Lohtuyhdistelmä

Lapsuudessa se oli äidin tekemä mannapuuro ja viinimarjakiisseli, koulun keittäjän kuusijuhlaan keittämä riisipuuro ja luumusoppa sekä juhannuksena naapurin Eilan juustokeitto eli juhannusjuusto eli makiajuusto. Nuo keittäjät ovat olleet manan majoilla jo vuosia, joten itse se on omat lohturuokansa nykyään kokattava.

Pari True green hubbardia oli vielä keittiössä kypsymässä, ja hyvän sähköpäivän koittaessa heitin ne uuniin paahtumaan. Kuumaa ja mehevää kurpitsaa peratessani alkoi tehdä mieli kurpitsa-pecanpiirakkaa ja käden käänteessähän sellaisen tekaisi, kun kurpitsa oli blitzaamista vaille valmis.

Muistin virkistykseksi vilkaisin paria kurpitsapiirakkareseptiä ja irvistelin itsekseni sitä sokerin määrää. Ensimmäistä kertaa kurpitsapiirakkaa tehdessäni joskus 20 vuotta sitten noudatin orjallisesti amerikkalaista reseptiä, johon tuli sekä sokeria että kondensoitua maitoa. Melkein meni ikenet rullalle, kun lopputulos oli niin järkyttävän imelä. Näköjään edelleen suositellaan kurpitsan ylimakeuttamista - mikä toisaalta on ymmärrettävää, jos on kaupan kurpitsojen varassa. Omissa kurpitsoissa on niiden luonnollinen makeus tallessa, joten niihin ei tarvi sokeria hölvätä. Itse laitoin puoleen kiloon kurpitsaa vajaa puoli desiä fariinisokeria ja meni sille hilkulle, että piirakasta tuli liian makea.

Nykylohtu on siis paahdetussa kurpitsassa, johon on tupsutettu reilusti muskottia. Se makupari on toisilleen luotu.

Lopuksi pyydän anteeksi, kun menin ihmisille valehtelemaan vuoden viimeisestä iilistä. Pahinhan on vielä edessä, sillä tämän kuun puolivälissä on kädentaitomessut! Uutena iilinä on nyt Tukuwoolin Nordic resilk, Undreamtin All the witches, Rouva Silmusolmun Rosolli ja Lanitium ex machinan Blacksmith's apprentice. Olen jälleen varustautunut suurella ostoslaukulla moiseen koitokseen.

Vuoden viimeinen iili

Siis nythän piti alkaa martainen kausi, jolloin vain möllötetään sisällä pää kumartuneena kutimen ylle. Jostain kuitenkin hiipi vielä iili tilata muutama siemenpussi syyskylvöihin. No, se "jostain" oli uusin Viherpiha, jossa mainittiin, että esikoiden siemenet tarvitsevat kylmäkäsittelyn sekä Saila, joka vinkkasi, että kosmokset voi syyskylvää.

Pikainen vilkaisu kasvimaille osoitti, että pariin kylvölaatikkoon voisi hyvinkin vetäistä muutaman vaon esikoille ja kosmoksille, joten kliksuttelin itseni Korpikankaalle ja ostoskoriin pallo- ja tuoksuesikkoja sekä hurmaavan näköistä kosmosta. Näköjään Korpikankaalla on palveluksessa selvänäkijä, sillä tilauksen mukana tuli ilmaissiemenenä kirjosalviaa, josta olen salaa haaveillut.

Vielä on sää kovin lämmin, joten en ole uskaltanut ryhtyä syyskylvöihin. Mieleen kun on painunut se syksy, jolloin syyskylvöt ehtivät iloisesti itää, ennen kuin talvi koitti. Taidan odottaa vielä ensi viikon, sillä lupaavat tänne +10, ja sitten tehdä kylvöt.

Loppuun vielä todiste siitä, että lukeminen todellakin kannattaa aina. Aamulehden Moro-liitteeseen oli joku lähettänyt kuvan erikoisesta kimalaisesta, joka osoittautui kaakonkimalaiseksi. Olin heinäkuussa videoinut tontin päädyssä pörräävää kimalaispesää, mutten sen kummemmin katsonut mitä kimalaisia ne oikein olivat. Samoja kaakkojaakkojahan ne täälläkin olivat. Hauska bongaus!

Tuijat tutisee

Kesällä ihmettelin ikänäölläni, mitä kellervää tuijien oksankärkiin oli muodostunut, ja tarkempi tutkiskelu osoitti, että tuijat kukkivat! Enpä ollut sellaisesta kuullutkaan.

En ole koskaan ollut mikään tuijien ystävä, ja onhan ne aika tylsiä, kun joka pihassa niitä rivissä nököttää (usein vielä "kauniin" kevätrusketuksen saaneina), mutta joskus vuosia, vuosia sitten luin, että tuijat viihtyvät varjossa, joten ostin niitä (Brabant-versiota. Smaragd on "kasvanut" tontin nurkassa yli 20 vuotta ja on hädin tuskin meikäläisen mittainen) jostain halpakaupan alesta 9 kpl näkösuojaksi tontin reunaan (ja kuten aina, istutin ne ihan liian lähekkäin...).

Jonkin aikaa juroivat tiukassa, litimärässä ja kylmässä savimaassa, kunnes alkoivat kasvaa ja ovat nykyään melkoisen muhkeita jättiläisiä. Näkösuojan lisäksi saatiin bonuksena myös pikkulinnut pihaan, sillä niiden talviruokintapaikka on tuijien edessä, ja tuijat tarjoavat niille hyvän ateriointisuojan.

Kukinta muuttui kesän mittaan pikkuruisiksi kävyiksi ja uteliaana asiaa googlaillessa tuli ensimmäisenä osumana vastaan kysymys miten kävyistä pääsee eroon, kun ne kuulemma rumentavat tuijat. Kaikkea sitä. No, onneksi tuli vastaan mukavampaakin tietoa: käpyjen sisässä olevat, palsternakan siemeniä muistuttavat siemenet maistuvat hyvin pikkulinnuille.

Eikä kulunut kovinkaan kauan, kun tuijat alkoivat tutista. Ensin paikalle lehahti sinitiainen, perässään talitiainen, ja jostain paikalle pyrähti parvi vihervarpusia. Hyvin tuntuu siemenet heille maistuvan.

Osa siemenistä on pudonnut maahan, ja minähän heti kävin googlettamaan, miten tuijaa kasvatetaan siemenestä. Tekoäly tekaisi suorastaan runollisen ohjeen:

"Kasvatus: kylvä siemenet ruukkuihin (8 - 10 senttimetrin halkaisija) tai kuormalavialustajiin maaliskuusta toukokuuhun. Kylvä siemenet veden ja hiekan seokseen. Kun siemenet itävät, varmista, että kasvi on asianmukaisesti kosteutettu ja viljelty 25 ° C: n lämpötilassa. Itävyysvaihe kestää 4-5 viikkoa."

Täytynee hankkia kuormalavialustaja ja opetella kosteuttamaan asianmukaisesti.

Limenvihreä sarvipää

Koko kesän hehkui kynäjalava tontin keskellä limenvihreänä. Limeähän puutarhaan keväällä kaipailin, ja yllätyksekseni värin tarjosi edellisenä syksynä Pirilästä kympillä ostamani puuntaimi. Harottavine oksineen se näyttää kauempaa katsottuna olkipukilta, mutta se annettakoon anteeksi, kun lehtien väri on niin kirkas ja hohtava. Kynäjalava menestyy savimaassa ja sietää seisovaa vettä, joten se on oiva tulokas tontilla olevan lähteen rantaan, eikä haittaa vaikka tekisikin juurivesoja, sillä tuossa kohti on tilaa levittäytyä.

Edelleen kynäjalava pitää tiukasti kiinni lehdistään, vaikka niiden sävy onkin jo muuttunut kellanruskeaksi, ja herättää huomiota kaiken harmauden keskellä.

Ensi keväänä täytyy etupihan kukkapenkki setviä sellaiseen kuntoon, että sitä kehtaa naapureille näyttää. Yksi kohta siinä ei ole koskaan kunnolla menestynyt, paitsi sitkeän villivadelman osalta. Kynäjalavaa aikani ihasteltuani keksin, että kukkapenkin hankalaan kohtaan voisi istuttaa leveälatvuksisen puun, joka pikkuhiljaa (tosin ei minun elinaikanani) peittäisi näkymää naapuriin. Puun juurelle mahtuisi lisäksi pari pientä pensasta tukahduttamaan vadelmaa.

Vielä ei ole visiota siitä, mikä puu olisi kiva - välillä mietin söpöä pihlajalajiketta, välillä taas muhkeaa jalopähkinää. Jotain erikoista siihen olisi saatava, joskin tiukka ja märkä savimaa tuo oman haasteensa. Täytyy ottaa kukkapenkin suunnittelusta itselle talvipuhde kutomisen ja lukemisen keskelle.

Pörssifirma yllätti

Ihan oli ihminen ihmeissään, kun siementilaus tuli postissa nopeasti. Seemnemaailm toki postitti siemenet saman tien, kun tilaus heille saapui, mutta yleensä kotimaan postilaitosta on saanut odotella viikon jos toisenkin. Nyt siemenet olivat parissa päivässä postin noutolokerikossa.

Mitäs meillä sitten ensi vuonna kasvaa? Tuoksuhernettä Perfume millenium ja Royal family, zinniaa Orange king, ja hetken mielijohteesta myös tähkälaventelia Pink perfume, kun olen halunnut kokeilla laventelin kasvattamista siemenestä. Kirsikkatomaateista ei mitään järisyttävää lajiketta löytynyt, mutta valikoin ostoskoriin Rapunzel golden braidsin ja Datlon, kun oranssit kirsikkatomaatit tuppaavat kypsymään nopeasti alkukaudesta. Minikurkkuja ei ollut saatavilla kuin kahta lajiketta, Ines ja Pony, joten otin molemmat kokeiluun.

Salvia ja timjami olivat lopussa, joten niiden siemeniä hankin ja innostuin lisäämään mukaan kamferibasilikan. Lehtikaalta Red russian ei ollut Seemnemaailmassa, mutta sen sijaan otin erikoisen näköisen version Galega de folhas lisas, sillä sen lehdet ovat sileät. Kähärälehtiset lehtikaalit tuppaavat olemaan kovin paksuja ja nahkeita, joten niiden syöminen käy työstä.

Herneistä etsin matalakasvuista lajiketta ja Alexandra on kuulemma sellainen. Ja vielä oli alennuskorissa jäljellä salkopapua Bobis a grano nero.

Tänään sujautin talvivalkosipulit multiin, sillä FMI lupaa kylmenevää säätä. Lisäksi pengoin esille syyskylvöön menevät siemenet (testaan josko kyssäkaaltakin voisi syyskylvää). Vielä ei ole syyskylvöjen aika, mutta ovatpahan nyt esillä odottamassa viime hetkeä ennen maan jäätymistä. Lauhaa ja sateista talvea ennustavat, joten voi olla, että syyskylvöt joutuu tekemään pariinkin otteeseen, mikäli lämpötila sahaa pitkään.

2

Siipiveikot

Joku aikoinaan vihjaisi, että pelargoneja on helppo kasvattaa siemenestä. Heti kokeilin, ja todellakin siemenet itivät hyvin, mutta harmiksi saatavilla oli, ja on edelleen, vain peruslajikkeita, ja minuahan ei mikään perus houkuta.

Viime talvena hankin järkyttävän määrän muutaman erikoispelargonin ja kesällä napsin niistä kuihtuneita kukintoja, kunnes äly välähti sen verran, että niistähän kannattaisi ottaa siemeniä talteen. Toki ovat risteytyneet keskenään, mutta se on toisaalta osa viehätystä, kun ei tiedä millainen pelargoni siemenistä kasvaa. Joku (mahtoikohan olla se sama joku, joka siemenkasvatuksesta vihjaisi) vinkkasi, että kannattaa odottaa siementen irtoamista, koska väkisin irti nyhdetyt siemenet eivät idä.

No minähän odotin. Ja odotin. Siemenkotia kyllä kasveihin ilmestyi, mutta eivät alkaneet kypsyä sitten millään. Sen verran olin asiaa opiskellut, että tiesin pelargonin siemeniin ilmestyvän hahtuvasiivet sitten, kun ne ovat valmiita lähtemään maailmalle. Mutta ei näkynyt hahtuvia.

Nostin pelargonit talven tieltä sisälle ja jätin kukinnot paikoilleen, vaikka se tiesikin terälehtien kuorruttamaa lattiaa. Nyt kuitenkin lannistuin ja päätin leikata kuihtuneet kukinnot pois - ja siellähän Little fifinessä oli kokonaista kaksi hahtuvasiipeä! Varovasti otin siipiveikot talteen, ja nyt ne odottavat alkuvuoteen, jolloin pääsevät multiin. Little fifine ei mikään suosikkipelargonini ole, mutta eipä sillä nyt ole väliä. Pääasia, että sain siemenet testattaviksi.

Inventaario ja ostoslista

Sorruin Lidlin 3,99 €:n pioneihin...

Hitusen pitkitin karkkipäivän aloitusta, mutta parempihan se on hoitaa alta pois aikaisemmin kuin myöhemmin. Kannoin siis siemenlaatikoston kodinhoitohuoneesta keittiön pöydälle ja aloin käydä siemenvarastoa läpi, kun nyt vielä on satokausi tuoreessa muistissa.

Yllättäen kirsikkatomaatit olivat vähissä; vain muutama Green grape ja Sunchocola oli jäljellä. Ostoslistalle meni tietysti Sungold, mutta toista lajiketta vielä arvon. Joku Instassa suositteli Ruby fallsia, mutta saas nähdä löytyykö sitä mistään. Google antoi vain brittiläisiä siemenkauppoja, ja nehän ovat brexit-muurin takana.

Papuja on edelleen hyvä valikoima, mutta ovat kaikki pensaspapuja. Koska on tyhmää katsella typötyhjää papukaarta keskellä kasvimaita, päätin hankkia kunnon salkopapua, ja katso: juuri sitähän Merja suositteli Instassa. Eikä siinä vielä kaikki: Merjan suosittelema lajike Bobis a grano nero näytti Seemnemaailmassa olevan lähellä viimeistä kylvöpäiväystä ja sen vuoksi alennuksessa. Kyllä se nyt on kohtalo, eikö!

Kurkun siemenet olivat tyystin lopussa. Keväällä eivät millään meinanneet itää, joten tein useita uusintakylvöjä, kunnes sieltä täältä alkoi kurkun sirkkalehtiä puskea esiin. Hätäpäissäni olin napannut Pirilästä Iznikin lisäksi Nelson gardenin minikurkun, joka osoittautuikin avomaankurkuksi, eikä sen maku päätä huimannut, joten siirsin loput siemenet vapautettaviksi keväällä luontoon. Samaan luontoon vapautettavien pussiin meni loput Ananas noir- ja Ananas ribbed -tomaattien siemenet, koska olivat kovin vähäsatoisia.

Kukkien siemeniä on riittämiin, mutta jotenkin alkoi houkuttaa oranssinpunainen zinnia, eikä laatikon pohjalta löytynyt yhtään tuoksuhernettä. Toivottavasti pidän silmät kiinni muun kukkavalikoiman kohdalla, jottei tule houkutuksia. Tosin aion esikasvatustilan vähyyden takia tuoda kasvihuoneesta yhden kasvihyllykön kodinhoitohuoneen välikköön ja ostaa siihen kasvivalon. Mutta käytettäköön se hyötykasveihin, eikä kukkiin (noinkohan onnistuu...).

Toinenkin ei-siemeniin-liittyvä puutarhahankinta on edessä, sillä jälleen kerran yksi kasvihuoneen automaattiavaajista turtsautti sisältönsä pihalle. Googletin patruunoiden jälleenmyyjiä, ja kyllähän se pientä ihmistä kirpaisi, että Suomessa niistä saa pulittaa lähemmäs 30 €, mutta Temusta saisi vastaavan alle kympillä. Toistaiseksi ihmisellä kuitenkin on perintörahoja sen verran tilillä, että tilaus lähti kotimaiselle Akirolle.

Sää näyttää olevan kylmenemässä, joten täytynee tehdä siementilaus pikapuoliin, jotteivät saa matkan varrella kylmäkäsittelyä. Oiskohan se Seemnemaailman sooduskupongi taas tulossa?

No5

Koska esikasvatus alkaa vajaan kahden kuukauden päästä, kävin varmuuden vuoksi pläräämässä chilin ja paprikan siemenet siemenlaatikostosta. Hyvin oli kumpiakin, ja ihan kivoja lajikkeita, joten ei ollut mitään tarvetta ostaa uusia. Mutta sitten Fataliin Jukka mainosti aloittelijoiden siemenpakkauksia, joissa on helppokasvatteisia siemeniä jokaisesta chiliperheestä (annuum, baccatum, chinense), ja eiköhän vaan ihmiseen iskenyt uteliaisuus: jos tuommoisen tilaisi, niin mitähän lajikkeita postissa saisi?

Enhän minä nyt mikään noviisi chilin kasvattamisessa ole, vaikka siltä tuntuikin viime keväänä, kun joka ikinen taimi kuukahti käsiin, mutta mieluummin kuitenkin sitä kasvattaa helppoja lajikkeita kuin semmoisia, mitkä vaativat kosteus- ja lämpömittareita ja ties mitä luujauhopölyä ja valaan laulua monta kertaa vuorokaudessa.

Jukkahan laittoi chilit saman tien postiin, mutta tulevan pörssiyhtiön kuljetus oli niin hidas, että sain siemenet vasta tänään. Annuumista oli Jukka pakannut kirjekuoreen sekä jalapeño Jumbon (tulisuusaste 4) että Mini chocolate bellin (0, elikkä paprika. Mulla on tainnut tätä joskus ollakin.). Baccatumeista oli mukana Zebrange (6 - meillä taitaa tulisin käytössä oleva olla 7), ja chinenseistä Hainan yellow lantern (9-10!) sekä yllätyssiemenen Mystic nebula (10!). Itse läimäsin tilauksen kylkeen vielä baccatumin Aji fantasy apricot (4).

Enää 8 viikkoa ja ollaan taas tutussa tilanteessa: mihin nämä kaikki mahtuu?

