Orvokkeja!

Narsissisesonki pääsi jäätävän kelin vuoksi livahtamaan käsistä (ja myös sen takia, että joka paikassa tarjotaan vain niitä mikroskooppisen pieniä têtê-à-têtêjä), joten pidin tiukasti huolta, että olin valmiina orvokkisesonkiin. Hilkulla oli. Liekö kylmä keli tai myöhäinen ajankohta vaikuttanut, mutta kylläpä oli huonokuntoisia orvokkeja tarjolla. Joko tuhannen kuivahtaneita tai sitten paleltuneen näköisiä reppanoita. Muhkeita pelargoneja oli sen sijaan hyvässä tarjouksessa joka paikassa, ja yllättäen ihmiset niitä kassikaupalla hamstrasivat, vaikkei niitä voi vielä yli kuukauteen ulos laittaa. Ihmisillä lienee erilliset pelargoninsäilytystilat asunnoissaan.

Markettiin mennessä sattumoisin kurvattiin Kesäpihan ohi, ja siellähän oli oikea orvokkitaivas. Oli kokoja ja värejä ja niiden sekoituksia. Itse iskin silmäni heti noihin oranssi-violetteihin (ei olekaan muuten vielä tullut määriteltyä kesän väriteemaa. Nuohooja kovin ihaili rouvan pinkkiä puutarhakeinua ja pinkkejä puutarhakenkiä - Tuksu, minäkö? - joten pitäiskö jatkaa pinkillä?). Niitä Luigi sitten heitti 3 laatikollista auton perään.

Kuvassa taka-alalla on menossa parsapenkin rakentaminen. Tehdään ensin penkki ja sitten yritetään keksiä, mihin kohti se kannattaisi laittaa. Kyllä se näinkin onnistuu.

Yrtit esikasvuun

Basilika on tuossa jo vähän aikaa esikasvanut ikkunalaudalla, mutta muita yrttejä ei ollut tullut sen kummemmin ajateltua, kunnes joku brassaili yrttiviljelmillään. Pakkohan sitä oli sännätä penkomaan sekä siemen- että multapusseja ja ruveta tositoimiin.

Thaibasilika ja lajikumppaninsa Red Rubin ja Bolloso Napoletano (chef, täytyy muistaa nyt tänä kesänä kääriä Bolloson sisälle mozzaa ja pistaasia ja hulauttaa oliiviöljyä päälle) päätyivät ikkunalautakasvateiksi, kun kasvavat niin huonosti viileässä, mutta meirami (jep, syksyn sienisato on jo mielessä), korianteri, salvia ja kirveli sukelsivat altakasteluruukkuihin ja kasvihuoneeseen.

On se toisaalta onni, että pahin esikasvatusaika osuu kurakauden kanssa samaan, sillä nyt voi kaikesta sotkusta syyttää koiria. Juu, tassuista nuo kaikki multaroiskeet on tulleet. Ihan siis pöydälle asti, joo.

Parsaa, anyone?

Jep, olin pyllähtää hanurilleni, kun tämä komistus tuli kaapista ulos. Olin muka niin takuuvarmasti säilönyt Kauppilan Gijnlimin ja Herkolimin pimeään ja suojaisaan paikkaan, jottei niiden herkät juuret vahingoitu. Herkkyys, my ass! Siellä ne kasvaa tohottivat Turun Sanomien läpi ja olivat jo tuollaisia puolimetrisiä olmeja, kun silmät niihin yhtäkkiä osuivat.

3 ekaan vuoteen parsasta ei saisi satoa nyhtää, mutta pakko nuo rojottimet on irti leikata, kun eiväthän ne muuten kestä istutusta uuteen parsapenkkiin, jonka raksavastaava kasaa kokoon tänään. Lautaselle nuo eivät kuitenkaan päädy, kun ovat jo ihan puisia.

Kurpitsamopo lipesi

Tomaatit, chilit, munakoisot ja paprikat pääsivät viimein viettämään vapaa-aikaansa kasvariin, joskin suuttuivat kuumuudesta (!) ja roikottivat lehtiään. Pilvisemmällä säällä viihtyvät kasvarissa huomattavasti paremmin. Täytyisi asennuttaa paremmalla puoliskolla kattoluukun automaattiavaaja, tosin se (siis avaaja, ei parempi puolisko) lirutti nesteensä kasvarin lattialle viime kesänä. Avaajille luvataan jopa 5 vuoden takuu, mutta eipä ne käytännössä kestä kuin 2-3 vuotta. Ja ovat kalliita pirulaisia.

