Kun FMI yhtäkkiä alkoi lupailla plussakelejä, ruvettiin chefin kanssa katsomaan kalatiskejä sillä silmällä, että päästäisiin avaamaan savustuskausi 2013. Valitettavasti tarpeeksi tuoreena ei ollut kuin kokonaisia kirjolohia, mutta kun savustuskausi täytyy saada auki, niin kirjolohikin kelpaa.
Chef oli jo etukäteen lapioinut kesäkeittiöön kulkureitin, joten ei tarvinnut kuin laittaa kala suolaan ja vuolla sillä välin leppälastuja.
Että se vuoden ensimmäinen haukkaisu tuoreesta savukalasta voikin olla niin hyvä! Savuisuus osui just kohdilleen ja kala oli tirsuvan mehevää. Kunpa pian löytyis tuoretta siikaa savustimeen. Niin, ja kelit pysyis plussalla. Pakkasessa on hiukan hankala savustaa.
Ja juu, kattaus ei ollut nätti, kun on tämä keittiön pikkuremppa vielä vähän kesken.
OIjoi, herkkuja...
VastaaPoistaValitettavasti palaa kuulemma ensi viikolla pakkasen puolelle, mutta kyllä se kevätkin sieltä vielä tulee :-)
Sopivasti pakkasen puolelle, kun talviloma alkaa... No, ei tuolla ulkona vielä pysty pitkään heilumaan muutenkaan.
Poista