Tänään lähtee lehdet

Vielä eilen katselin ihailevasti mantsurianjalopähkinääni, joka oli alkanut pukeutua ruskapukuunsa. Valtavan suuret lehdet olivat hieno sekoitus limenvihreää ja kirkkaankeltaista. Vaan tänä aamuna herättiin -2,8 C:hen, mikä tarkoittaa sitä, että puut ja pensaat pudottavat lehtensä. Fiksuna kävin aamulenkin jälkeen hakemassa kasvimaalta salaattia, mutta keittiössä oli todettava, ettei niitä pakastuneita lötköjä voinut enää leivän päälle laittaa.

Alkaa siis puutarhakauden loppurysäys: tähän saakka kukkineet ahkeraliisat ja daaliat pitää donkata kompostiin ja ruveta pesemään loppuja ruukkuja. Kasvihuoneeseenkin täytyy kurkistaa, sillä jätin sinne muutaman chilin ja paprikan vielä sinnittelemään. Tuskin ovat viime yöstä selvinneet. Kiinanlaikkuköynnöksen ajattelin leikata alas, jahka se on lehtensä pudottanut. On meinaan kasvanut aivan järjettömäksi puskaksi, joka on peittänyt pergolan niin, ettei alta tahdo mahtua ja lonkeroi takapihan vesipisteen yli varaston ovelle. En tiedä toipuuko se leikkaamisesta, mutta ei sen kanssa voi tässä muodossa elääkään.

Sitten on edessä noiden kuvassa olevien sipulien istutus. Kyllä ihmisellä on kanan muisti, sillä ei ole aavistustakaan mihin ajattelin kaikki nuo sipulit laittaa, kun niitä heinäkuussa tilasin. Joku varmastikin upea suunnitelma on ollut, mutta nyt olen aivan pulassa tuon määrän kanssa. On pystykiurunkannusta, lumikelloa, iiristä, krookusta... ja joku aivan käsittämättömän pahalle haiseva sipuli. Takapihalle veikkaan nuo miettineeni, joten sinne ne pitää johonkin kaivaa.

Toisen kompostorin sain tyhjennettyä kasvimaiden pohjalle ja vielä on toinen tyhjennettävänä. Ihmetyttää Biolanin uuden kompostorin kansimekanismi - se meinaan jäätyy talvella, joten kompostori on jonkin aikaa käyttökelvoton. Vanhassa kompostorissa kansi lukittuu kuminyörillä, joten se toimii säässä kuin säässä. Tyhjennysurakan jälkeen laitan vielä talvivalkosipulit ja syyskylvöt multiin. Sitten elämä siirtyykin sisätiloihin, voi plääh.

Kurkia, tomaatteja ja nuljaskoja

Perjantaina häipyivät kurjet näiltä leveyksiltä ja tomaatit kasvihuoneesta. Iltapäivän auringossa savustettiin edellisenä päivänä Nässyssä polskineita ahvenia (kiitos taas Linnainmaan Cittarille), ja kuten olin odottanutkin, alkoi kaukaa kuulua kurkien kirahtelua. Tällä kertaa muuttoreitti kulki sen verran metsän takana, etten ehtinyt nähdä kuin kolme auraa, mutta sinne ne taas puoleksi vuodeksi hävisivät.

Tomaatit tulivat kasvihuoneessa tiensä päähän, joten jumppasin ne ulos kasvihuoneesta. Ja todellakin jumppasin, sillä kuurohko mummokoira oli vallannut kasvihuoneen portaan, joten jouduin ämpäri sylissä hyppimään mummon yli. Ämpärit (tai roskiksiahan nuo ovat) jätin vielä pihaan sateen huuhdeltaviksi ja huomenna pesen ne varastoon, jos sää sallii.

Chilit ja paprikat jätin hellämielisesti vielä kasvihuoneeseen, sillä parempi puolisko aina murheentuu kasvihuoneen tyhjentämisestä. Keli kuitenkin tällä viikolla kylmenee, joten eiköhän loppuviikosta nuokin kasvit päädy kompostiin.

Koska oma piha alkaa tyhjentyä sadosta, käännyttiin metsän puoleen, mutta kovin onneton on sienisato tänä vuonna. Lähimetsissä ei enää hakkuiden jälkeen kasva kuin vadelmaa, ja tyrmistyneinä huomattiin, että siihen ainokaiseen koskemattomaan osaan oli ilmestynyt nauhoja, mikä tietää hakkuiden aloittamista. Voi "#!¤%&!!! 

Raikun sikurirouskumetsä (hakattu sekin) käytiin katsastamassa ja sentään muutama sikurirousku saatiin, joskin törmättiin myös kyyhyn ja hirvikärpäsiin. Mutta menetettiin sentään limanuljaskaneitsyys! En ole pitänyt limanuljaskaa kummoisena ruokasienenä, kun sen makua kuvataan happamaksi ja kuka nyt hapanta sientä haluaisi syödä. Jostain kuitenkin luin, että se on oikeasti makoisa sieni, joten nyt kun vastaan tuli 2 kpl, napattiin ne mukaan, nyljettiin limakerros lakista pois ja heitettiin sienet voin kanssa pannulle. Kerrassaan outo makuelämys! Ensin maistui ihan perus sieni, mutta jälkimaku oli hassun sitruunainen, ja tekstuurikin erikoisen rouskuva. Eiköhän limanuljaskat tule päätymään sienikoriin, mikäli niitä vielä vastaan tulee.

Sateeseen ne nyykähti

Vielä pari päivää sitten asterit ja verenpisarat kukkivat kauniisti, mutta viime päivien sateet vaihtoivat kukkien värityksen ruosteenruskeaan. Niinpä, aina sateen tauotessa, on tullut heitettyä kukkia kompostiin ja pestyä ruukkuja talviteloille. Lämpöä kyllä riittäisi, mutta kosteus on nyt melkoinen - eikä sadepilvien takaa aurinkokaan pääse kasveja kuivattamaan, joten myönnettävä on, että kausi 2025 alkaa olla lopuillaan. Lopullisestihan se on lopussa sitten, kun kurjet lähtevät, mutta vielä ei näillä leveyksillä ole auroja näkynyt.

Sen verran on aikojen saatossa tullut opittua, ettei kaikkea kannata yhdellä rykäyksellä heittää kompostiin, sillä pottien pesusta tulee silloin loputon urakka. Paljon mukavampaa on hoidella muutama ruukku kerrallaan ja jatkaa sitten seuraavana päivänä. Tosin sekin on tullut opittua, että liian myöhäiseksi ei kannata kauden lopettamista jättää, koska pottien pesu kylmässä säässä jääkylmällä vedellä ei kasvata ihmisen luonnetta. Vit Kipuilua kylläkin.

Mietin laittavani etupihalle portin pieleen jonkin kivan syysasetelman, mutta sää on vielä ihan liian lämmin syysasetelmien tekoon. Ei ole vielä syksyfiilis! Vastahan me viime viikonloppuna löydettiin kangasalalainen uimaranta, jossa ei ollut käytykään - ei edes tiedetty sen olemassaolosta. Pakkohan sinne oli pyöräillä uimaan, jotta saatiin taas yksi paikallinen uimaranta ruksittua listalta. Nyt kokematta on enää Kuhmalahden uimaranta. Lauantaille lupaavat lämmintä, joten arvotaan minkä järven sylissä lopetetaan uintikausi 2025: Riku ja Vesijärvi vai Raikku ja Längelmävesi.

Korpikangassiemenfröö ilmoitti lähettäneensä syyssipulit. Täytyy myöntää, etten edes muista mitä tilasin... Mutta palasin siemenfröön asiakkaaksi muutaman vuoden tauon jälkeen sillä niillä on a) jotenkin liikuttavia videoita Instassa (syy sekin) b) muutakin kuin sitä iänikuista Nelson gardenia ja c) luotettava toimitus. Ei ole vielä kertaakaan tullut heiltä ilmoitusta, etteivät pystykään toimittamaan tilaamaani tuotetta.

Syyssipuleista puheen ollen. Herraisä sentään, mikä tilanne talvivalkosipuleissa! Näköjään suomalaiset ovat innostuneet kasvattamaan valkosipulia, sillä monesta paikasta on valkkarit olleet tyystin loppu koko syyskuun tai sitten 1 kpl maksaa 8 €, mikä ylittää meikäläisen maksuhalukkuuden. Pitkin hampain säästin muutaman Siikajokisen ja Aleksandran tämän vuoden sadosta, mutta äsken piipahdin Hyötykasviyhdistyksellä ja siellä kaikkien "varasto loppu" -tekstien lomasta pilkisti muhkea ja kunnon eteläpohojalaanen Alavuden kanta. Laitoin saman tien tilaukseen, kun ei hintakaan päätä huimannut. Toivottavasti makukin on muhkeampi kuin pikkuruisessa, pohjoispohjalaisessa Siikajokisessa.

Uus fitti

Romahtanut asetelma. Ens vuodelle muistiin, että laita ruukkuihin tuet.

80-luvun teininä sitä on tullut kaikenlaisia vaatecomboja (= outfit, eli nykynuorisokielellä pelkkä fitti) kokeiltua, mutta tällä viikolla on ensi kertaa päällä ollut sekä shortsit että heijastinliivi. Takakesä (Sailan lanseeraama osuva termi) on lämmittänyt illat niin, että viimeisen koiralenkin on voinut tehdä shortseissa, mutta tummuva ilta on pakottanut laittamaan heijastinliivin ylle. Eilen käytiin lounasaikaan testaamassa lähijärven lämpötila ja päästiin vielä hyvin uimaan, sillä vesi ei ollut nipistelykylmää.

