perjantai 14. helmikuuta 2014

Ei mikään puolinelson

Ohimennen nappasin puutarhaliikkeestä mukaani Nelson gardenin mainoslehtisen ja pläräsin sitä viikonloppuna. Silmiin osui Espelette-chili, jota kuulemma useimmiten käytetään savustettuna ja jolle on ihan omat festaritkin Ranskassa. Aikaa sitten olen siitä lukenut, varmaankin Glorian ruoka & viinistä, ja nyt kun sitä näytti olevan saatavilla, jäi ajatus muhimaan.

Taittoydinhernettäkin, tuota käsittämätöntä kummajaista, joka syödään palkoineen päivineen, Nelson väitti tarjoavansa, ja anista! Kurpitsa Gleisdorfer ölkurbis jäi myös mieleen vihreine siemenineen, jotka kuulemma ovat hyviä ja sopivat napostelun lisäksi öljyntuotantoon. Ja oli siellä kukkiakin: ihanaa, tummanpunaista harjaneilikkaa ja pronssinväristä kehäkukkaa.

Mutta siis enhän minä enempiä siemeniä tarvi, kun edellisiäkin on miljoona jäljellä.

En siis tarvi.

Siinä sitten Kauppilan perunatilausta tehdessä tsekkasin myös niiden siemenosaston, ja Espeletteä siellä näkyi olevan, mutta ei Gleisdorferia, joka oli alkanut kiinnostaa erittäin kovasti. Muina naisina googletin Gleisdorferin ja päädyin siemenkauppa.comiin, jossa näkyi olevan kaikki Nelsonit, mitä halusin, ja vieläpä halvemmalla kuin Kauppilassa. Oho.

Oli siellä Hooligan-kurpitsaakin, jota olen jo pari vuotta himoinnut ja kerran Thompson & Morganilta tilannutkin, tosin se oli just päässyt niiltä loppumaan. Tarjolla oli myös sitruunakorianteria! Kun kerran on olemassa ruokapornoa (Hannelen suolakaramellikastike on tästä hyvä esimerkki), niin väitän, että sitruunakorianteri (ja limebasilika) menevät jo puutarhapornon puolelle. Eikä kukaan ollut ikinä maininnut, että tällainen siemenkauppa.com on olemassa :-0

Tilaushan siitä sitten pääsi. Jo seuraavana päivänä siemenet oli postitettu ja sitä seuraavana itellalaatikossa! Eikä siinä vielä kaikki: puutarhaguruni oli lähettänyt huikean hienoa Chocolate-sormustinkukkaa!

Tiedän siis, mitä teen tänä Valentine's dayna: suukotan Luigia ja kylvän Espeletteä. Hyvä päivä siihen.

5 kommenttia:

  1. Nelsonin Espeletteä kokeillaan Kivistössäkin tänä vuonna. Hirveen vahvoja suorituksia chilien suhteen ei ole meillä nähty mutta josko tänä vuonna. Ja sitruunkorianteri alkoi kiinnostamaan nyt sen verta paljon, että klikkaan itseni tuotapikaa siemenkauppa.comiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Voidaan sitten elokuussa vertailla, miten Espelette kasvoi ja maistui :-)

      Poista
  2. Minä olen kasvattanut sitruunakorianteria monena vuotena (ostin siemenet Tukholman puutarhamessuilta aikoinani), mutta en ole siitä onnistunut juuri muuta saamaan kuin aina uusia siemeniä. Käytän sen siis siemeninä aina. En kyllä ole kauhean taitava korienterin kanssa muutenkaan, äkkiä aina alkaa tulla niitä honteloita varsia ja kukkia. Mielelläni kuulen teidän kokemuksia siitä.

    VastaaPoista