Kauden viimeiset pavut

Viimein sade lakkasi, ja puutarhuri pääsi siistimään kasvatteitaan. Ensimmäisenä kävin borlottojen kimppuun, ja heti täytyy pyytää borlotoilta anteeksi: ennakkoluuloista huolimatta olivat tuottaneet aivan mahtavan sadon - josta tosin 99% oli homeessa. Vain pari kourallista papuja irtosi särpimeksi. Borlottojen alta löytyi kesän alussa samaan penkkiin istutettu munakoiso. Vinkeä tunne, kun peukalo uppoaa mätään munakoisoon. En suosittele.

Koska borlottoja tuli niin vähän, päätin riipiä viimeiset ruusupavut niiden kaveriksi. Ruusupapujen juurella kasvavat kurpitsat olivat hitusen verran oranssistuneet, joten leikkasin ne irti ja siirsin kasvariin kypsymään (tai homehtumaan). Viimeinen kesäkurpitsa Lungo di Firenze jäi kasvimaalle tököttämään, kun se tuotti vielä viime viikolla muhkeat hedelmät ja on yhä edelleen pukkaamassa raidallisia patukoitaan. Kai tuolla sateessa joku pölyttäjä vielä pörrää.

Kasvihuone on edelleen vehreän näköinen, tosin pohjoisseinällä olleet tomaatit piti heittää kompostiin, kun olivat jo kellastuneet. Niitä siirtäessä pöllähti ilmaan niin paljon homeitiöitä, että koko kasvari oli hetken harmaa. Muutama chili ja kirsikkatomaatti oli viikon aikana punertunut, ja rucola ja korianteri kasvattanut lehtiä, mutta edellisten vuosien satoon ei millään ylletä. Normaalisti tähän aikaan ollaan keitetty kattilallisia tomaattikastiketta ja kuivatettu chilipalkoja. Nyt vain heitetään mätääntyneitä yksilöitä kompostiin.

Vanha viholliseni San Marzano sinnikkäästi vastustaa hometta ja on kaikesta tästä kylmästä ja märästä huolimatta rehevän vihreä - mutta pitää myös tomaattinsa tiukasti vihreinä, eikä ole kypsyttänyt ainoatakaan.

Täytyy satokauden jälkeen putsata kasvihuone tosi hyvin ja jollain ydyllä pesuaineella, jottei homeitiöt jää sinne muhimaan kevääseen asti.

Ja kun pitkän puutarhapäivän jälkeen puutarhuri pääsee naama mullassa ja tukka kompostinhajuisena huoahtamaan herkkusienipastan ja huikean rieslingin äärelle, kuuluu nuorimmaisen koiran haukkua portilta. Pikaisesti toppatakki niskaan, kumpparit jalkaan, ja hakemaan koiraa pois - vain törmätäkseen Kirsi-Mariaan (nuori, nätti ja hyvässä meikissä) ja Villeen, joiden on ihan pakko just sillä hetkellä päästä kertomaan Raamatusta. Great.

Tuoresuolatut kanttarellit

Ruokiksella kahviossa lojunutta Kotivinkkiä plärätessä silmään osui ohje sienten tuoresuolaamisesta. Lehti oli pakko salakuljettaa kotiin ja lukea ohje tarkemmin. Kanttarellien (joo, jotkut hienostelevat sen yhdellä t:llä), kuten muidenkin sienten paitsi suppisten, sesonki alkaa olla jo ohi, mutta iltapäivälenkillä silmiin osui yhden kuusen alla lymyilevät, hervottoman kokoiset kanttikset, joten ohje pääsi saman tien kokeiluun. Ohje sopii kuulemma myös muillekin sienille, joita ei tarvitse ryöpätä.

Lehden ohje oli puolen kilon sienisatsille, mutta omaan sienikoriin päätyi enää vain 171 g kanttiksia, joten hieman meni säveltämisen puolelle.

171 g kanttarelleja (tai suppiksia, herkkutatteja, haperoita)
2 valkosipulinkynttä
5 mustaviinimarjanlehteä
2 tillinvartta
vajaa rkl karkeaa merisuolaa
- laita kulhoon ja anna olla huoneenlämmössä 1-2 h. Sekoita välillä.
- kaada purkkiin liemineen päivineen
- anna maustua jääkaapissa 1-2 viikkoa

Ohjeessa oli myös vinkkinä rutistaa leivinpaperitolloja purkkiin, jotta sienet painuu tiiviimmin kasaan (hence tuo ruskea möykky purkin sisällä).

