Kuka rei'itti Charlesin?

Taistelun rikkaruohoja vastaan olen jo menettänyt tältä vuodelta. Kylmä kevät (= puutarhuri villasukkineen sisätiloissa) muuttui hetkessä paahtavaksi helteeksi (= puutarhuri bikineissä aurinkotuolissa virkistävän valkoviinin kera), ja rikkaruohot rehahtivat järjettömään kasvuun.

Koska ennätyksellisen syvä routa ja kylmä kevät olivat turmelleet ison osan hurmehappomarjan ja kääpiöpajun silmuista, suivaannuin katselemaan paljaita oksia ja aloin napsia niitä oksasaksilla alas. Oksat näyttivät kyllä olevan elossa, mutta eiväthän ne hirmu nättejä ole lehdettöminä.

Rakas Charles de Millskin oli kärsinyt kamalasta vuodesta ja ruskistanut oksiaan. Niitä leikellessä silmät osuivat Charlesin lehtiin. Tai siis "lehtiin" - silkkaa rei'itettyä huitulaahan nuo olivat. Rei'ittäjinä oli n. ziljoona vihreää toukkaa, joita löytyi kaikista kolmesta Charlesista. Siinä vaiheessa luomuituhippeily päättyi, ja kodinhoitohuoneesta lennähti purkillinen Raidia Charlesit pelastamaan. Samaan tosin turvaduin jo keväämmällä, kun pilaritervaleppään taas ilmestyi sinimustia koppakuoriaisia, jotka viime vuonna tekivät n. 2 ziljoonaa mustaa toukkaa, jotka söivät melkein koko puun lehdettömäksi. Jotenkin karmivaa, mutta silti tyydyttävää kuulla "tip, tip, tip", kun kuolleet koppikset/toukat putoavat karikkeeseen.

Toivottavasti ei enempää tarvi myrkkyihin turvautua, vaan luonto alkaa toipua hullun vuoden tuomasta epätasapainostaan. Kotilot sentään tuhoan luonnonmukaisesti pudottamalla niitä tuhkaämpäriin (voiko tällä kiillottaa sädekehäänsä?).

Juhannuskyssä

Ohimennen sutaisin kaalimaalta pois parit vesiheinät, ja katso, muhkeiden kaalinlehtien alta pilkisti syömäkokoinen kyssäkaali! Kaalien esikasvatus onnistui yli odotusten tänä vuonna, kun älysin siirtää ne vielä esikasvuvaiheessa isompiin potteihin. Tälläkin hetkellä muutama kyssä esikasvaa kasvihuoneessa, mutta kasvuvauhti ei päätä huimaa lämpimien säiden takia (en valita).

Taste of Kangasala on tähän mennessä koostunut lähinnä mizunasta, rucolasta ja retiisistä, kun helteiden takia pinaatti ja salaatti (lukuunottamatta italialaista scarole verde -salaattia) päättivät olla itämättä. Kyssä oli siis hyvin tervetullut lisä, vaikka eihän noihin omiin vihanneksiin ikinä kyllästy, ei edes silloin, kun joka ikinen päivä aamiaisleivän päällä makaa muutama retiisin siivu. Sivuhuomautuksena: hiukan puutarhuria nauratti, kun kokki telkkarissa kovasti hehkutti ranskalaisia retiisejä, kun ne on niin tulisia. No onhan ne, jos kasvavat liian kuumassa tai liian vanhoiksi. Sama kokki myös ihasteli ranskalaisten suuria mintunlehtiä. Jep, yhtä suureksi se omenaminttu kasvaa täällä Kangasallakin.

Tuo huitula tuossa kyssän vasemmalla puolella on sitten jeeraa, eli roomankuminaa, josta tulee helkatinmoinen riesa kasvimaalla. En suosittele sen istuttamista avomaalle. Joka vuosi se kukkii ja siementää salaa, enkä edes tiedä, miten siitä saisi satoa. Kai ne siemenet pitäisi kerätä ja paahtaa, mutta kun ikinä ne siemenet ei silmään osu. Toisaalta, voihan sitä leuhkia omistavansa noinkin eksoottisen rikkaruohon.

Merikrotti-speckvartaat

Kauppahallissa tuli taas hamstrattua tuoretta kalaa urakalla. Tarjolla oli mm. merikrottia, josta innostuimme tekemään grillivartaita. Kauppahallin pojat ystävällisesti fileoivat krotin, joten kotona tehtäväksi jäi fileiden paloittelu ja palojen kietominen speckiin. Vartaisiin päätyi myös paprika, ja koko komeus silattiin kotipihan yrteillä ja öljyllä.

Melko suuret merikrotin palaset säilyttivät hyvin mehukkuutta kuumassa grillissä. Ja kohdilleen meni myös makukompot - speck, yrttiöljy sekä mehevä merikrotti. Kyytipojaksi oli kälyn tarjoamaa Sourdet-Diot -shampanjaa. Ei hullumpi pikku ateria ;-)

Even a snail leaves a stardust trail

Siinä mun rohtoraunioyrttini kimaltaa limaisena aamuauringossa sen jälkeen, kun siitä pari lehtokotiloa napsittiin pois (62:n kohdalla lakkasin laskemasta).

