Romanesco-kukkakaalilasagne

Romanesco kasvoi aivan jättimäiseksi, ja sopivasti härkäpapureseptejä metsästäessä silmiin osui (jälleen Jamien kirjasta) romanesco-kukkakaalicannellonit, joiden ohjetta päätin mukailla.

runsaasti valkosipulia
chiliä
timjamia
25 g sardellia
- kuullota öljyssä
kilon verran höyrytettyä romanescoa ja kukkakaalta (parsakaalikin käy)
- lisää pannulle ja anna muhia hetkisen
- mausta suolalla ja pippurilla
400 ml ranskankermaa
200 g parmesania raastettuna
suolaa
pippuria
- sotki keskenään kastikkeeksi
lasagnelevyjä
tomaattimurskaa
- kerrosta vuokaan "valkokastiketta", lasagnelevyjä, tomaattimurskaa ja kaalipöperöä
parmesanraastetta
mozzarellaa
- ripottele vuoan päälle
- paista 200 C/30 min

Romanesco on miellyttävä kaali sen vuoksi, ettei se kelpaa ötököille. Siinä missä kukkakaalista sai nyppiä toukkia ja etanoita, oli romanesco täysin puhdas!

Lasagne oli oikein hyvä, ja kaalit säilyttivät makunsa, mutta seuraavalla kerralla teen tähän ihan oikean valkokastikkeen. Ranskankermasta tulee ällön nahnu, kun se paistuu uunissa.

Kaikki homehtuu

Kovasti kehuskelin hurjalla kurkkusadolla, mutta niin vain on 2 neljästä kurkkuämpäristä jo kaadettu kompostiin, kun lehtiin on iskenyt mikä lie sienitauti, ja kaikkien kurkkujen alut kellastuneet. Samasta syystä pari ämpärillistä papuja päätyi kompostiin, ja sinne ovat matkalla myös melonikurkku ja kasvihuoneessa varjelemani röpelökurpitsa Marina di chioggia. Kasvihuone näyttää siltä, miltä se yleensä näyttää syyskuun lopulla, kun kosteus iskee.

Muutama tomaatti on jo kypsynyt, ja ovat ihme kyllä tosi makeita, vaikka eivät ole aurinkoa saaneetkaan. Paprikat ja chilit sen sijaan ovat vielä ihan vihreitä. Harmittaa pirusti, jos ne jäävät vihreiksi, sillä kerrankin ois tullut mieletön paprikasato.

Kasvimaalla kasvit vielä sinnittelevät märkyyttä vastaan, joskin perunoiden lehdet ja varret antautuivat jo sienitaudille. Omenoita ja luumuja putoilee muumiotaudin kourissa maahan. Katsotaan vaan, niin lokakuussa sitten aurinko paistaa ja on kuivaa, kun kasvukausi on ohi >:-/

Kuvassa näkyvä Charles de Mills onneksi jaksaa edelleen kukkia ja tuoksua huumaavasti.

Härkäpapufritti ja sitruuna-minttujogurtti

Härkäpavut eivät ole säästä hätkähtäneet, vaan puskevat palkoa siinä määrin, että hirvittää. Jopa huonossa paikassa kasvava Crimson flowered tuottaa satoa, vaikka onkin jo ruosteen pilkuttama. Härkäpapureseptit ovat nyt kovassa huudossa, sillä pavut on pakko syödä tuoreena. Pakastin vie niistä kaiken maun.

Jamien kirjasta löytyi mukava broad bean frittata, jota sovelsimme lämpimän sunnuntain ateriaksi.

300 g ryöpättyjä härkäpapuja
kourallinen minttua
kourallinen korianterinlehtiä
chiliä
jeeraa
suolaa
pippuria
sitruunan kuori raastettuna ja loraus mehua
- silppua karkeaksi tahnaksi monitoimikoneessa
1 tl vehnäjauhoa
- sekoita joukkoon
- muotoile palluroiksi
- uppopaista öljyssä

Palluroita oli hankala saada pysymään kasassa, kun ei niissä juurikaan sidosainesta ollut, mutta ongittiin kumminkin öljyn seasta joka ikinen pipura, sillä ne oli niin älyhyviä.

Kastikkeeksi tuli sitruuna-minttujogurttia:
4 rkl partaäijää
1/2 sitruunan mehu
minttusilppua
suolaa
pippuria

Viereen höyrytettiin oman maan kukkakaalta.

Oodi kyytölle

Kuivakka ja kalvakka
kyyttöakka
Niin makoisaa on lihas'
kun sen grillaa omas' pihas'

Vaikka on se muuallakin ja muulla tapaa laitettuna vain niin järjettömän hyvää lihaa. Norminauta ei pääse lähellekään tällaista makuhurmosta ja tekstuuria - eikä mikään muukaan liha. Tämäkin (luomuna kasvatettu) kyyttökimpale oli jotain paistia, mutta eipä sille tarvinnut tehdä muuta kuin hieroa suolalla ja pippurilla ja pistää grilliin, niin jo alkoi ylä-C soida päässä.

Lisukkeena oli tsatsikia omasta kurkusta, mintusta ja valkosipulista, sekä salaatti omista herneistä, sokeriherneistä ja kyssäkaalista.

Missio 3/3 ja bonus

Ihan omatekemä olmikurpitsa Rugosa friulana se siellä roikkuu "hehkeänä". Monta hedelmää se on jo tehnyt, mutta aina mennyt homehduttamaan ne. Tämä yksilö sen sijaan päätyy tänään grilliin, jos sää sallii. Tuoksu on luokkaa "lumme meets koirankäpälä", joten jäämme jännittämään makukokemusta.

Raidallinen kesäkurpitsa Lungo di Firenze on se lajike, joka tullut meidän puutarhaan ja ruokapöytään jäädäkseen. Se on hyvänmakuinen sekä raakana että grillattuna, kaunis ja hirmuisen satoisa jopa ämpärissä kasvaessaan. Aiemmin en ole piitannut kesäkurpitsoista sen kummemmin; ovatpahan vain olleet salaattien täytteenä ja koirien soseena, mutta Lungo on osoittanut, että kesäkurpitsa voi oikeasti olla maukas ja kiva lisuke ruokaan kuin ruokaan.

Vaikka tälle kesälle olikin 3 virallista missiota (viininpunainen väri, Romanesco ja olmi), toivoin salaa ikiomaa, pientä kukkakaalta, jota olen parina kesänä epätoivoisesti yrittänyt kasvattaa. Ja katso: en saanut vain yhtä, vaan peräti 3 kukkakaalta! Kukkakaali kiinnosti lähinnä sen vuoksi, että parsakaali on omasta pihasta poimittuna ihan eri makuinen kuin kaupan versio. Haluttiin chefin kanssa testata, olisiko kukkakaalin kanssa sama juttu.

Ja olihan se. Glorian ruoka & viinissä joku sanoi, ettei oman maan kukkakaaleille tarvi tehdä muuta kuin höyryttää ja laittaa voinokare päälle, ja näin mekin teimme (höyrytin tosin myös pari toukkaa, vaikka olin omasta mielestä putsannut kukkakaalin hyvin). Maku oli todella herkän pehmeä, raikas ja hiukan mantelinen. Aivan ihana! Sopisi hyvin johonkin täyteläiseen lohtukeittoon. Tässäpä taas yksi vihannes, jota ei enää kaupasta viitsi ostaa.

Taistelu marjoista

Muina naisina menin kipon kanssa mansikkamaalle poimimaan Polkaa, joka on tänä vuonna tehnyt hyvän sadon, vaikka sade onkin homehduttanut litrakaupalla marjoja. Mansikkamaasta kuului kova pörinä, mutta en siinä vaiheessa siihen enempää huomiota kiinnittänyt, ennen kuin Luigi alkoi ihmetellä reikäisiä mansikoita. Sitten vasta tajusin, että mansikoiden kimpussa pörrää ampiaisia.

Eilen amppareita oli mansikkamaalla jo sen verran, etten enää uskaltanut marjoja poimia. Luigi tuli avuksi huitelemaan amppareita pois, mutta nämä olivat sen verran mansikoista huumaantuneita, etteivät huitelusta pahemmin välittäneet.

Nurmikkoa leikatessa huomasin maassa reikäisiä karviaisiakin, ja keltavadelmaa tavoitellessa sain viime hetkessä vedettyä näppini pois, kun huomasin ampiaisen mussuttavan samaa vadelmaa.

Tämä on eka vuosi, kun joutuu marjapuskissa väistelemään ampiaisia. Luumuissa niitä on aina pörrännyt, mutta nyt ovat oppineet muidenkin makeuksien iloihin. Ärsyttävää menettää sato noille piikkipyllyille! Ehtivät jo naukseriakin rokottaa hanuriin >:-/

Salkoruusun kuva on tuossa vain sen takia, että se on niin huikean näköinen. Siemenet sain anopilta viime kesänä saatesanoilla "näistä tulee punaisia", mutta en tiennyt kukan lajia. Viime vuonna se teki lehdet ja tänä vuonna alkoi kasvattaa kukkavarsia. Salkoruusuksi tuon tunnistin siitä, kun muistin anopin joskus puhuneen mustasta salkoruusustaan. Täytyy ottaa siemeniä talteen ja yrittää istuttaa sitä paraatipaikalle, kun on noin henkeäsalpaavan komea kasvi.

Martti Servo -hetki

Todellakin: mikä on kun ei taidot riitä papujen kasvattamiseen! Papujen pitäisi tykätä lämmöstä, mutta ainakaan meidän kasvihuone ei ole niiden suosikkipaikka. Tämäkin yksilö oli vielä pari päivää sitten vihreä, kukkiva ja rehevä, ja melkein jo hihkuin onnistumisen iloa, mutta taisi kostea ilma olla papuparalle liikaa, vaikka kasvualustan multa ei mitenkään ylettömän märältä tunnu. Lehdet vain ruskistuvat ja kurtistuvat.

Monena vuonna olen yrittänyt kasvattaa Borlottoa sun muita salkopapuja (onkohan tää oikea termi?) kasvihuoneessa, mutta saanut tulokseksi vain luirun kasvin, joka tuottaa max. kourallisen palkoja. Ainoa, joka kasvihuonetta rakastaa on vahapapu. Se taas ei suostu missään muualla satoa tekemään, vaikka yritetty on.

Ulkona on pavuille yleensä liian kylmää, joten ne itävät joko huonosti tai ei ollenkaan. Poikkeuksena on ruusupapu, joka on jopa tänä vuonna jaksanut kiivetä papukaarta ylös, vaikka onkin joutunut kylmästä kärsimään, ja eka satsi nujertui yöpakkasiin. Kun ruusupapu kasvuun lähtee, se kasvaa ihan silmissä.

Viime vuonna Cobra ja Blauhilde tuottivat ulkoilmassa hyvin satoa, Cobra jopa niin hyvin, että oltiin sen kanssa pulassa. Mutta säätila olikin paljon suotuisampi. Tänä vuonna pavut ovat vasta nyt päässeet luikerteluvauhtiin. Saa nähdä ehtivätkö kukkia ennen syksyä. Harmi, sillä istutin mielenkiintoisia lajikkeita, kuten kiemuraista Anellino gialloa. Ens vuonna tarvii papuviljelmät suojata alkukesästä harsolla, jotta pääsevät aiemmin vauhtiin.

Härkäpapu onneksi jaksaa pukata suorastaan miehekkään kokoisia palkoja. Chefin kanssa tässä plarataankin härkäpapuohjeita, sillä pavut on pakko syödä tuoreena. Pakastimessa ne menettävät kaiken makunsa. Jamielta löytyi mielenkiintoinen broad bean frittata, jonka olen laittanut chefille toivomuslistaan.