Puiden lehtien (ja hirvikärpästen) kopsahdellessa päähän metsälenkillä on kuitenkin myönnettävä, että kasvukausi lähenee loppuaan. Kasvimailla sinnittelee enää salaatti, purjo, lehtikaali ja punajuuri. Kasvihuoneesta häädin pois kurkut, jotka ihme kyllä antoivat satoa vielä syyskuussa, vaikka normaalisti kuukahtavat heinäkuun helteisiin. Muutamaa tomaattia olin kastellut ja lannoittanut tunnollisesti, mutta nyt huomasin, ettei niissä enää ollut edes raakileita, joten häätyivät hekin. Suurin osa tomaateista ja kaikki chilit ja paprikat sen sijaan jaksavat edelleen kypsyttää satoaan, vaikka kyllähän kasvihuoneessa jo homeitiöt pöllyävät.

Kukkaruukuissa kiinanasterit ja daaliat kukkivat vielä täyttä päätä, mutta tuoksuherneet ja zinniat heivasin kompostiin, kun olivat jo sen verran ruskeita.

Leivissä (as in Leipi) käytiin katsomassa kurkien kokoontumista pelloille. Kovasti on taivas hiljentynyt, kun suuri osa linnuista on jo autuaammilla vyöhykkeillä. Sinnikäs tiltaltti jaksaa kilkuttaa pihalla joka aamu, ja rastaat käyvät pöllyttämässä nurmikkoa iltaisin.

Kyllä hirvittää elämän kääntyminen sisätiloihin taas moneksi kuukaudeksi. Onneksi on ihmisellä ihania lankoja, jota nykertää talven pitkinä kuukausina. Työnantajakin tuossa aktivoitui vinkkaamaan, että uusia projekteja voisi kenties olla tulossa. Ja hei, enää kaksi kokonaista kuukautta esikasvatuksen alkuun! Mistä tulikin mieleen, että mitähän uutta on Fataliilla...

Citrouilles françaises

Pörssisähkön viimein salliessa aloin tehdä selvää kauden kurpitsasadosta. Otin kurpparit jo ajoissa sisätiloihin, kun yölämpötilat laskivat +3:een - nythän ne taas ovat mukavissa +12:n lukemissa. Mutta kun kurpitsasato oli kauden odotetuin, en halunnut riskeerata.

12 tainta sain aikaiseksi, mutta kurpitsoja tuli vain 6, tai oikeammin 4 ja kaksi puolikasta, kun kaksi kurpitsaa jäi onnettoman pieniksi. Sentään jotakin kumminkin, sillä viime vuoden sato oli surkeaakin surkeampi, ja ihminen tarvii pakastimeensa kilokaupalla kurpitsaa talven curryjä, lasagneja ja piirakoita varten (kurpitsa-pecanpähkinäpiirakka, kurpitsa-muskottipiirakka, kurpitsa-vuohenjuustopiirakka...).

Kaikista paras, ihanin ja rakkain Musquée de Provence ei tänä vuonna tuottanut satoa lainkaan, vaikka taistelun jälkeen sainkin 4 siementä itämään, joten se jää talven menusta pois. Yllättäjä oli Red d'Etampes, jonka eilen heitin uuniin paahtumaan. Sehän oli melkein yhtä hyvä kuin Musquée: mehevä ja makea. Koska se ei ole muskottikurpitsa, ei se ollut yhtä aromikas, mutta todella, todella hyvä kuitenkin. Melkein 3 kg sain pakastimeen.

Tänään uunissa paahtui True green hubbard. Mainostekstissä sanottiin, että sitä voi syödä raakanakin, mutta itse en siitä saanut raakana kovinkaan kummoista makuelämystä. Paahdettuna siihen syntyi muskottikurpitsalle tyypillinen verkkomelonin maku. Erittäin makoisa kurpitsa ja vieläpä satoisa, joten menee jatkoon.

Hubbard tullee Länsi-Intiasta, mutta nuo muut makoisuudet ovat ranskalaista alkuperää. Kiitos vaan ranskalaisille, kun olette kehittäneet hyviä kurpitsoja (mukaan lukien Potimarron). Eipä tarvitse muihin maihin kuikuilla, jos vielä tulee tarve etsiä uusia kurpitsalajikkeita.

(Tekstin otsikko on Googlen kääntämä, joten en vanno oikeellisuutta. Itse en moista kieltä halunut opetella, kun tuhlailevat niin kamalasti kirjaimia. Tuostakin otsikosta lausuvat käsittääkseni vain 11 kirjainta ja jättävät loput 10 ääntämättä, mokomat.)

Keeping up appearances

Nyt kun etupiha paljastui lauta-aidan takaa kaikelle kansalle, paljastui myös tuo 25-metrinen vihermassa, jota kukkapenkiksi kutsutaan. Alkuasukkaat olivat perustaneet paikalle pari pientä kukkapenkkiä, mutta ne näyttivät isossa pihassa niin aneemisilta, että päätettiin yhdistää ne yhdeksi isoksi kukkapenkiksi - ja samalla tuhota muutama kymmenen neliötä nurmikkoa, jotta nurmikon leikkaaminen olisi helpompaa.

Kukaan ei tosin varoittanut, miten valtavaa työtä kukkapenkin hoitaminen on. Jonkin aikaa jaksoin tapella vuohenputken ja juolavehnän kanssa, mutta sitten annoin olla. Kanukoita istutin penkin taakse ja toivoin, että ne vähitellen imaisevat koko penkin alleen.

Ensi keväänä on ryhtiliike edessä, sillä kanukoita on pakko leikata. Aita varjosti niitä niin, että kasvattivat pitkiä lonkeroita, joista ei näkösuojaksi ole. Ensi kasvukaudella aurinko pääsee paistamaan niihin suurimman osan päivästä, joten hyvässä lykyssä alkavat saksimisen jälkeen tuuheutua tien suuntaan. Mutta mitä ihmettä mä noille perennoille ja rikkaruohoille teen, voi apua! Ihan hirveä homma yrittää saada penkistä sievää, sillä kotkansiivet ja syysasteri ovat levinneet pitkin ja poikin, ja tuo kanadanpiisku pitää hävittää, kun se on nykyään lainsuojaton. Seassa kasvaa iiriksiä ja pioneja, joita en halua häiritä, ja kotkansiipien alla leviää karhunlaukka, josta saadaan keväisin kauden ensimmäinen sato. Muistaakseni jossain massan uumenissa on myös useampi kuunlilja, joista ei ole ollut havaintoa aikoihin.

Ehkä pitää vaan heittäytyä julmaksi ja yrittää repiä pois väärään paikkaan ajautuneet kasvit. Kotkansiivet saavat jäädä tuonne nurkkaan, mutta asterit aion hävittää, kun ne leviävät niin kamalasti, eivätkä pysy pystyssä syksyn sateissa. Etualalla olevan kiven voisi nostaa esiin repimällä sen edessä kasvavat, rumat akileijat pois. Kuunliljojen siirtämisessä tarvitaan lapiota, jahka ensin keksin mihin ne siirtäisin. Tosin kovin etualalle niitä ei kannata laittaa, kun ovat lehtokotiloiden suosikkeja. Täytynee talven aikana rustata jonkinlainen suunnitelma paperille, jotta kevään koittaessa ei tarvi kuin alkaa toteuttaa. Nyt jo hirvittää koko urakka.

Ja vielä piiskutkin

Tässä vieraslajien (lupiini, jättipalsami, kanadanpiisku, supikoira) luvatussa pihapiirissä asustaessa tulee mieleen, että mitähän vieraslajien määrittelyssä otetaan huomioon. Onko taustalla vain romanttinen ajatus sievästä Suomi-niitystä, jossa kissankellot ja -käpälät kukoistavat vai onko oikeasti mietitty realismia? Täälläpäin ne harvat luonnontilaiset niityt ovat täynnä vuohenputkea, jonka seassa on muutama ohdake ja loppukesästä syysmaitiaisia. Ei mitenkään hirveän nättiä. Kaupungit yrittävät luoda kukkaniittyjä, mutta lopputulos on edellä mainitun kaltainen. Ehkä joku unikko ja ruiskaunokki sinnittelee seassa.

Ja onko vieraslajimäärittelyssä otettu huomioon ilmastonmuutos? Mahtavatko kotimaiset (mitkä oikeastaan ovat niitä kotimaisia?) lajit pärjätä ilmastonmuutoksen myötä? Ainakin puiden suhteen tutkijat kehottavat istuttamaan niitäkin lajikkeita, jotka nippa nappa pärjäävät näillä leveyksillä, ihan vain siksi, että edes jokin laji täällä jaksaa kasvaa uudessakin ilmastossa. Se jo tiedetään, että kuusi tulee olemaan häviäjä, mutta silti edelleen avohakkuille istutetaan pelkästään kuusen taimia.

