Lajikekokeilut kasvimaalla 10 vuotta

Koska tuli 10 vuotta täyteen kasvimaaelämää (ekana kesänä ei vihanneksia viljelty, vaan täytettiin aiempien omistajien jäljiltä takapihalle jäänyt käsittämätön rotko), voi hirmuisen viisaana ja kokeneena katsella taaksepäin ja muistella mitä lajikkeita on tullut kokeiltua. Ja koska Hannele käski. Vierivä (vyöryvä?) puutarhuri ei tietenkään sammaloidu, vaan lajikekokeilut jatkuvat edelleen. Ainoastaan kirsikkatomaatin, kurkun, chilin, kesäkurpitsan, kurpitsan ja maissin osalta on se täydellinen lajike jo löytynyt. Mutta niihinkään ei toki pidä jämähtää.

• Chili - Kokeiluja on tehty paljonkin Cayennesta Habaneroon, mutta suosikki ylitse muiden on mieto ja valtavan satoisa Pinocchio's nose eli Joe's long, joka kasvaa piiiitkäksi. Toinen suosikki on musta, mieto ja todella aromaattinen Mild and meek, jota suositellaan täytettäväksi ja uuniin, mutta Suomen kesässä se ei tahdo ehtiä kypsyä. Seuraavaksi tahtoisin kokeilla Hungarian hot waxia, joka on kuulemma niin mieto, että sitä voi käyttää salaatissa, tai Vampirea, joka on hienon violetti väriltään.
• Fenkoli - Olikin hyvä tsekata, mitä lajikkeita on tullut kokeiltua, sillä ekoina vuosina fenkoli kasvoi hyvin - liekö lajikkeen Di Firenze ansiota? Muita kokeiluja ovat Fino, Victoria ja Mantovano, mutta sato on jäänyt laihaksi.
• Herne - Herneen kasvatusta arastelin, kun olin 40 vuotta sitten syönyt itseni niistä kipeäksi, mutta lopulta kokeilin Kelvedon wonderia, joka osoittautui maukkaaksi ja makeaksi. Testattavana on ollut myös Rondo, joka oli melko mitäänsanomaton, sekä Alderman, joka oli makea, mutta kasvaa epäkäytännöllisen korkeaksi, eikä ole järin satoisa. Seuraavaksi voisi testata Canoeta, jota Gardeners' worldissä suositeltiin.
• Härkäpapu - Vähän nauratti, kun huomasin miten monta lajiketta olen kokeillut, mutta yksikään ei ole maun tai sadon puolesta kohonnut muiden yli, joten härkäpapulajikkeita voi siis vaihdella jatkossakin hyvillä mielin. Näitä on meillä kasvanut: Bunyards Exhibition, Aquadulce Claudia, Express, Medes, Crimson flowered, De Monica ja Dreadnought. Ens kesäksi tilasin uuden satsin Expressiä, koska se nimensä mukaan kasvaa nopeasti, ja vasta tänä kesänä tajusin, että härkäpavun varret pitää leikata maata myöten heti sadonkorjuun jälkeen, jolloin se kasvattaa uuden varren ja sadon.
• Kesäkurpitsa - Gold rush on hyvä ja kiinteä ja sopii salaatteihin sellaisenaan. Green bush oli kamalan makuinen ja Long white bush puolestaan täysin mauton. Lungo di Firenze on todellakin ylitse muiden, ja samaa mieltä ovat mm. Nigel Slater ja Hugh Fearnley-Whittingstall. Se on aika paljon se.
• Kirsikkatomaatti - Kirsikkatomaattia on helppo kasvattaa, kunhan muistaa aloittaa esikasvatuksen vasta maaliskuussa. Maailmankaikkeuden parhain lajike on supermakea Sungold. Muita kokeiltuja ovat Suncherry, Gartenperle, Black cherry (kaunis, mutta melko mauton), Red cherry (ihan OK vaihtoehto Sungoldille) ja Minibel (tuskastuttavan pienet hedelmät!). Aperon väitetään olevan makeampi kuin Sungold, joten sitä on jossain vaiheessa maistettava.
• Kurkku - Heti ensimmäinen kokeilu oli Burpless tasty green, ja mitäpä sitä hyvänmakuista ja satoisaa kaveria vaihtamaan. Karmein lajike oli Long white, joka oli kuin ois Kynneliä (muistattehan sen kynsien pureskelua estävän "lakan"?) juonut pullollisen, vaikka mainostekstissä kehuttiin sen olevan vähiten kitkerä lajike. Toinen hairahdus oli Picasso, joka ei ollut niin aromaattinen ja satoisa kuin Burpless ja jotenkin omituisen laiha ruippana.
• Kurpitsa - Vasta viime vuosina ollaan kasvatettu kurpitsaa. Ensimmäinen kokeilu oli spaghettikurpitsa Hasta la pasta, joka teki hyvin hedelmää ja oli aivan mahtavan makuinen. Sen jälkeen en ole spaghettikurpitsan kanssa onnistunut - liekö syynä nimetön lajike, jota olen viime aikoina yrittänyt kasvattaa. Tämän kesän rakkaus on Potimarron, jota varmasti tulen kasvattamaan tästä lähtien. Hienon aromikas, joskin vähäsatoinen ja pienikokoinen kurpitsa, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Hyvä lajike on myös Crown prince, jota puutarhalehdissä hehkutetaan. Pähkinäinen, makea ja kuulemma erinomainen säilyvyydeltään. Hankala tosin nähdä milloin se on kypsä, kun väri vaihtuu hienovaraisesti hennon vihreästä sinertäväksi. Jostain syystä minikokoiset kurpitsat kiinnostavat, joten ens kesäksi tilasin Buff ballia, jonka pitäisi tehdä tennispallon kokoiset hedelmät. Toinen mielenkiintoinen minikurpitsa on Hooligan, joka on vielä hirmu nättikin keltaisine raitoineen.
• Kyssäkaali - Rakas vihannes tämäkin, ja nopean kasvunsa takia helppo esikasvattaa ja istuttaa pitkin kesää kasvimaan tyhjille paikoille. Lanro on suosikkilajikkeeni, tosin eipä noiden välillä isoja eroja ole. Muita kokeiltuja ovat Delicatess white, Kolibri, Blusta ja Di Vienna bianco.
• Lehtikaali - Kähärälehtisiä versioita olen 2 kertaa kasvattanut, ja todennut sen turhaksi, koska kaiken maailman öttiäiset niitä rakastaa, ja käkkärästä lehdestä on mahdoton nyppiä ötököitä pois. Siksi lajikkeeni on Nero di Toscana, joka ei ole ihan niin kovasti öttiäisten suosiossa ja jonka suorahkoista lehdistä on helppo huuhtoa ylimääräiset proteiinintuojat pois.
• Maissi - Maissilajikkeen kanssa joutuu olemaan tarkkana, koska maissi tarvii pitkän kasvukauden. Butterscotch kuulemma ehtii kasvaa Skotlannissakin, ja todistetusti viihtyy myös Kangasalla. Makea lajike, joka nimensä mukaan muuttuu toffeiseksi, kun sitä pyörittelee voissa pannulla. Testissä on ollut myös Northern extra sweet, mutta ei se niin sweet ollut kuin Butterscotch. Lark voisi olla kokeilemisen arvoinen, kun siinä tuo sweetness on kuulemma ihan superior ja se on aikainen lajike.
• Palsternakka - Palsternakasta olen aina ajatellut, että lajikkeesta riippumatta se on hyvää, kunnes törmäsin tänä kesänä Hollow crowniin, joka oli hyvin mauton ja jauhoinen. Dagger ja Gladiator ovat olleet maun ja koon suhteen yhtä vaikuttavia kuin nimensä. Ensi kesänä kokeiluun menee Countess.
