torstai 17. lokakuuta 2013

Pyh, ei yllättänyt!

Sain kuin sainkin näyttää talvelle pitkää nenää, sillä ehdin tyhjentää kasvimaat ennen lumentuloa. Chefin kehoituksesta olin jopa nostanut vanhan kasvimaan kitukasvuisiksi olettamani palsternakat (ja todennut ne ihan syömäkokoisiksi), vaikka alun perin ajattelin jättää ne multiin talven yli. Ainoa mikä pitää vielä huolehtia, on salvioiden peitteleminen lehtikerroksella, sillä ilman sitä ne eivät tahdo talvesta selvitä.

Linnuille on hankittu kilokaupalla siemeniä, itselle ihania, puutarha-aiheisia (tietysti!)palapelejä ja lämmikkeeksi Lignell & Piispasen Lumoava -appelsiini-suklaaglögiä (kerrankin glögi, joka ei tee suussa kipiää! Ihanan pehmoinen ja anti-esanssinen glögi, joka ei saa kieltä kipristelemään pistävästä alkoholista.). Sitten on aika ruveta plärämään vanhoja puutarhalehtiä, visioida ja strategioida kasvatuskesää 2014, ja odotella Thompson & Morganin kuvastoa (olen vanhanaikainen ja ympäristöepäystävällinen, sillä tykkään selata paperia netin sijaan). 3 kuukauden päästä on jo aika laittaa chilit ja paprikat esikasvuun, joten melkeinpä tulee kiire valita lajikkeet!

4 kommenttia:

  1. Olen taas kateellinen. Meillä on ruukut vielä pesemättä ja valkosipulit istuttamatta. Siitä kun suoriudun (ruukkuja on kolmisenkymmentä) niin hieman helpottaa talven odotus. Tänään järjestelin siemenpusseja (ostin loppukesästä, sain halvemmalla) ja kirjoitin kevättä varten mitä kannattaa istuttaa mihinkin. Ja mitä ei missään nimessä enää meille hankita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan suunnitelmallista! Tarviipa itsekin listata, mitä pitää istuttaa mihinkin, kun ei niitä asioita enää toukokuussa muista.

      Poista
    2. Komeat ovat lavitsat jonne istuttaa, ei varmaan rikkaruohot häiritse. Itse aikoinaan kasvatushommat pellolla aloittaessani tein excel taulukkoa ja kaikenlaista. Sekin sitten unohtui. Pitäisi vaan johonkin vesivanerin palaseen tussilla raapustaa mitä missäkin on ja rykäistä se rontin juureen.
      Ensi kesänä varmaan vaan pottua ja sipulia, kenties pari juurikasta. Ans kattoo ny.

      Poista
    3. Aika monta vuotta nuo pysyi rikkaruohottomina. mutta sitten kun rikkaruohot iskee, ei auta edes mullan vaihtaminen, huomasin.

      Poista