tiistai 30. huhtikuuta 2013

Orvokkeja!

Narsissisesonki pääsi jäätävän kelin vuoksi livahtamaan käsistä (ja myös sen takia, että joka paikassa tarjotaan vain niitä mikroskooppisen pieniä têtê-à-têtêjä), joten pidin tiukasti huolta, että olin valmiina orvokkisesonkiin. Hilkulla oli. Liekö kylmä keli tai myöhäinen ajankohta vaikuttanut, mutta kylläpä oli huonokuntoisia orvokkeja tarjolla. Joko tuhannen kuivahtaneita tai sitten paleltuneen näköisiä reppanoita. Muhkeita pelargoneja oli sen sijaan hyvässä tarjouksessa joka paikassa, ja yllättäen ihmiset niitä kassikaupalla hamstrasivat, vaikkei niitä voi vielä yli kuukauteen ulos laittaa. Ihmisillä lienee erilliset pelargoninsäilytystilat asunnoissaan.

Markettiin mennessä sattumoisin kurvattiin Kesäpihan ohi, ja siellähän oli oikea orvokkitaivas. Oli kokoja ja värejä ja niiden sekoituksia. Itse iskin silmäni heti noihin oranssi-violetteihin (ei olekaan muuten vielä tullut määriteltyä kesän väriteemaa. Nuohooja kovin ihaili rouvan pinkkiä puutarhakeinua ja pinkkejä puutarhakenkiä - Tuksu, minäkö? - joten pitäiskö jatkaa pinkillä?). Niitä Luigi sitten heitti 3 laatikollista auton perään.

Kuvassa taka-alalla on menossa parsapenkin rakentaminen. Tehdään ensin penkki ja sitten yritetään keksiä, mihin kohti se kannattaisi laittaa. Kyllä se näinkin onnistuu.

1 kommentti:

  1. Taidan jättää tänä vuonna orvokit istuttamatta. Menee hermot sitten kesäkuussa kun niitä pitäisi leikellä ja nyppiä jotta näyttävät hyvältä ja kukkivat pitkään. Tosin jos kohdalle osuisi isoja ja kauniita ja erikoisen värisiä orvokkeja niin ehkä...:)

    Ostin tuoksupelargonioita nettikaupasta maaliskuussa, ne postitettiin jo huhtikuun alussa. Se niistä taimista sitten, eivät selvinneet sisällä. Palataan kesäkuussa asiaan..

    VastaaPoista