• Paprika - Joskus kauan sitten ostin Kauppilasta valmiin paprikantaimen, enkä saanut sen hedelmiä kypsymään. Ajattelin, että oranssi on helpompi saada kypsäksi kuin punainen, joten monta vuotta olen kasvattanut mukavan makeaa lajiketta Gourmet. Tänä vuonna, kun satoa tuli julmetusti, huomasin että oranssi paprika menettää makuaan lämmitettäessä. Ens vuoden lajike on Bullhorn mix; ihan vain sen takia kun ilmaiseksi sai. Katsotaan, mitä siitä tulee. Muodoltaan ovat pitkulaisia ja sekoituksessa on sekä keltaista että punaista paprikaa. Kiinnostava lajike on Oda, joka on hurjan violetti väriltään. Mausta tosin ei ole tietoa.
• Papu - Monenlaista on vuosien mittaan tullut kokeiltua, mutta omaan suuhun parhaiten sopii violetit (onks tässä nyt joku väriteema?) Purple teepee ja Blauhilde. Satoisin oli ehdottomasti Dolico del metro, eli Yard long bean, mutta makunsa puolesta se oli aikamoinen turhake.
• Parsakaali - Ikinä en olisi uskonut, että parsakaalta on helppo kasvattaa ja että lopputulos on kaukana kaupan kuivista ja tunkkaisista versioista. Ensimmäinen kokeilu oli Dandy early, raikas ja pähkinäinen lajike. Sen jälkeen on kokeilussa ollut Aquiles, joka oli kuivakkaampi, eikä ihan niin raikas maultaan. Ensi vuonna kokeilen Red spearia, joka kasvattaa usean pikkukukinnon (= broccoli) yhden ison (= calabrese) sijaan.
• Peruna - Timo, mauton, Siikli, mauton, Nicola oli yhtenä vuonna mielettömän hyvä ja toisena mauton. Amandine oli hyvänmakuinen, kauniin sileä, vahamainen ja satoisa peruna. Voisin kasvattaa toistekin. Parsaperuna Asparges oli hieno salaattiperuna, ja kasvatan sitä varmasti aina, kun käsiini saan. Mayan Twilight oli niin huikean hyvä, että toivottavasti sitä tulee ens vuonnakin tarjolle. Intensiivinen maku ja melko helppo kasvatettava. Ötökät siitä eivät tykänneet, ja sato valmistui aikaisin.
• Pihvitomaatti - Cuore di bue on ainoa kokeilemani pihvitomaatti ja ihan kivasti se on satoa tehnyt, eikä makukaan ole hullumpi. Mielenkiintoinen lajike on lupaavan niminen Big boy, jossa kuulemma yhdistyvät sekä iso koko että iso maku.
• Pinaatti - Vuosia sitten Milanossa sain maailmankaikkeuden parasta pinaattia, ja siitä lähtien on tullut testattua eri lajikkeita, kuten Medania, Viridis ja Apollo, mutta kaikissa noissa on ollut tavallinen pinaatin maku (jos edes ovat suostuneet yhtään satoa tekemään. Tuppaavat heti kukkimaan, jolloin lehdet jäävät tuskastuttavan pieniksi). Mielenkiintoinen kokeiltava olisi peribirttiläinen Bloomsdale, joka on kuulemma hyvä ja satoisa, vaikka tuskin sitä Italiassa kasvatetaan...
• Porkkana - Kemppien vuoksi kokeilut ovat jääneet, mutta sen tiedän, että Purple Haze on puinen ja mauton.
• Punajuuri - Punajuuren koko värikirjo on käyty läpi (tai jos oikein saivarrellaan, niin ovathan ne eri juureksia), kun ensin ajattelin, etten niin perus punajuuresta välitä. Aloitin valkoisella versiolla Albina vereduna, joka oli ihan OK, mutta hiukan liian maanläheisen makuinen. Raitajuurta Chiogga olen kasvattanut jo monta vuotta, sekä hyvän maun että suloisten marianneraitojen takia. Keltajuuri Burpees golden globe ei ollut kovinkaan kummoinen. Nykyään tykkään ihan rehellisen oikeasta punajuuresta, koska siinä riittää makua ja makeutta enemmän kuin noissa kalpeammissa sukulaisissaan. Kokeilussa on ollut sekä Boltardy että Kestrel, joista jälkimmäistä puutarhalehdissä on kehuttu eniten.