Sienet toimivat kuulemma lisukkeena hyvän öljyn ja yrttien kanssa tai sattumina salaateissa. Sitä odotellessa.

Lessons learnt: kaali

Vuoden viimeiset kaalit tuli poimittua eilen. Lukijalahjaksi saatu keräkaalilajike Golden acre osoittautui sen verran höttöiseksi, ettei se kovin hyvin Suomen syksyä kestänyt, ja etanat olivat sen uumenissa bilettäneet oikein kunnolla. Sadonkorjuu menikin melkoiseksi nykertämiseksi, kun täytyi valikoida vain puhtaimmat palaset chefin kaalilasagneen. Viimeinen kukkakaali sen sijaan kasvoi koko syyskuun hurjasti ja säilyi todella hyvänä ja toukattomana.

Tähänastiset kaaliopit:

• Yleistä: Kaalit kannattaa esikasvattaa keväällä ja laittaa vielä toinen satsi esikasvamaan kesäkuussa, jotta saa syksylläkin kaalta pöytään.
• Kukkakaali: Vaatii paljon kosteutta, koska muuten kellastuu ja menettää makua. Maku on hyvä, mutta kukkakaali kasvaa hitaasti ja vaatii todella paljon tilaa kasvimaalla. Toukaton ja kestää kylmää. Ei kovin satoisa.
• Kyssäkaali: Mahtuu pieneen tilaan ja tekee satoa nopeasti. Voisi kokeilla esikasvattamista vielä kesäkuun lopussa tai jopa heinäkuun alussa. Maukas, makea ja helppo.
• Savoijinkaali: Kestää hyvin kylmää, eikä ole kirppojen suosiossa. Kestävin syyskaali. Ja nätti :-)
• Taviskaali: Tuskin kasvatan toiste. Tai sitten napsin sen jo tennispallon kokoisena pöytään. Ei tykkää kylmästä, ja on kaikkien maailman otusten suosikki.
• Varhaiskaali: Ikinä en ole kokeillut, mutta mieli tekisi. Durham early on kuulemma maukkain lajike. Jospa ens keväänä? Varhais-etuliite voi tosin olla liioittelua Suomessa.
• Lehtikaali: Nätti ja helppo kasvattaa, mutta järkyttävän toukkainen.
• Palmukaali: Näyttävä ja toukaton. Maku hiukan liian mieto.
• Romanesco: Säilyttää kauniin värinsä ainoastaan, jos ei siihen osu hitunenkaan aurinkoa (oiva syyslajike, siis). Maku OK, muttei niin hyvä, että romanescoa viitsisi muuten kuin kuriositeettina kasvattaa.
• Ruusukaali: Kovin altis toukille, ja sen vuoksi hankala ruuanlaitossa. Näyttävän näköinen, mutta helpompi ostaa kaupasta.
• Parsakaali: Rakkaus <3. Raikas, pähkinäinen maku, ja helppo kasvattaa. Yksikin taimi tuottaa paljon satoa, kun se kasvattaa lisää ruusukkeita sitä mukaa, kun entisiä kiikutetaan keittiöön. Ainoa miinus on toukat, joita on mahdoton löytää kukinnon seasta, vaikka kuinka tsekkaisi suurennuslasin kanssa. Onneksi toukat tippuvat höyrytyskattilan pohjalle...

Vihersimpukkasuupala

Ravintola Farangin vihersimpukkaruoka teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, kuten koko muukin huikea menu. Kyseistä raaka-ainetta saa jo sieltä täältä ainakin pakasteena, ja nyt päätimme ottaa sen testiin.

Paketissa oli 8 kappaletta simpukoita joten alkuruokaosastoa siitä tulisi. Päälle vain hieman limen mehua, omia tomaatteja silputtuna, omaa chiliä ja tuoretta korianteria. Lämmitys tapahtui uunissa joten raastoimme hieman parmesaania sekä oliiviöljyä suojaamaan korianteria.

Todella hyvää, rankkaa itse tämän paremmaksi kuin sinisimpukka... Vielä kun saisi tuoreena.

Mihin nämä laitetaan?

