tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kasvihuoneiili

Luigin kanssa ollaan jo muutama vuosi puhuttu kasvihuoneen päivittämisestä isompaan malliin. Ihan siis sellaiseen, jolla ois tukevat perustukset (savimaalla kun ei muuten pärjää) ja paksut kennolevyt. Lasista kasvaria en edes harkitse, kun a) se olis liian kuuma/kylmä ja b) tällä motoriikalla meikäläinen onnistuisi takuuvarmasti hajottamaan laseja ihan urakalla.

Luigi mietti moisen rakentamista omin käsin, mutta kun se täytyisi tehdä vapaa-ajalla ja vaimo on pohjalainen (= ei kykene odottamaan), ei se ole vaihtoehto. Etenkään, kun vaimo tahtoo isomman kasvarin ennen kuin täyttää pyöreitä 35.

Valmiskasvareissa on tupannut olemaan se ongelma, että ne ovat hurjan pieniä ja hurjan kalliita. Tuo meidän nykyinen on vajaat 9 neliötä ja maksoi aikoinaan reilun tonnin. Kokoamisohjeet olivat kätevästi saksaksi. Kaunista suomen kieltä viljellen Luigi sen kyllä kasaan sai, mutta heppoisehko rakenne tekee sen, että syysmyrskyissä kasvarin pleksejä metsästetään pitkin omaa ja naapurin pihaa.

Muistelin jonkun joskus sanoneen, että Ruotsista sais hienoja kasvareita halvahkolla, ja siinä aihepiirissä surffaillessa päädyin sivulle http://www.kasvihuoneet24.fi/. Herraisä, miten upeita kasvareita, eikä hinnatkaan ihan hirveitä ole. Löysin sieltä helposti kymmenkunta kasvaria, jotka voisin ottaa omalle pihalle saman tien. Harmi vain, ettei 16-neliöinen goottihärpäke meidän pihaan tyylinsä puolesta istu. Valitettavasti sivut ovat huonoa suomea, eikä rahtihintoja tai rungon värejä sanota missään, mutta sen verran tuo alkoi kiinnostaa, että täytyy ruveta googlettamaan, millaista asiakaspalautetta firma on saanut.

Melkoisen leveitä nuo isoimmat kasvarit olivat, mutta Luigi keksi, että sinne keskelle vois tehdä esikasvatuslinjaston. Joo! Kävin jo katsomaan kasvarille paikankin valmiiksi. Saako jo tilata? 15-neliöisen?

6 kommenttia:

  1. Esikasvatuslinjasto kuulostaa niin proolta! Kannatan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Näen jo mielessäni piiiitkän pöydän, jossa erilaiset potit ja taimet nököttävät siistissä järjestyksessä.

      Poista
  2. Ihania kasvihuoneita! Kiitos linkistä! Haluan tuollaisen korkeasokkelisen mutta ilman goottipiikkejä. Eikun säästämään, jospa vaikka eläkkeellejäämislahjaksi sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne korkeasokkeliset viehättää munkin silmääni tavattomasti.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mulle noi kaikki vierekkäin ja eri linjastoja kaikelle!

    VastaaPoista