Kaalien alut alkoivat kasvattaa liian pitkää vartta, joten vein ne kasvariin tanakoitumaan. Hyvin ovat pärjänneet pakkasyöt kuplamuovin alla. Seurana niillä on pari perunaämpäriä, samettikukkien taimet ja siskolle leikatut hopeapajun oksat, joista toivottavasti kasvaa sievät pensaan alut loppukesästä istutettavaksi autuaammalle kasvuvyöhykkeelle. Hopeapaju on yllättävän harvinainen ja kallis (jopa 40 €!) taimikaupoissa, vaikka sitä joka ikisessä vanhassa pihapiirissä kasvaakin. Yhteen raaskin investoida ja loput 8 olen kasvattanut sen oksista.

Kurpitsojen kohdalla alkoi mopo keulia. Ihan käsittämättömiä määriä oli taas siemeniä tullut hankittua – ilman aavistusta, mihin ne kaikki saa mahtumaan. Oli röpeliäistä italialaista Marina di Chioggiaa, kastanjanmakuista ranskalaista Potimarronia, metallinsinistä englantilaista Crown princeä jota on kehuttu yhdessä jos toisessakin puutarhalehdessä, ja tietysti spagettikurpitsaa, Lungo di Firenzeä ja ilmaislahjaksi saatua ufokurpitsaa Patty green tint. Kasvihuoneeseen laitoin ne saman tien kasvamaan ja suojasin ne pakkasöiltä sekä kuplamuovilla että polttamalla kasvarissa kynttilöitä (olivat tuoksukynttilöitä, joten kasvarissa haisee nyt ällön imelälle).

Yrttejä täytyisi ruveta kasvattamaan lisää. Ainakin kirveliä voisi laittaa kasvihuoneeseen ja ehkä uuden satsin basilikaa.

Puutarhakoulu, osa II: pihasuunnitelma

Jokainen puutarha tarvitsee tietysti suunnitelman. Meillä sellainen tehtiin jo 11 vuotta sitten, mutta nyt oli selkeästi päivittämisen aika. Suvun 4-vuotias tekaisi Kauppilan kuvaston innoittamana (näköjään tämä hurahdus kulkee geeneissä) tädille uuden (ja pinkin!) version aiheesta, ja laittoi ruusut, liljat ja akileijat kohdilleen.

Tätä sitten kohtapuoliin toteuttamaan, jahka tuo ennätysmäinen routa sulaa (joka toisella askeleella rysähtää maa alta, ja jalka vajoaa n. 50 cm maankuoren uumeniin). Lumme vielä puuttuu takapihan lutakosta, mutta äkkiäkös sellaisen jostain tilaa.

Puutarhakoulu, osa I: vesiaihe

Jokaisessa puutarhassa kuuluu olla vesiaihe, koska se kaunistaa maisemaa, mahdollistaa vesikasvien käytön ja solisee rauhoittavasti. Meidän pihalla on oikein sievä (kuten kuvasta näkyy), ihan luonnon itsensä muokkaama lähde, jossa asuu sammakkoja, vesiliskoja, vesimyyriä ja iilimatoja. Välillä siellä on asunut myös siskon koira ja oma koiranpentu (erittäin virkistävää hypätä jääkylmään lähteeseen pennun perässä).

Kyllä tuo kesän mittaan tuosta kirkastuu ja kaunistuu, jahka siitä on ensin kuolleet kasvijätteet kalastanut pois ja kaivanut reittiä ojaan, jotta vesi pääsee vaihtumaan. Vesimyyrä oli näköjään talven mittaan osallistunut ojankaivuuseen kaivamalla reitin sinisten iiristen läpi. Kiitos vaan avusta. Ei olisi tarvinnut.

Eipä tuosta lutakosta mitään hyötyä ole, kun se on sen verran kaukana kasvimaista, ettei jaksa vettä sieltä asti raahata. Kiva kuitenkin seurata sammakoiden kutemista ja vesiliskojen iltauinteja. Ja mielellään myös sitä, kun koirat lahtaavat vesimyyrää.

Luomupossua appelsiinin kera

Kukahan on aikoinaan keksinyt, että appelsiini ja porsaanfile sopivat yhteen? Viimeaikainen luomuporsasinnostus jatkui tällä klassikolla. Luomuporsaan ulkofile käräytettiin pannulla just ja just kypsäksi, että mehukkuus säilyy. Leikkasin oheen ohuen appelsiinisiivun ja lopuksi appelsiinikastiketta päälle.

Appelsiinikastike:

• 2 rkl sokeria
• 2 dl lihalientä keitettynä puoleen
• tilkka appelsiinimehua
• 1-2 appelsiinin kuorta raastettuna
• nokare voita
• suolaa
• valkopippuria

 
 Loistava kompo. Täytyypä tätä koittaa kesällä luomuporsaankasslerin kanssa. Eikös ne grillauskelit olekin jo alkaneet.