keskiviikko 19. elokuuta 2015

Sadonkorjuuloma: kurpitsat

Kesäkurpitsoista Lungo di Firenze alkaa viimein lopetella satokauttaan. Vielä viisi kurpitsaa siitä on tulossa; yksi niistä hervottoman suuri, kun Lungo oli tapansa mukaan salaa sitä kasvattanut. Chef sen eilen ohimennen huomasi.

Patty green tint puolestaan alkoi vasta nyt innostua ja roikottaa lehtiensä uumenissa ufojaan. Alkaa jo tulla kesäkurpitsaähky, mutta pakkohan nuo on talteen korjata.

Oikeat kurpitsat rupesivat kasvattamaan hedelmiään, kun katkaisin niiltä kaulat, mutta tuskinpa niistä satoa tulee, kun hallat jo uhkaavat. Potimarronissa on mahtavasti alkuja, mutta kovin, kovin pieniä vielä.

Minikurppari Buffy ball sen sijaan tuottaa kivasti satoa. Seitsemän palloa on jo tallessa ja kymmenkunta kasvamassa. Muut minikurpitsat vielä mököttävät. Kiva saada edes muutama kurpitsa lautaselle.

Ja kuten kuvasta näkyy, päivä alkoi paistaa risukasaan: työpaikka säilyy (ainakin seuraaviin YT:eisiin asti), tulee palkankorotus, bonus ja osakkeita. Nyt vois sen kesälomankin viimein aloittaa.

4 kommenttia:

  1. Voi miten hienoja uutisia! SIis muutenkin kuin että siellä tulee kurpitsaa ;) Minäkin olen täällä myötäjännittänyt että kuinka käy.

    Minä hain juuri toisen(!) Firenzen lungon, voi olla ettei muita tulekaan. Pari mätäni ennen aikojaan, eli tavallaan voisi ajatella että siitä on tullut neljä. Mitään muuta kurpitsaa ei taida tulla, tuskin ne peukalonpään kokoiset ehtivät mitenkään. Pottimaron kellastui (siis lehdet) myöskin ennen aikojaan, en tiedä mistä se möksähti. Yhden taimen annoin ystävälle, jolla se menestyi niin hyvin, että siinä oli jo kaksi komeaa oranssia melkein korjuukypsää kurpitsaa. Paino sanalla oli, sillä silläkin palstalla kävi varkaita.

    Mutta etten nyt vaan pelkästään valita jokaiseen sadonkorjuu-uutiseesi että täällä ei tule mitään, niin sanottakoon että juuri hain palstalta korillisen satoa, sen yhden kesäkurpitsan, yhden avomaankurkun (jo toinen tälle vuodelle), ison nipun lehtikaalia, perunaa, paljon porkkanaa, yhden parsakaalin ja ison kimpun hajuherneitä. Kyllä kelpaa suunnitella päivän menu näistäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Iso helpotus, kun ei tarvitse huolestua toimeentulostaan - ainakaan vähään aikaan. Kauheasti ei kuitenkaan pysty iloitsemaan, kun jälleen täytyy heittää heipat ihan järjettömälle määrälle kollegoita.

      Ihana päivän menu tiedossa :-)

      Poista
  2. Kiva, että sait hyviä uutisia - niin puutarhasta kuin muutenkin. Meillä unohdettiin kurpitsat tänä vuonna jo kylvövaiheessa, paitsi pienet kesäkurpitsat, mutta yhtään ei ole vielä niitä saatu. Saa nähdä ehtivätkö. Onneksi sentään on kaikenlaista pientä kuitenkin (pieneltä pihalta :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna :-) Tänä vuonna saa tosiaan iloita pienestäkin sadosta, kun kausi on ollut näin hankala.

      Poista