Kauppilan tilaus tupsahti lähi-Shellille pari viikkoa sitten (vieläkin kiukuttaa, kun muutama vuosi sitten hain vastaavaa pakettia samasta paikasta, ja Shellin patu tokaisi, että onpa kalliita taimia. Ois pitänyt älytä vastata: "Köyhän mielestä varmaan onkin." Puutarhurin taimitilauksia ja etenkään niiden hintoja EI kommentoida, "#¤%&!).

Talvivalkosipulia oli kolme pussia, ja niiden lisäksi joku oli innostunut tilaamaan liljoja, puuliljoja, krookuksia ja tulppaaneja. Mitään mielikuvaa ei kuitenkaan ole siitä, mihin noita oikein aioin istuttaa. Valkosipulit toki kasvimaalle, tosin se on vielä täynnä juureksia, kaaleja ja kurpitsoja; ja krookukset oli menossa talon pohjoispäätyyn, joka aina vapautuu lumesta ensimmäisenä. Mutta puuliljat? Pussissa ei edes lukenut minkä värisiä ne on. Ja mihin aioin oranssinkeltaiset liljat istuttaa? Nuo riemunkirjavat tulppaanit? Kun muistais edes mihin ne aiempien vuosien istutukset on tehty...

Joku vuosi menin tilaamaan sellaisen sipulienistutushärpäkkeen, joka mainoksen mukaan haukkaisi helposti nurmikosta sipulin mentävän aukon. Ei muuten haukkaa. Ainoat, mihin se on erittäin kelvollinen, on puutarhurin saaminen hiiltyneeseen tilaan, ja vesilintujen perään heittäminen.

Myöhäiskylvöt

Koko kesä tuli huolehdittua, ettei kasvarista lopu basilika eikä rucola. Vieläkin siellä kumpaakin on, tosin bassut alkavat olla jo ruskeiksi pilkuttuneita ja menossa kohti kompostia.

Kyssäkaali jaksoi tehdä satoa vielä heinäkuun puolivälissä kylvetyin taimin, mutta herne sen sijaan ei juurikaan palkoja tuottanut kesäkuun lopun kylvöistä. Ne vähäisetkin "myöhäisherneet" maistuivat toukille erityisen hyvin, joten palkoja ei voinut suin päin suuhunsa tunkea.

Mukavin myöhäiskylvöyllätys oli retiisi. Joskus heinäkuun lopussa kylvin yhden rivin kokeeksi, ja niin vain alkoi mullasta työntyä punaisia pitkuloita syyskuun alussa aamiaispöytään. Pikkasen saivat alkuvaiheessa täkyä kirpoilta, mutta eivät niin paljoa, että kasvu olisi häiriintynyt. Ens vuonna pitää muistaa kylvää syysretiisejä enemmänkin.

Elokuun lopulla tehdyt, viimeiset rucolakylvöt etenivät nippa nappa sirkkalehtiasteen yli, ja alkoivat sitten kellastua. Ei riittänyt niille kasvihuoneessa lämpö eikä valo.

Reilun kolmen kuukauden päästä sitten jo alkaakin taas kevään esikasvatukset. Kyllä, näin kurakauden alussa pitää yrittää olla yltiöpositiivinen.

Hilloa, sosetta, piirakkaa

Taisi Punakaneli hiukan säikähtää, kun sen 2 lajitoveria sahattiin keväällä kumoon. Ihailin nimittäin yhtenä päivänä naapurin omenapuuta, kunnes tajusin, että se onkin meidän omenapuu, jonka oksilla on punaposki jos toinenkin.

Kymmenessä vuodessa meidän 2 Punakanelia teki yhteensä ämpärillisen omppuja, mutta tänä vuonna sato on ollut hyvä. Tai no, toisille varmaan heikko, mutta meidän track recordilla suorastaan loistava. Osa omenoista on päätynyt muumioitumaan, ja osa on ollut niin täynnä amppareita, että ovat suosiolla saaneet jäädä puuhun, mutta kolmisen ämpärillistä on saatu itselle talteen.

Vaikka tuo punakaneli on niin perusomppu, on sitä oppinut arvostamaan (huonosta sadosta huolimatta), koska se on niin monikäyttöinen. Ihan mukavan makuinen tuoreena, ja sovelias myös leivontaan ja säilöntään. Osa ollaan kuivattu lastuiksi, osa soseutettu talven leivontaan ja osa tungettu piirakoihin. Vielä on reilu ämpärillinen jäljellä.