Kun yrität kuvata yrttejä apulaisen kanssa... |
Mikä sen parempaa kuin saada käsiinsä paketti jonka päällä on varoitus: sisältää eläviä kasveja. Tällä kertaa paketista tuli huumaava sitruunaverbenan tuoksu ennen kuin ehdin sen edes aukaista. Kokon puutarhan yrtit olivat hienossa kunnossa ja melko muhkean kokoisia, joten hankintahinnan kirpaisu unohtui. Multaakin haettiin peräkärryllinen lisää, joten sain tänään siirrettyä yrtit isompiin ruukkuihin. Nyt sitten vaan odotellaan, että jostain saisi tuoretta, kokonaista kalaa halsteriin. Pari nieriäfilettä ehdittiin jo halstrata, mutta omien yrttien puutteessa käytettiin kaupan versioita, eikä niissä makua paljoa ole.
Lopun päivää aion pelata kasvitetristä, eli siirrellä ruukkuja ja potteja paikasta toiseen. Kasvihuone pitää järjestää uusiksi, jotta siellä pääsee joten kuten kulkemaan, ja ulkona pitää siirrellä ruukkuja parempiin asemiin, jotta niihin saa tehtyä asetelmat - kasvihuone kun pullistelee kukantaimista. Taimet tosin saavat olla kasvihuoneessa vielä pitkään kylmien öiden takia.
Arboretumia tekisi kovasti mieli kasvattaa. Viime vuonnahan sinne muutti kasa pähkinöitä; tänä vuonna tavoitteena on löytää jostakin sinne sulkaharmaaleppä, jolla on kauniit, sulkamaiset lehdet. Toinen uusi asukki voisi olla pilvikirsikka ihan vain sen kauniin syysvärin vuoksi. Tosin googlettaessa tuli vastaan, että se lasketaan vieraslajiksi. No, mahtaakohan tuo mitenkään täällä erottua lupiineista, jättipalsameista ja supikoirista :-/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti