Muina naisina menin kipon kanssa mansikkamaalle poimimaan Polkaa, joka on tänä vuonna tehnyt hyvän sadon, vaikka sade onkin homehduttanut litrakaupalla marjoja. Mansikkamaasta kuului kova pörinä, mutta en siinä vaiheessa siihen enempää huomiota kiinnittänyt, ennen kuin Luigi alkoi ihmetellä reikäisiä mansikoita. Sitten vasta tajusin, että mansikoiden kimpussa pörrää ampiaisia.
Eilen amppareita oli mansikkamaalla jo sen verran, etten enää uskaltanut marjoja poimia. Luigi tuli avuksi huitelemaan amppareita pois, mutta nämä olivat sen verran mansikoista huumaantuneita, etteivät huitelusta pahemmin välittäneet.
Nurmikkoa leikatessa huomasin maassa reikäisiä karviaisiakin, ja keltavadelmaa tavoitellessa sain viime hetkessä vedettyä näppini pois, kun huomasin ampiaisen mussuttavan samaa vadelmaa.
Tämä on eka vuosi, kun joutuu marjapuskissa väistelemään ampiaisia. Luumuissa niitä on aina pörrännyt, mutta nyt ovat oppineet muidenkin makeuksien iloihin. Ärsyttävää menettää sato noille piikkipyllyille! Ehtivät jo naukseriakin rokottaa hanuriin >:-/
Salkoruusun kuva on tuossa vain sen takia, että se on niin huikean näköinen. Siemenet sain anopilta viime kesänä saatesanoilla "näistä tulee punaisia", mutta en tiennyt kukan lajia. Viime vuonna se teki lehdet ja tänä vuonna alkoi kasvattaa kukkavarsia. Salkoruusuksi tuon tunnistin siitä, kun muistin anopin joskus puhuneen mustasta salkoruusustaan. Täytyy ottaa siemeniä talteen ja yrittää istuttaa sitä paraatipaikalle, kun on noin henkeäsalpaavan komea kasvi.
Toi on muuten ihan musta! Ei sininen vaan musta! :-o
VastaaPoistaOnnea taisteluun. Onko ne pistäjät siellä kellon ympäri? Meillä paras aika käydä puuliiterissä on keskipäivä.
Kävin eilen illalla vielä kokeilemassa josko ampparit ois menneet nukkumaan. Eivät olleet :-/ Yhden makoisan mansikan sain suuhuni, mutta muut olivat täynnä reikiä ja amppareita.
VastaaPoista