• Retiisi - Kevään ensimmäinen ja syksyn viimeinen sato :-) Cherry belle on sievä ja rapea. Istap on ehdoton suosikki pitkine, valkoisine juurineen, jotka on mehukkaita, eikä niitä saa kitkeräksi millään. French breakfast on uusin tuttavuus ja vaikuttaa hyvältä. Se on hauskasti punavalkoinen ja muodoltaan pitkulainen.
• Ruusupapu - Ruusupapua aina kaupitellaan kauniilla kukilla, mutta itse tykkään sen palkojen mausta jopa enemmän kuin tavispapujen. Kokeilussa on ollut Celebration, Scarlet empire ja Achievement merit, joissa kaikissa on ollut suhteellisen samanlainen maku. Ehkä ei siis ihme, että myyntiteksteissä keskitytään vain niiden kukkien kuvailemiseen.
• Salaatti - Salaatti nyt on aina salaatti, mutta parsalaatti on ollut ihan ykkönen sekä sadon että säilyvyyden puolesta. Eikä siitä etanat tykkää niin paljon kuin muista salaateista, liekö pystyn kasvutavan ansiota. Lajike Mascara olis kiinnostava, kun sen on kehuttu olevan maultaan gorgeous and buttery.
• Sokeriherne - Sokerihernettä meillä kasvatetaan sen takia, että se on keskimmäisen koiran suurinta herkkua. De grace on ollut makea ja kelvannut myös ihmisille, mutta toissa vuoden trendiherne Shiraz oli mauton ja tekstuuriltaankin jotenkin nahkea. Nätti kylläkin sekä kukkana että palkona.
• Tomaatti - Sungellaa maniostettiin Sungoldin tavistomaattiversiona, mutta en siitä suurempia säväreitä saanut. Sub arctic plenty väitti olevansa satoisa ja kypsyvänsä hyvin pohjoisessakin, mutta sen hedelmät olivat oudon lihaisia, ei ollenkaan normi tomaatin kaltaisia, eikä niitä meinannut saada irti kasvista. Eikä se satoisuuskaan ollut mitenkään merkittävä. Ilmaisjakeluna Kitchen gardenin mukana on tullut kuuluisat Moneymaker ja Gardener's delight, jotka ovat olleet ihan OK, mutta tämän kesän Marmande yllätti satoisuudellaan ja sitä oli todella helppo kasvattaa. Toisin kuin rakas viholliseni San Marzano, Italian kuuluisin kastiketomaatti, joka on kaikkien nirppanokkien äiti. Tänä vuonna se sentään malttoi kypsyttää muutaman hedelmänsä, mutta yleensä kasvihuonekauden lopussa kasvissa roikkuu isot, kiinteät ja kirkkaanvihreät tomaatit.
• Turnipsi - Turnipsi oli mukava kokeilu, hyvänmakuinen ja rapea. Lajikkeena oli vitivalkoinen Oasis. Valitettavasti seuraavana vuonna kirpat huomasivat turnipsin potentiaalin, ja kokeilu tyssäsi siihen. Harmi.
• Ufokurpitsa - Kesäkurpitsan alle nämä tietysti kuuluvat, mutta mielestäni ansaitsevat ihan oman kappaleensa, kun ovat niin monikäyttöisiä otuksia. Custard white on hyvä ihan raakanakin salaateissa ja tosi satoisa. Patty green tint oli tämän kesän lajike, ja vaikka vierastan vaaleanvihreitä kesäkurpitsoja (ne yleensä maistuu lumpeelle tai ovat täysin mauttomia), oli tämä ihan kivan makuinen.
• Vahapapu - Vahapapua on helppo kasvattaa, kun se on pensasmainen, eikä tarvi tukia. 5-6 papua tungen ämpäriin kasvihuoneeseen, ja palkkioksi tulee maistuvia, sileitä palkoja (ruusupavun karvaisuus välillä puistattaa). Gold dukat on satoisa ja hyvä, eikä tämän vuoden Creso jäänyt yhtään huonommaksi. Ikuiseksi mysteeriksi jäänee se, miten yhtenä vuonna onnistuin saamaan ekat vahapavut kypsymään niin aikaisin, että syötiin niitä parsan kanssa.