Lisäksi täytyy ottaa huomioon Suomen koko. Se mikä on kuriton vieraslaji Etelä-Suomessa, hädin tuskin pärjää Pohjanmaan korkeudella. Pitääkö se sieltäkin hävittää? Naapurin mummo leikkasi alas nätin viitapihlaja-angervoaidanteensa, vaikkei se ollut 40 vuodessa mihinkään levinnyt. Nyt on jäljellä vain avoin piha ja paljas mullos, mistä ei ole kenellekään iloa eikä hyötyä.

Ovatkohan määrittelijät ikinä käyneet ulkona katsomassa mitä puutarhoista oikeasti leviää luontoon? Suikeroalpi on meidän tiellä karannut lähes joka pihasta, eikä se edes houkuta pölyttäjiä. Vuorikaunokkia ja kesäleimuja kasvaa tonttien ulkopuolella. Meidän pihasta on naapuriin karannut sormustinkukka. Sekin ihmetyttää, miksi ei elämänlankaa ole laitettu hävitettävien lajien listalle, se kun kuristaa alleen puut ja pensaat.

Piiskujen lisääminen listalle tuntui kummalliselta. Meidän pihassa alkuasukkaat olivat istuttaneet kanadanpiiskua, joka on jo 25 vuotta kököttänyt samassa paikassa leviämättä mihinkään. Useimpina vuosina se ei ehdi edes kukkia, kun pakkaset jo sen nitistävät. Tosin kun oltiin paremman puoliskon kanssa pyöräilemässä Näsijärven rantatonttien tuntumassa, huomattiin että jokin piiskulajike oli yhdeltä pihalta päässyt livahtamaan luontoon. Kovin oli hentoinen lajike, mutta sitkeästi sitä kasvoi siellä täällä. Ihan aiheellinen lisäys näköjään, vaikkakin piiskut syyskesästä vetävät puoleensa pölyttäjiä. Kuulemma piiskun saa nitistettyä, kun sen leikkaa alas pari kertaa vuodessa. Jää nähtäväksi.

Oma lukunsa ovat ihmiset - joita kaikesta valistamisesta huolimatta edelleen on - jotka kippaavat puutarhajätteensä metsään. Tampereen Kaitavedentie on malliesimerkki aiheesta: kaatopaikka on parin kilometrin päässä, mutta siltikin tien varrella olevaan metsään heitetään surutta persiljat, mintut ja hortensiat. Joku sininen matala perenna iloisesti talvehtii metsän siimeksessä ja on levinnyt sinne jo melkoiseksi matoksi.

Meidän pihassa lupiini ei juurikaan ole riesa; toki sitä lähistöllä kasvaa huomattavat määrät. Mutta se penteleen jättipalsami! Keväällä huomasin, ettei sitä voi sirkkalehtikokoisena nyhtää maasta, kun se vain katkeaa ja juuret jäävät iloisesti niille sijoilleen. Jahka se oli hitusen saanut vartta, kitkin sitä sieltä täältä - ja kitkettävähän se on, sillä leikkaamalla se tekee sivuhankoihin kukkia. Eikä kitkeminenkään ole pelkästään sitä, että kasvin kiskoo irti maasta. Se pentele kun vain jatkaa kasvuaan kohti valoa ja jopa juurtuu uudestaan. Koettu on. Koko kasvi pitää musertaa käsissä möhjöksi. Sitten se kuolee. Ehkä.

Iloitsin, kun kesällä tontilla kukkivat mesiangervot komeina ja korkeina. Olin ihan varma, että kitkentäni tuotti tulosta. Vaan jahka heinäkuu koitti, yli puolet tontin luonnonvaraisesta osasta, eli n. 2000 m2, helotti punaisena. Kaikesta kitkemisestä huolimatta palsamia pukkasi joka paikasta, jopa kuusien alta. Voi ärgh! Naapurinkin tontin se on vallannut, ja mikäli oikein näin 50 metrin päähän, myös naapurin naapurin tontilla sitä kasvaa, samoin kuin vastapäisellä tyhjällä tontilla. Aivan älytön riesa - joskin tämäkin pölyttäjien suuri suosikki, eikä sitä siksi uskalla vetää kukinnan aikana trimmerillä alas. Ainoa tapa, millä siitä eroon pääsisi olisi se, että seuraavat 10 vuotta joka heinäkuussa olisi pakkasta. Siihen palsami nujertuu. Mutta sitä ennen ei auta kuin jatkaa kitkemistä, vaikka sota tuntuu jo hävityltä.

Toivottavasti vieraslajien määrittelijät rupeavat etukenossa tutkimaan tänne tuotavia lajikkeita, jottei myyntiin enää pääse sellaisia riiviöitä, joista vuosien tai jopa vuosikymmenten päästä halutaan eroon. Joka paikkaan levinneiden kasvien hävittäminen on ihan julmettu urakka.

Framilla

Yli 20 vuotta meidän etupihaa suojasi korkea lauta-aita. Aita oli pakko rakentaa, kun pihalla kasvoi pelkkä nurmikko, ja naapurin kakarat viihdyttivät itseään kutsumalla meidän koiria tielle (koirat eivät totelleet). Loppusysäyksen aidan rakentamiselle antoi ohi kulkeva nainen, joka ei meinannut saada rotikkaansa pideltyä, jolloin jouduin kiiruusti tunkemaan itseni ja koirat sisälle.

Aita tuli tiensä päähän jo jokunen vuosi sitten, mutta raksavastaava kehitteli sen uusimisesta päähänsä niin vaikean prosessin, että uusiminen venyi. Kunnes vaimo tilasi pihaan 75 metriä verkkoaitaa.

Raksavastaavan loman aikana aita piti uusia, ja ekan lomaviikon aikana ehdittiinkin saamaan toinen puoli valmiiksi, mutta sitten tulivat helteet. Joka viikko katsottiin, että seuraavalla viikolla viilenee, jolloin päästään projektia jatkamaan, mutta helteet jatkuivat koko heinäkuun. Viime viikonloppuna viimein päästiin lyömään tolppaan viimeinen sinkilä, ja projekti oli siltä osin valmis. Ensi vuodelle jää sisääntulon ja portin uusiminen - kakkakaivomiehistä (se ainoa nainen sentään hoksasi, että pihaan on helpompi peruuttaa tulosuunnasta, eikä meno-) on jäänyt traumat, kun ne ovat pariin otteeseen onnistuneet räsäyttämään kakka-auton joko tolppaan tai porttiin, joten nyt levennetään sisääntuloa parilla metrillä.

Järkyttävän paljon ihmisen arkeen vaikuttaa laudan vaihtuminen verkkoon. Kuvassa oleva näkymä on meinaan suoraan se, mikä näkyy meidän makkarista. Ja mehän pidetään ulko-ovia kesäisin auki yötä päivää. Aiemmin pystyi surutta vaihtamaan vaatteet joko makkarissa tai eteisessä, kun ei laudan läpi kukaan nähnyt mitään, mutta nyt on ohikulkijoilla suora näkymä talon läpi. Valoisina kesäöinä jopa näkevät meidän nukkuvan. Ja mekin nähdään suoraan tielle sekä kuvassa näkyvään kettujen noutobaariin, eli naapurin kanalaan (kesäaamuna menin takaovelle, ja kahden metrin päässä oli kettu popsimassa kanaa. Ystävällisesti jätti kivipiiran luumupuun alle. No, naapurit fiksuina ratkaisivat kettuongelmansa ottamalla kaksi laumanvartijakoiraa, joiden rotumääritelmässä jo sanotaan, ettei niitä saa sijoittaa paikkaan, jossa on naapureita, sillä ne haukkuvat häiritsevästi. Ollaan huomattu. Olisikohan ollut helpompaa, turvallisempaa ja halvempaa suojata kanojen ulkoilualue paremmin...). Talvella pimeänä ja lehdettömänä aikana me ollaan ihan tarjottimella keittiössä ja kirjastossa - eikä varmana ruveta pitämään kaihtimia kiinni 24/7, kuten yllättävän usea naapuri täällä.

Pienoisen näköesteen ja beautificationin hahmottelimme portin pieleen, jahka saadaan sisääntulo uusittua: tehdään betonilaatoista ja kuormalavasta kukkaruukkustation ja laitetaan ruukkuihin kookkaita kukkia. Tosin laitoin paikkaan kokeeksi jo parit pelargonit ja koirien reaktioista päättelin, että joku ohikulkija on antanut uroskoiransa nostaa koipeaan niihin. Kiitos vaan.

Ai niin, framilla oli myös kesävieraamme Hilma Harmaahaikara. Mentiin alkuillasta nuoremman koiran kanssa tontin ympäri ja heittelin koiralle palloa polulla. Tontin päässä yhtäkkiä takaa kuului lutraamisääntä (samassa kohdassa olen nähnyt kaksi lutra lutraa). Käännyin katsomaan, ja ojan reunasta paistoi harmaa selkä - melkein kosketusetäisyydellä. Hilma oli saanut kalan saaliiksi ja ravisteli sitä nokassaan ja välillä huljutti sitä vedessä. Olipa hieno näky! Puolisen minuuttia sain sitä ihailla, mutta sitten katseet kohtasivat Hilman kanssa ja Hilma nousi siivilleen. Onneksi otti saaliin mukaansa. Upea, upea hetki.

