tiistai 25. syyskuuta 2012

Myöhäiskylvöt

Koko kesä tuli huolehdittua, ettei kasvarista lopu basilika eikä rucola. Vieläkin siellä kumpaakin on, tosin bassut alkavat olla jo ruskeiksi pilkuttuneita ja menossa kohti kompostia.

Kyssäkaali jaksoi tehdä satoa vielä heinäkuun puolivälissä kylvetyin taimin, mutta herne sen sijaan ei juurikaan palkoja tuottanut kesäkuun lopun kylvöistä. Ne vähäisetkin "myöhäisherneet" maistuivat toukille erityisen hyvin, joten palkoja ei voinut suin päin suuhunsa tunkea.

Mukavin myöhäiskylvöyllätys oli retiisi. Joskus heinäkuun lopussa kylvin yhden rivin kokeeksi, ja niin vain alkoi mullasta työntyä punaisia pitkuloita syyskuun alussa aamiaispöytään. Pikkasen saivat alkuvaiheessa täkyä kirpoilta, mutta eivät niin paljoa, että kasvu olisi häiriintynyt. Ens vuonna pitää muistaa kylvää syysretiisejä enemmänkin.

Elokuun lopulla tehdyt, viimeiset rucolakylvöt etenivät nippa nappa sirkkalehtiasteen yli, ja alkoivat sitten kellastua. Ei riittänyt niille kasvihuoneessa lämpö eikä valo.

Reilun kolmen kuukauden päästä sitten jo alkaakin taas kevään esikasvatukset. Kyllä, näin kurakauden alussa pitää yrittää olla yltiöpositiivinen.

1 kommentti: