tiistai 8. lokakuuta 2013

Mitä meillä tällä viikolla syödään?

Kuvassa on 5 pisteen vihje. Kukin kurpitsoista on n. 3-kiloinen, joten Arneo Nizzolin ihastuttava, joskin huonosti Suomen oloihin lokalisoitu (mikä on reneettiomena?) Kurpitsa-kirja tuli jälleen kerran plärättyä. Kovin hanakasti italialaiset kirjan perusteella yhdistävät kurpitsaan sekä kovia juustoja, että mantelikeksejä (cantucci?), mutta toki myös ricottaa ja salviaa. Viikon (tai kahden) menuun päätyivät kurpitsapihvit, -munakas, -kohokas, -piiras (sekä makea että suolainen) ja -risotto. Näiden lisäksi chef vielä visioi kurpitsa-kikhernepihvit ja lauantaille kokonaisen kurpitsamenun.

Savoijinkaalit puolestaan olivat muka niin muhkeita ja kauniita, kun ne nököttivät kasvimaalla, mutta kun tuli aika nykäistä ne irti, huomasin niiden olevan hyvin tarkkaan pitsitettyjä. Päällimmäisiä lehtiä sai kuoria irti melkoisen monta, ennen kuin alta paljastui mitään syötäväksi kelpaavaa. Lehtien kolosista löytyi muutama lehtokotilo, joten ne ovat siis löytäneet tiensä tontin toisesta päädystä kasvimaille. Mahtavaa.

Lammasmaailma mainosti saatavilla olevan luomukaritsaa, josta teimmekin heti tilauksen. Lauantaina haetaan lammaspaketti Kauppahallista, joten odotettavissa lienee lampaan ja kaalin klassinen yhdistelmä. Ja onhan savoijinkaali ihan törkeän hyvää, kun sen paahtaa pannulla pekonisilpun, saksanpähkinöiden ja valkosipulin kanssa. Jos oikein överiksi vetää, niin revittyä mozzaa vielä siihen päälle. Huonommat lehdenosat voi höyryttää koirille soseeksi, ja kaalin ruodit antaa vieressä kerjäävälle harmaiselle naukserille, jonka suurinta herkkua ne ovat.

Sitten onkin taas se aika, jolloin kasvikset täytyy hommata kaupasta :-/

4 kommenttia:

  1. Onneksi kurpitsa säilyy kauan ihan huoneenlämmössäkin niin ei tarvitse kerralla kaikkea syödä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! Meidän uus jääkaappi kun on sen verran pieni, ettei sinne kaikki kurpitsat mahdu.

      Poista
  2. Komeita ovat. Itse olin pellolla eilen myrkyttämässä paikkoja ja pakanan pakana jotta löytyikin vielä iso kesäkurpitsa. Varmasti puolimetrinen, ennätin turhaan ilakoimaan kun alapuolella oli sitten jo matoset sitä järsimässä. Ja oli näemmä härkäpapujakin vielä tullut, eivät enää vaan olleet ihan syöntikunnossa. Nyt jännittää miten roundup toimii, torstaina pitää mennä sekin asia toteamaan uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, siellä ei sitten ole pakkasta ollut, kun kesäkurpitsaakin vielä pukkaa. Kerrohan sitten roundup-kokeilusta. Itse en ole uskaltanut siihen kasvimailla tarttua, muualla kylläkin.

      Poista