsojen ehdotonta aatelia.
Vuosien yrittämisen jälkeen spagettikurpitsa suostui taas kasvamaan.
Sweet sugarin piti olla minikurpitsa, mutta hieman epäilyttää sen kasvutapa.
Bonuskuvana rouvan nimipäivälahjaksi saama oksasilppuri. Kyllä nyt piha siistiytyy silmissä!

2 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunista! Mä en tajua omaa kurpitsanviljelyä, tulossa toinen satovapaa vuosi peräkkäin. Mökiltä kuoli kaikki kolme kurpitsaa, palstalla on n. kymmenessä kurpitsassa toistaiseksi ehkä 2 kukkaa, ei mitään alkuja. Mietin jo että onko maassa jotain häikkää vai mitä. Onneksi niitä saa nykyään kaupastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama niiden kanssa, jotka kasvavat kasvimaalla. Osa sai kesäkuun alussa kylmää, mutta osan kylvin uudelleen, eikä nekään kasva yhtään. Muutaman pienen kukan ovat tehneet, mutta ei yhtään hedelmää, vaikka kimalaisia pörrää valtavat määrät.

      Poista