Pirkanmaan muhkeat muikut

Tässä elokuussa tuli 37 vuotta täyteen pirkanmaalaisena, mutta siltikään en ole kahteen asiaan tottunut: kaksoiskonsonantittamiseen (pelti > pelli, lampi > lammi) ja suuriin muikkuihin. Lapsena haettiin Kokkolan torilta suolattuja neulamuikkuja, jotka syötiin sellaisenaan tai perunan kyljessä, ja pannulle heitettiin Kitkan viisaita. Ei siis todellakaan näitä puolen lahnan kokoisia rötkäleitä, vaan pikkusormen mittaisia.

Pirkanmaalla muikkujen syönti on jäänyt, sillä täällä on tosiaankin tarjolla vain isoja muikkuja. Kuvaavaa oli se, kun kauppahallin kalatiskillä rouva moitti muikkuja liian pieniksi, mutta minusta ne olivat aivan järjettömän suuria. Jäivät kummaltakin ostamatta.

Tänä kesänä Linnainmaan Cittarin kalatiskillä vastaan tuli muikkuparvi, joka vielä edellisenä päivänä oli polskinut Roineessa. Eihän niitä voinut ohittaa, ja siinä iskikin jommalle kummalle kuningas/kuningatarajatus laittaa muikut halsteriin. Viimeinkin löytyi tapa syödä isot muikut! Sitruunaa ja yrttejä kalojen vatsat täyteen ja halsteriin. Toisella kertaa löydettiin hyvää kotimaista fenkolia ja sitäkin innostuttiin muikun sisälle tunkemaan. Hyvää!

Kelien kylmetessä voisi testata muikkujen savustamista, mikäli noin tuoreita vastaan tulee. Mutta ois niitä neulamuikkujakin kiva saada pitkästä aikaa. 

Sussu säilöö ja soseuttaa

Kyllä se pientä ihmistä kirpaisee, kun ensimmäisen kerran 57 vuoteen ei tullutkaan toisen nimen nimipäivänä isältä onnittelut. Tosin ihmeen hörsylänimen se tyttärelleen toiseksi nimeksi paiskasi. Paremmin olisi sopinut vaikkapa Kari. Tai Jorma. No, isona pudotan toisen nimen kokonaan pois ja otan Kurki-alkuisen sukunimen (mietin ensin Kurkikalliota, mutta sehän olisi Tranberg, kuten sillä huumehemmolla. Hyvän nimen pilasi mokoma.).

Mutta siis asiaan, eli säilöntään. Karhunlaukat ja lehtikaalit on pestottu, kurkut hapatettu ja etikoitettu, tosin vieläkin kurkkuja tulee hengästyttävää tahtia. Pätevänä emäntänä menin ämpärin kanssa mustaviinimarjapuskiin, mutta tulin tyhjin ämpärein takaisin: vain siellä täällä kasvoi yksittäinen marja. Ei kannattanut alkaa poimia, etenkään tällä hermorakenteella.

Omenia tulee n. 6 kpl, mutta tapansa mukaan naapurin mummo kävi donkkaamassa ämpärillisen pudokkaitaan meidän pihaan. Tällä kertaa onneksi sitä niiden parempaa lajiketta. Kovin olivat jo pehmeitä ja matoisia, mutta osan pilkoin pakkaseen ja osasta keitin purkillisen omena-chilihilloa.

Tomaatteja tulee päivittäin kilokaupalla. Tomaattikastiketta on pakastimessa useampi rasia, tosin kyllä sitä talven aikana meneekin. Yhden tomaattisatsin paahdoin uunissa ja surautin kastikkeeksi, mutta en tykännyt lopputuloksesta. Jotenkin siitä tuli mieleen kaupan tunkkaiset kastikkeet. Ei kannata tehdä uudestaan. Tosin sen ajattelin testata, sähköpäivän salliessa, että paahdan pellillisen tomaatteja ja pakastan sellaisenaan. Niitä voi sitten heitellä bouillabaisseen ja patoihin talvella.

Paprikasatokin on muhkea. Ei voi kuin suositella Zazua: vaikka järkyttävän kalliissa siemenpussissa on vain 4 kpl siemeniä, tuottaa yksikin onnistunut taimi aivan valtavan määrän todella makeita paprikoita - ja vieläpä aikaisessa vaiheessa kautta. Myös chileistä on tulossa kunnon sato, jos vain suinkin ehtivät kypsyä (aamulla +5 C). Viherpeukaloiden Zest-jalapeñoa voin suositella: maltillinen tulisuus, mukavan sitruksisen hedelmäinen maku ja myös tämä lajike kypsyy aikaisin. 

Valkosipulit ja sipulit onnistuivat hyvin, ja näkyypä kasvimaalla kaksi syötävän kokoista purjoakin. Osaan sipuleista oli iskenyt sipulikärpänen, mutta leikkasin niistä huonot kohdat pois ja silppusin loput pakastimeen.

Tänään nappaan kurpitsat talteen ja huomenna keskityn tyhjentämään kasvimaita, sillä aamulla naapurin pihassa näkyi jo kaksi toiveikasta kaurista. Ihan selvästi niiden silmissä kiilui himo punajuuriani kohtaan.

Kurpitsaraportti

Vielä alkukaudesta näytti siltä, että saadaan kunnon kurpitsasato. Siemenet itivät suht hyvin ja kasvustot kasvoivat kasvarissa niin isoiksi, että oli melkoisen taiteilun takana saada ne sieltä ulos. Ulkona kurpitsat alkoivat saman tien tehdä naiskukkia, ja Racer pyöräytti useamman palluran ruukkunsa reunalle, ennen kuin ehti edes alkaa lonkeroida. Vaan sitten pallurat yksitellen napsahtivat irti - eivät tainneet pölyttyä kunnolla.

Heinäkuun alussa perkasin kaikki 12 taintani ja huomasin, että vain 4 ruukusta on satoa tulossa. Muut tekivät pelkkiä lonkeroita. Potimarronista saatiin yksi minipieni kurpitsa, noin puolet siitä koosta, mitä normaalisti.

Red d'Etampes sen sijaan yllätti tekemällä valtavan kokoisen kurpitsan. Ihan mahdoton oranssi möhkäle. Toivottavasti siinä on makuakin. Vielä annan sen hetken aikaa kypsyä ulkosalla, vaikka tämän aamun +7 C jo enteili sitä, että kohta on syytä ottaa kurpitsat talteen.

True green hubbard (yläkuvassa) on kyllä jännä kaveri. Se on siis muskottikurpitsa, jonka voi syödä raakanakin. Sitä kasvaa kahdessa ruukussa ja se on tehnyt useamman hedelmän lonkeroihinsa. Olin ihan varma, että se jättää pelkästään ensimmäisen yksilön kasvamaan ja pudottaa loput, mutta niin vain jopa linnun nokkima yksilö lonkeron päässä on kasvanut jo hyvän kokoiseksi. Ihan huippua! Talven kurpitsacurryt ja kurpitsa-vuohenjuustolasagne ovat pelastetut :-)

Kesäkukkaraportti

Vielä jaksavat siemenestä kasvatetut kukat kukkia. Jopa kiinanasterit alkoivat tänä vuonna kukkia ajoissa, vaikka niiden kasvattaminen on aiemmin takunnut. 

Koristeheinät kylvin liian aikaisin, sillä ne kukkivat ja lakastuivat nopeasti. Ison osan donkkasin kompostiin jo heinäkuun alussa, kun menivät niin ruman näköisiksi. Muutaman jänönhännän kuivasin talven iloksi.

Daaliat eivät tänäkään vuonna olleet sitä, mitä niiden piti. Autumn pumpkin paljastui joksikin violetiksi lajikkeeksi ja Candy stripe keltaiseksi, ehkä jos silmiä oikein siristää niin hitusen raidoittuneeksi lajikkeeksi. Harmi, että niiden suhteen harvoin saa sitä, mitä tilaa.

Hämähäkkikukasta sain aikaiseksi 2 yksilöä. Ovat kumpikin kukkineet koko kesän jättimäisillä kukinnoilla, joissa on mieto mutta hyvä tuoksu. Varret ovat hurjan paksut - huonoksi menneen yksilön leikkaamiseen tarvittiin oksasakset - ja kenottavat melkein vaakasuoraan ruukusta. Näköjään nämä olisi pitänyt latvoa esikasvatuksessa, jotta olisi saanut pensasmaisemman kasvin ja siihen sivuhankakukkia, mutta en uskaltanut ryhytä puuhaan, sillä siementen itäminen oli heikkoa, eikä ollut yhtään varmaa, että taimet jaksavat kukintaan asti.

Kiinanasterien piti olla Ostrich plume -lajiketta, mutta suurin osa kasvoi tällaiseksi repaleiseksi, valkoisella raidoitetuksi kukaksi. Mutta kukkivat todella runsaasti, joten annetaan härö ulkonäkö anteeksi.

Olkikukat kasvoivat todella pitkiksi rojottimiksi, joten näyttävät vähän hassuilta ruukussaan, mutta pölyttäjät tykkäävät näistä. Muutaman kuivasin talveksi, kun näiden rapistelu vain on niin kivaa.

Leijonankidat ovat kukkineet koko kesän. Pinkin ja matalan Kimosyn lisäksi kasvatin Orange wonderia, joka ei niin kamalan oranssi ollutkaan, vaan tuommoinen oranssinpinkki. Nätti kuitenkin.

Sarah Ravenin jalostama Night and day olikin hienompi kuin mitä paketin perusteella osasin odottaa. Yllättävän kaunis väritys, joskin kukinta jäi lyhytaikaiseksi.

Ja tokihan talon kulmalla kasvaa zinniaa. Siemenet ovat ikivanhoja pinkkejä, eivätkä tunnu loppuvan millään. Jospa kuitenkin ensi vuonna siirtyisi oransseihin lajikkeisiin.

My pellies

Tämä postaus on vain itselle muistutukseksi, millaisia kukkia talvella hankitut plugitaimet tekivät. Growing crazyn Steven opetti tuon ihanan lyhenteen "pelly". On se nätimpi kuin pelakuu tai pelakka. Paljon nätimpi.

Ansbrook pluto, Pelargonitaivas

Lotusland, Pelargonitaivas

Pink capitatum, Viherpeukalot

Vespertinum, Kwekerij van der Velde

Chiltern's surprise, Pelargonitaivas

Snow bright, Pelargonitaivas

Pelargonium caffrum -risteymä, Kwekerij van der Velde

Janet, Pelargonitaivas

Birgitte Stisser, Kwekerij van der Velde

Vielä on muutama kuvaamatta...

Vehnää ja hernettä

On se onni asua paikkakunnalla, jossa on lukuisia uimarantoja, eikä joka lutakon rantaa ole kaavoitettu täyteen, vaan uimaan pääsee muualtakin kuin virallisilta uimarannoilta. Kesä on nimittäin taas kulkenut vanhoja latujaan: joka päivä uimaan ja joka toinen päivä pitkälle pyörälenkille (johon liittyy uiminen). Yhtenä päivänä suoritettiin triathlon: pyöräiltiin metsän laitaan ja siitä käveltiin metsän läpi erämaajärvelle uimaan. Parhaimpiin pyöräilyihin on sisältynyt myös hienoja bongauksia, upeimpana pellon yllä 2 kalasääskeä ja niiden vieressä 3 ruskosuohaukkaa. Bonuksena lenkin lopussa 4 kurkea. Eikä todellakaan kerrota kenellekään, että pyörälenkkien varrelle on osunut Kessan baari ja Vehoniemen kahvila kanakoreineen... Pitäähän urheilun hyvää tekevät vaikutukset counteroida grilliruualla.

Siinä maakuntaa pyörällä kiertäessä havahduimme faktaan, että aiemmilla kaurapelloilla kasvaakin nyt vehnää tai hernettä. Ennen vanhaan kauraa kasvoi joka paikassa, mutta nyt sen pinta-ala on pienentynyt radikaalisti. Jopa meidän lähipelto, jossa on ainakin viimeiset 23 vuotta kasvanut kauraa, onkin nyt vehnäpelto. Ovatkohan suomalaiset kyllästyneet nyhdettyyn kauraparkaan ja siirtyneet vehnäiseen hapanjuurileipään? Herneparkaa tosin nyhdetään edelleen.

Mutta ei me olla vain hurviteltu. Eilen sukelsin viherherukkapuskiin, mutta saalis oli perin laiha: kahdesta pensaasta tuli 1/4 ämpärillinen marjoja ja nekin pieniä ja kirpakoita. Mustaherukat eivät näytä yhtään paremmilta. Ei niissä alkukesästä ollut pölyttäjiä - yksi kimalainen vain, vaikka normivuosina pensaat surisevat, tosin lähinnä ampiaisista (ampiaisista puheen ollen, meillä on sitkeä erakkoampiainen! Keksi hyvän paikan toukilleen: eteisen kaapin hyllypidikkeiden reiät. Niihin se tunkee väkisin joka päivä, kun meillä on ulko-ovi auki. Yhden reiän se sai jo tukittua, ja oli työn takana saada saada siitä kaivettua ampiaisen muuraamat myhnät pois). Omenapuussa killuu vain muutama omena, kun ei siinäkään pölyttäjiä ollut. Aamumehun suhteen ei siis päästä omavaraisuuteen - toivottavasti Terissaaren omenatarhassa on ollut parempi tuuri, jotta heidän omenamehullaan saa talviset aamut pelastettua.

Nokkimisjärjestys uusiksi

Itselle muistutukseksi, että laita ens vuonnakin tuoksuherneet terassin eteen

Koska ihmisellä täytyy olla perinteitä, tuli perinteisesti hellepäivänä ensin poimittua ämpärillinen valkoherukkaa ja sitten keitettyä ne mehuksi. Ja siinä sivussa keitettyä myös kattilallinen tomaatteja kastikkeeksi. Viime vuonna herukoita poimiessa sain kuunnella, kun orava mässytti luumuja suoraan puusta ateriakseen. Tänä vuonna seuraksi lyöttäytyi räkättirastaspesue, joka surutta napsi punaherukoita, vaikka riivin valkoherukkaa siinä parin metrin päässä. 

Aiemmin meillä on ollut rastaiden kanssa herrashenkilösopimus, että he saavat syödä marjatuomipihlajat puhtaiksi, ja minulle jää herukat. Näköjään tämä perimätieto ei ole siirtynyt eteenpäin. Kehtasivat jopa viedä upouudesta Chokoladnajastani siinä killuneet kaksi kirsikkaa.

Lisäksi vanhempi koira osoitti selvästi, että kasvihuoneessa majailee hiiri. Jokuhan kävi alkukaudesta pureksimassa kasvihuoneen kurkkuja; nyt menuun on liittynyt tomaatti. Joka aamu on sieltä täältä käyty mutustamassa tomaatteja, jopa ihan yläilmoista asti.

Mutta on satoa riittänyt meille ihmisillekin. Kyssät olivat suuria ja makeita, parsakaalit pieniä ja makeita. Hernettä kylvin kaksi kasvilavaa täyteen ja olen saanut jo useamman pussillisen sitä pakastimeen. Pari suippokaalta vielä suipottuu, ja sieltä täältä hunajakukkien lomasta pilkottaa punajuuren lehtiä. Valkosipulit kasvoivat muhkeiksi, ja keltasipulitkin ovat toistaiseksi toukattomia. Papukausi on hurahtamassa käyntiin. Ei tässä ihan heti nälkään kuolla, vaikka luonto ottaakin omansa.

Hunajakukkaviidakko

Keväällä hölväsin kasvimaalle hunajakukkaa, kun se kuulemma parantaa maata ja houkuttelee pölyttäjiä. No, pölyttäjiä ei ole näkynyt sen jälkeen kun alkukaudesta kiisteltiin yhden kimalaisen kanssa siitä, saako hän tunkea kesäkeittiön säilytyslaatikkoon pesimään. Yritys oli hänellä kova, mutta luovutti, kun hänet oli kahteen otteeseen laatikon uumenista pelastettu. Niin, ja havahduinhan mä tässä yksi päivä ihmeelliseen, kimeään vinkunaan kasvihuoneessa: kaksi kukkakärpästä siellä biletti basilikan kukissa. Eipä ollut sitäkään ääntä tänä kesänä aikaisemmin kuulunut.

Pölyttäjien sijaan hunajakukat houkuttelevat lehtokotiloita, joten note to self: älä ensi vuonna kylvä hunajakukkaa kasvimaalle.

Huomenna pitäisi kesän viimein alkaa Pirkanmaalla, joten ehkä me jonkinlaiseen satoon päästään. Toistaiseksi ollaan nautittu vasta kyssistä, jotka ovat kasvaneet muhkeiksi ja mehukkaiksi, sekä kurkuista, joiden maku on jatkuvien sateiden ja pilvisyyden latistama. Muutaman Annabellen olen kaivanut mullan uumenista, sillä löydettiin sille makupariksi Sillikonttorin erinomainen cevichesilakka.

Tilli ja korianteri jäivät vain haaveeksi, eikä olla edes salaatinlehtiä kasvimaalta saatu kuin pari kappaletta. Papua riivaa kylmyyden ja märkyyden aikaan saama ruoste, joten ne eivät ole kasvaneet sirkka-astetta pidemmälle.

Nyt siis äkkiä sitä paistetta ja hellettä, jotta saadaan tomaatit kypsiksi ja kasveihin makua. Uusi uimapukukin on vielä koeajamatta, kun ei nuo 14-asteiset vedet ihan hirveästi houkuta, etenkin kun ilman lämpötilakin on vain +16.

No nythän siihen mahtuisi vielä yksi

Kyllähän minä sinne Prismaan sitten menin ja hetken arvoin kirsikan ja kirsikkaluumun väliltä, mutta kun oli niin sievä Chokoladnaja saatavilla, kiikutin sen kassalle. Vuoden saldo tähän mennessä on siis yksi luumu, kaksi päärynää ja yksi kirsikka. 

Mutta eilen päivälenkiltä tultuamme huomasin, että vanha päärynäpuu, joka symmetrisesti asettui uuteen hedelmätarhaani, olikin räksähtänyt tuulessa lopullisesti. Se reppana oli jo yhdessä myräkässä menettänyt ison oksansa, samoin kuin sen vieressä ollut lajitoveri, joka ei oksan menetyksestä toipunut, vaan kuoli niille sijoilleen. Tämä Pepi sinnitteli hengissä, mutta kun sen katkennutta runkoa katselin, huomasin siinä melkoista lahovioitusta. Eipä se olisi kovin monta vuotta tuossa enää kasvanut ilman tuulenpuuskaakaan. 

Siistin päärynäreppanan jämät pois yläpihalta, ja nythän tuo kirsikka tönöttää tuossa ihan tyhmästi yksikseen. Varoitin jo parempaa puoliskoa, että ehkä vielä yhden kerran tarvii lähteä puukaupoille... Täytyisi vielä opetella leikkelemään hedelmäpuita, sillä vasta näin myöhemmällä iällä tajusin, että leikkaamisen taustalla on se, että hedelmät pysyvät poimintakorkeudella, eikä tarvi tikasautoa kutsua paikalle. Aiemmat Sinikat ja Urjalan taika ovat kasvaneet niin isoiksi ja korkeiksi, ettei niiden luumuja saa ihmisvoimin poimittua - oravavoimin kylläkin.

Nakertajista puheen ollen: joku on järsinyt mun kurkkujani! 5 ensimmäistä kurkkua meni parempiin suihin >:-/ Epäilin ensin hiirtä, mutta siihen olisivat koirat luultavasti reagoineet. Sateiden jälkeen on kasvihuoneessa aina hirveä kotiloinvaasio. En tiedä mistä ihmeestä sinne sisälle möngertävät, mutta pari kourallista niitä saa sateen jälkeen napsia plekseiltä ja kasveilta. Oiskohan mun kurkkuni päätyneet kotilojen eväiksi.

Tätä Iznikiä oli sen verran vähän nakerrettu, että se päätyy ihmisravinnoksi

 

Täh, siis Prismasta?

 

Nyt on ihminen ihmeissään. Ostin Viherpeukaloilta hedelmäpuiden lisäksi myös marjasinikuusamia 2 kpl, ja paketista paljastui kaksi räähkähköä tainta. Ajattelin niiden kuitenkin lähtevän kasvuun, joten istutin ne muina naisina. Kunnes yksi päivä näin toisen koiran haistelevan kuusamaa ihmeissään ja huomasin, että taimi oli henkihieverissä: oksat löpsöttivät ja lehdet alkoivat ruskistua. Eikä tuo toinen taimikaan (kuvassa rengastettu) hehkeältä näyttänyt, joskin sen rusketus oli eri sävyinen.

Hetken mietin vaihdanko paikkaan kokonaan jotain muuta marjapensasta, kuten viher- tai vaaleanpunaherukkaa. Päätin kuitenkin vielä kokeilla marjasinikuusaman kanssa. 

Google kauniiseen käteen ja etsimään, mistä niitä saa. Pirkanmaahan on tunnetusti taimitarhaköyhä vyöhyke, mikä hyvin tuli ilmi Kotipuutarha-lehden puutarhanähtävyyskartasta: siinä missä Turun seutu oli mustanaan karttamerkkejä, Pirkanmaalla merkkejä oli vain 2: Hatanpään ja Frickin arboretumit, eikä ainuttakaan nähtäväksi kelpaavaa taimitarhaa.

Mutta siis Prisma. Ja jopa Kangasalan pikkuinen Prisma. Siellä niitä marjasinikuusamia oli, vieläpä kotimaisia ja alle 13 €/kpl. Minähän sinne säntäsin ja sain mahtavan muhkeat taimet (1 kpl kuvassa vasemmalla), joissa marjojakin valmiina. Siinä kiireessäni en sen enempää ympärilleni katsonut, mutta kotona googlasin Prisman puuvartisten valikoiman, sillä vielä yhdelle hedelmäpuulle olisi tilaa. Herramunvereni, mitä niiden verkkokaupassa onkaan: kirsikkaluumua, makeakirsikkaa, pihlajia - eikä niitä tavanomaisia, vaan lajikkeita, joista en ollut kuullutkaan, ja osa jopa Kangasalla tarjolla. Aistin, että sinne suuntautuu kulku pikapuoliin.

Salaa toivon, että paikallinen taimitarha uudistuisi tarjoamaan jotain muuta kuin tuijia, pelargoneja (lajiketta "punainen", huoh), begonioita... Näitä kun saa Rustasta ja Tokmannilta eurolla 5. Toki taimitarhalta saa paljon muhkeammat ja hyväkuntoisemmat taimet, mutta kuka nyt oikeasti haluaa panostaa perus tuijaan tai pelargoniin, kun tällä vyöhykkeellä kuitenkin kasvaisi kaikkea paljon kauniimpaa ja jännempää. Mutta lienee turha toivo, joten jatketaan verkkokaupoista ostamista, vaikka se ei aina tuotakaan hyvää tulosta.

Bitte auf Deutsch

Joku haukottelee, kun emäntä lukee Japanische Sicheltannesta

Paremmalle puoliskolle iski äkkilähtö Wieniin, ja mietittiin mitä sieltä kannattaisi kotimaahan tuoda. No eipä paljon mitään, kun edelleen on lentokoneissa tiukka nesterajoitus, ja hammastahnan, naamarasvan ja deodorantin lisäksi nesteiksi lasketaan myös säilykkeet. Ja minä kun ehdotin, että kävisi siellä ruokakaupassa ja toisi kaikkea jännää vaikka säilykkeiden muodossa.

Paluupäivänä sentään keksin, että rouvalle voisi katsoa lentokentältä paikallisia puutarhalehtiä ("mikä tahansa, missä lukee Garten") ja niitä sainkin aamuyöstä sänkyyn 3 kpl. Olipa kiehtova kokemus lukea niitä verrattuna brittilehtiin - oli meinaan sen verran erilaisia kasveja jutuissa. Jopa kasvien latinankieliset nimet olivat ihan uppo-outoja. Toki tiesin, että mannerilmasto on erilainen, mutta en osannut odottaa, että ihan noin erilainen.

Sekin yllätti, että vielä 40 vuoden jälkeen pysyy suurin piirtein kärryillä saksaa lukiessaan. Kiitos hyvän opettajan, sanasto oli edelleen hyvin hallussa, toisin kuin ruotsissa, josta mieleen muistuu kielioppi, mutta ei sanat. Hitusen hankaloittaa puhumista :-D

Sitä mannerilmastoa kaivattaisiin nyt tännekin, sillä sohvaan on kulunut jo melkoinen kuoppa, ja lankavarasto tyhjenee pikkuhiljaa. Romanttisesti sitä ajatteli pyöräilevänsä kesällä Kangasalle lounaalle ja lähilampeen aamu-uinnille, mutta vettä sataa solkenaan ja uimavesi on edelleen niin kylmää, että säärikarvat menee hileeseen.

Kausi 2, jaksot 1 ja 2

Siskontyttöjen kanssa ihmeteltiin, kun ulkoa alkoi kuulua kummallista haukkumista. Paikannettiin ääni vastapäiselle pellolle, missä kettuemo huolestuneena katseli naapurin pihaan, loikki, haukkui ja kiljahteli - oletettavasti pentujensa perään. Yöllä samainen haukkuminen alkoi kuulua meidän takapihalta, ja nuoremman koiran eleistä päätellen ketunpojat olivat meidän etupihalla. Täytyy siis visusti pitää koirien leluista ja tarvikkeista huolta, sillä viime kesänä ketunpojat varastivat sekä pallon (palauttivat sen toki) että hihnan (löytyi säpäleinä autokatoksen takaa).

Valitettavasti toinenkin kettuepisodi toistui, sillä aamulenkillä naapurin tontin rajalta löytyi kuollut kissa, josta oli jo palasia napsittu, ja ympärillä leijui tymäkkä ketun haju. Viime kesänähän lähti meidän pihalta jonkun kissa tuonilmaisiin ketunpojan toimesta. Kunpa ihmiset pitäisivät lemmikeistään huolta. 

Myös luumupuusaaga sai toisen jaksonsa, sillä Viherpeukaloilta tilattu Delikatnaja sanoi sopimuksensa irti - enkä ihmettele. Paketista nimttäin paljastui n. 120 cm korkea keppi, jossa oli muutama silmu varressa. Eihän se kylmässä keväässä jaksanut lehtiä tehdä, vaan silmut lakastuivat yksi toisensa jälkeen. Googlasin, että Pirilästä löytyisi Delikatnajaa sekä kirsikkaluumua, joten kun kumpikin koira kieltäytyi emännän ideasta lähteä juhannuspäivän kaatosateessa etsimään kanttarelleja (kahdella t:llä), päätettiin sen sijaan lähteä puukaupoille. Vaan Piriläpä kumisi tyhjyyttään luumujen osalta. Saatavilla oli vain kahta keltaluumua: Siivosen keltaluumu ja Eurazia. Tyhjin käsin en aikonut kotiin lähteä, joten nappasin mukaani Eurazian.

Muitakin puita, paitsi omenapuita, oli Pirilässä yllättävän vähän. Varmaan muutkin olivat bonganneet niiden 9,95 €:n puukokoelman. Pensaita sen sijaan oli vaikka mitä jännää, tosin kaatosateessa hytistessä en niitä kovin tarkalla silmällä katsonut. Nauhahuopapajun (kuvassa etualalla) kohdalla oli pakko pysähtyä, sillä se oli todella näyttävä, eikä maksanutkaan kuin 7,60 €. Just olin lukenut saksalaisesta puutarhalehdestä artikkelin kapealehtisistä kasveista ja nyt sain sellaisen pihaan. En tosin tiedä mihin sen tällään, mutta kaipa se jostain paikkansa löytää.