Muutama vuosi ollaan koirien kanssa aamulenkeillä katsottu tukat kauhusta pystyssä, miten lehtokotilot ovat reilun kilometrin päästä pikkuhiljaa hivuttautuneet meidän tonttia kohti. Kolmisen vuotta sitten niitä näkyi silloin tällöin aamunurmikolla, mutta tänä keväänä kosahti sitten oikein kunnolla. Jo reilusti toista sataa limastelijaa on päättänyt päivänsä meidän roskienpolttotynnyrissä, jonka tuhkaan ne kuivuvat parissa sekunnissa.

Toistaiseksi kotilot viihtyvät vallan mainiosti tuossa rohtoraunioyrtissä, josta niitä on helppo poimia. Meinasin ensin pistää koko puskan nurin, mutta hokasin sitten, että kotilot siirtyisivät sen jälkeen kasvimaalle tai kukkapenkkeihin, joten puska sai pitää henkensä. Rastaat tuntuvat pomppivan puskan juurella ahkeraan, ja lähistöllä onkin kiva betonilaatta, jolle ne saaliinsa kuskaavat, eikä jäljelle jää kuin kotilonkuorimursketta (yllättävän terävää!).

Sitten kun eka näkyy kasvimaalla, täytyy ottaa myrkyt kehiin. Henkilöllä on oikeus puolustaa kasviksiaan.

Lihaisaa kesää

Mikä sen kurjempaa kuin yrittää kesken parhaan grillikauden etsiä syömiskelpoista lihaa marketista. Marketin naudat maistuvat navetalle ja possut ei millekään. Siispä olimme kerrankin kaukaa viisaita ja päätimme minimoida kesän grillaustragediat. Laitoimme Lammasmaailmaan tilauksen Kesälaatikosta, jossa oli uunilihojen lisäksi grillikamaa ja viulu. Lammasmaailman täti antoi reseptivinkkejä ja kehotti tekemään viulusta rosvopaistin. Kuulemma mukavaa juhannuspuuhaa.

Siinä grillin virittelyn lomassa chef katseli tiluksiaan ja keksi, että meillähän on kesäkeittiöprojektista vielä hiekkaa jäljellä, joten saataisiin helpohkosti kaivettua viululle hauta. Onhan sitä huonompiakin tapoja viettää kesäpäivä kuin tulia polttelemalla ja lammasta hautaamalla. Menee siis kokeiluun.

Huono kokeilu puolestaan oli kollegan kaupittelema villisikamakkara. Maistui ihan tavalliselle kaupan jauhomakkaralle. Villisikaparka, miten kunniattoman lopun sai!

Supervihree salaatti

Kesäkuumilla salaatti on paikallaan. Idea tähän versioon tuli Jamien lehdestä vähän sattumalta. Muistelin nähneeni tämmöisen lehdessä ja etsiskellessä selvisi, että olinkin yhdistänyt kaksi reseptiä yhdeksi - joskus parhaat ideat putkahtaa alitajunnasta.

Supervihreeseen salaattiin tulee siis kaikkea vihreää, ja ytimessä on omat parsat ja avokado. Lisäksi hommasin luomuparsakaalia. Sen ympärille erilaisia salaatteja, omia yrttejä sekä kurkkua. Munanuudeli tukevoittaa salaattia. Maustetaan ripauksella suolaa ja pippuria sekä tirauksella sitruunanmehua. Viimeistellään oliiviöljyllä.

Sa(a)kura 2013

Kun nyt viimein on hiukan tokeentunut kaikesta vihreydestä, on silmät osuneet niihin ei-niin-vihreisiin. Hurmehappomarjat näyttävät tehneen lehtiä vain alaoksille, ja mun rakas euroopansorvarinpensas on muuten lehdetön; ainoastaan joku pikkiriikkinen juurivesa tököttää vihreänä. Anopin aikoinaan tuoma lehtikuusi myös vihertää vain alaosastaan, mutta sen osalta syy on selvä, sillä puun juurella näkyy useimmiten mustan havannankoiran peppu heilumassa ja pää syvällä vesimyyrän kolossa :-/

Yhden oksan kukinnasta huolimatta kirsikat on edelleen melko lehdettömiä; samoin vanhan luumupuun paksu oksa. Myös viimevuotinen Sävstaholm-omppu on lehdetön, mutta silmut näyttävät kuitenkin olevan elossa ja hiukan ehkä melkein vihertävän.

Menin jo heilumaan saksien kanssa hurmehappomarjoihin ja parin nipsaisun jälkeen huomasin, että ne lehdettömät oksat on kyllä elossa. Lehtien tulo vain näyttää viipyvän. Liekö syynä viime vuoden vedenpaisumus, jäätävän kylmä maaliskuu, tai tuo hervoton routa, joka rusketti tuijien alaoksat ja edelleen aiheuttaa saven tursuamista ja asfaltin pomppuamista teillä? Ärsyttävää katsella ruskeita oksia ja yrittää jaksaa odottaa tuleeko niihin lehtiä. Koristeomenapuun laitoin jo nurin, ja se oli kyllä todistettavasti kuollut.