Chilit ja paprikat puskivat jo oikeita lehtiä sirkkojensa lomasta, joten kodinhoitohuoneessa alkoi multashow 2014. Ihan pätevältä tuo Kekkilän viljelyseos vaikuttaa, mikä on tietysti
hyvä, kun sitä on vajaat 200 l autotallissa odottamassa... Kun
halvalla sai.
Taimet pääsivät omiin privaattipotteihinsa odottamaan huhtikuuta, jolloin ne siirretään isompiin potteihin ja toivottavasti siitä pian myös päivähoitoon kasvihuoneeseen.
Keittiön tasot ovat vielä suurimmaksi osaksi ruuanlaittokunnossa, mutta ei siihen enää kauan mene, kun raahataan varastosta hyllykkö tönöttämään keskelle keittiön pöytää, jotta saadaan kaikki taimet mahtumaan. Parin viikon päästähän täytyy laittaa kirsikkatomaatit kylvöön, ja siinä vaiheessa tavistomaatit on varmaan jo niin isoja, että kaipaavat privaattipotteja nekin.
Mullittelun lomassa laitoin maailman parasta pullaa tulemaan. Juu, muistin ensin sutia mullat pois kynsien alta. Ei yhtään hullumpi päätös ihanan lämpimälle ja vähälumiselle helmikuulle.
Loistoperjantai!
VastaaPoistaAjattelin kokeilla esikasvattaa purjoa. Tosin työkaveri sanoi, ettei hän ole ikinä esikasvattanut mitään ja aina on avomaalta satoa riittänyt - purjot mukaanlukien. Vyöhyke on tietysti Ib + satumainen pienilmasto siinä kohden.
Ooh!
VastaaPoistaEsikasvatin, tai no yritin kasvattaa, purjoa joku kevät sitten. Siitä mitään purjoa tullut, jotain heinänhuitulaa vain. Mutta meillä ei olekaan satumaista pienilmastoa :)
Heinänhuitulaa minäkin olen purjon esikasvatuksesta vain saanut aikaiseksi, mutta suorakylvöllä ihan komeita pötkylöitä ruokapöytään. Tarvitsevat näköjään vain aurinkoisen paikan, koska viime vuonna varjoisammassa lokosessa kasvoivat vain lyijykynän paksuisiksi.
VastaaPoista