Hävytöntä!

Kotiin päin ajettaessa kysyin viattomasti Luigilta, josko postilaatikossa ois ollut vaimolle jotain kivaa. "Jotain mainoksia", kuului vastaus. Keittiön pöydällä odotti kuitenkin Korpikangas siemen-fröön uunituore luettelo! Enkö mä ole paremmin tuota jamppaa vuosien varrella koulinut, kun se menee puutarha-asioilla vitsailemaan, eikä suhtaudu niihin asiaankuuluvalla hartaudella ja vakavuudella!

Hyvä viikonloppu tulossa: kodinhoitohuoneen maalausta, paprikoiden ja chilien esikasvatusta, ankanrintaa ja säilöttyjä sitruunoita, ja siemen-fröön luettelon pläräämistä.

 

Ildi on kuvassa siksi, että Kitchen garden putkahti eilen postiluukusta ja toi kyytipoikanaan meille pussillisen Ildiä.  Oikein mukava yllätys, sillä Ildiä onkin tehnyt mieli kokeilla jo jonkin aikaa, kun sitä on kovin kehuttu makunsa ja satoisuutensa puolesta. Maaliskuussa saa sekin sitten pulahtaa multaan.

Joulu pois, esarointi tilalle

Eihän se haittaa, että kodinhoitohuoneen remontin keskelle pykää esikasvatusvermeet jo valmiiksi odottamaan? Vähän kun niitä ruuveja ja nauloja siirtää edestä pois, niin ihan hyvin esikasvatuslaatikko siihen mahtuu. Ja multapussi kans. Itse esikasvatus toki alkaa vasta viikon päästä, mutta kyllä nyt on jo aika päästä fiilikseen.

Joulukamat pakattiin tänään pois, ja hyasinttien sipulit säästettiin tuomaan yllätystä ruusuangervojen katveessa kesällä (onhan se vinkeää, kun keskellä kesää nenään yhtäkkiä tuoksuu joulu). Luigilta on tilattu kimppu tulpaaneja tuomaan kevättä keittiöön, ja joka päivä tiiraillaan pihalla, josko olisi jo eilistä valoisampaa. TalviKevätsäässä kävi tänään mukavan lämmin henkäys, kun komposti oli tykännyt joululomaisesta möyhimisestä ja päätti ruveta puhisemaan.

Viikon päästä otetaan juhlallisesti esiin Bullhorn mix - ja Topepo rosso -paprikat, Pinocchio's nose -chili (en sorru enää Habaneroon) ja Rose shades -orvokkimix, nimikyltit ja vedenkestävä (!) tussi, ja sitten aloitetaan kasvatuskausi 2014. Huikeaa!

Uudenvuodenlahja itselle ja henkilökohtainen ruokahaaste

Kun nyt ihan selkeästi ollaan jo keväässä (ulkona on vihreää ja sisällä kuraista) ja vuosi saatiin vaihdettua ilman isompaa panikointia (huonokuuloinen mummokoira nukkui, ja itse en ole vielä lähelläkään 50:ttä), täytyi palkita itsensä hankkimalla jäsenyys Hyötykasviyhdistyksessä. Joskus sisko lainasi muutaman Pähkylä-lehden, ja ne olivat sen verran mukavaa luettavaa, että ajattelin liittyä jäseneksi, mutta sitten se unohtui. Nyt muistin! Kevätfiilis lisääntyi heti. Joko sieltä saa tilata siemenperunaa? Maakin ois sopivasti sula...

Joulun kinkkua, eli palvilammasta, pakastimeen tunkiessa ja siellä 100 litraa viimekesäistä tomaattikastiketta katsellessa huikkasin Luigille, että koko alkuvuosi syödään vain sitä, mitä pakastimesta löytyy (no, OK, jotain vihannesta sekaan kans. Ja pastaa.). Pakastimesta löytyy papuja, sieniä, haukea, lohta, siikaa (juu, hamstraamme kalaa pakastimeen aina, kun sitä tuoreena löytyy – ellei siis syödä sitä saman tien), se 100 litraa tomaattikastiketta, vadelmia, omaa pestoa, omenasosetta ja –hilloa (näitäkin 100 litraa), naudan sisäfilettä luomuna, sekä useampi köntsä palvilammasta.

 

Hauki menee pulliksi, palvilammasta voi tunkea raviolien sisään ja pastakastikkeisiin, kalat tietysti pyörähtävät pannun kautta suuhun tai pulahtavat äyriäisten (juu, niitäkin löytyy) ja tomaattikastikkeen kanssa bouillabaisseen, mutta mihinkähän ihmeeseen sitä kaiken lopun tomaattikastikkeen ja omenahillon tunkee? Note to self, että keväällä ei sitten ihan himona kasvateta tomaatintaimia, ja omenoita tulee syödä tuoreena niin paljon kuin ikänänsä vain jaksaa.

 

Jos täällä asuisikin joku muu

Valitettavasti loton jättipotti ei edelleenkään ole kohdalle osunut, mutta eihän se estä haaveilemasta elämästä autuaammilla kasvuvyöhykkeillä.

Tuossa karhunvatukan piikkejä kämmenselästä irrottaessa mietin millaisessa lirissä olisi ei-puutarhahenkinen henkilö, joka tämän kiinteistön itselleen ostaisi. Kukkapenkit tuskin päätyisivät pahempaan kuntoon, kuin mitä ne nyt ovat. Ehkä lehtokotilot ja nurmikko niissä mellastaisivat hiukan isommissa määrin, mutta muuten ne olisivat samaa, läpitunkematonta pöheikköä.

Kasvihuone varmaan joko päätyisi rojuvarastoksi tai hajoaisi atomeiksi syystuulissa, ja kasvimaat jyrättäisiin takaisin nurmikolle. Marjapensaat tuuheutuisivat entisiin mittoihinsa, ja keltavadelma & karhunvadelma levittäisivät juurivesojaan pitkin pihaa. Samoin luumua ja kirsikkaa popsahtelisi juurivesoista sinne tänne, eikä tyrnikään jäisi niitä huonommaksi. Piha olisi lopulta varmaan piikikäs hyötypöheikkö, jossa rusakot viettäisivät elämänsä bileitä talvisin, ja se karhunvadelman mukana tullut elämänlanka (great...) kietoisi koko pöheikön syleilyynsä.

Puutarhaihminen sen sijaan varmaan kääntyisi jo portilta ja toteaisi "ei kiitos". Tontti on ympäristöään kylmemmällä paikalla, maa on tiukkaa sinisavea, nurmikko lähinnä sammalikkoa, ja istutukset luokkaa "fantasia".

Lehdessä joskus mainostettiin myytävää taloa sillä, että sen pihalla oli yli 50 erilaista kasvia. Meidän pihalla tuo määrä ylittyy kevyesti, enkä siltikään pidä kasvien määrää myyntivalttina, vaan lähinnä osoituksena huonosta mausta. Perennoja toki saa olla useita erilaisia, ja miksei puitakin (oi, kun saiskin oman arboretumin! Mieluiten sellaisen, joka perustuu sypresseille.), mutta pensaiden kohdalla pitäisi malttaa, jottei yleisilmeestä tule liian levoton. Harmi vain, että meikäläinen rakastaa nimenomaan pensaita, eikä pysty vastustamaan niiden houkutusta (etenkin kuvassa oleva keltakirjokanukka saa aina huokailemaan ihastuksesta).

Jos itse saisi valita, ottaisin mieluummin valmiin pihan kuin tyhjän rakennustyömaan. Saisi suuret, näyttävät kasvit, ja olisi jotenkin kiehtovaa miettiä edellistä puutarhuria ja sen visioita. Pihassa olisi jo valmiiksi erilaisia kolosia ja salapaikkoja, ja linnut, siilit, sisiliskot ja lepakot olisivat jo aikaa sitten muuttaneet naapurustoon.

Tai no, vaatimattomia olkoon ne, joilla on siihen aihetta, kuten meillä päin sanotaan. Jos oikeasti saisin valita, olisi piha vuorten ja meren välissä, lämpötila talvisinkin reilusti plussan puolella, chef niukasti pukeutuneena grillaamassa tuoreita lähiäyriäisiä, itse patsastelemassa puutarhassa limepuun (lähimojitoja!), viikunan ja persikan varjossa.

Asioita, joita puutarhuri ei halua nähdä

•  Myyrän tunnelit lumen ja nurmikon rajapinnassa
• Myyrän kolot iiristen juurissa (taas! Mikä ihmeen iili niihin on iskenyt,kun aiemmin iirikset sai olla rauhassa.)
• Kirpan hampaanjäljet kaalikasvien lehdellä
• Liljakukon toukkien kakka
• Rusakon tassunjäljet omenapuun ympärillä
• Vihannespunkin seitti esikasvavien  paprikoiden lehdillä
• Kirvojen käpristämät kirsikanlehdet
• Etanan limavana nurmikolla, kasvimaan vieressä
• Lehtokotilon bileet kuunliljassa
• Elämänlangan kukka pilkistämässä karhunvatukoiden lomasta

Vaikka tapaninpäivänä saikin kukkapenkkejä ruopsutella,voisi siltikin kohta jo olla kesä, eikö?

Tapasjoulun päivä

Joulupäivän ateria aloitettiin kermaisella tattikeitolla, joka tietysti tehtiin syksyn huikeasta tattisadosta. Jo tattilastupurkkia avatessa keittiöön tulvi ihana aromi - kyllä kuivaaminen on pakastamista huomattavasti paljon parempi tapa säilöä sieniä. Ja kun tattilastujen liotusveden käyttää keiton pohjaksi, ei tarvita sen kummempia liemiä eikä liemikuutioita.

Keitto onnistui yllättävän hyvin, vaikka sen ihan vain lonkalta tein, ja ahkera chef jaksoi kaulita voitaikinasta keitolle hupun.

Lanttulaatikkoa ei ihan tapakseksi voi kutsua, mutta kuuluu ehdottomasti jouluun. Glorian ruoka & viinistä otettiin savuteellä maustetun ja pintapaistetun lohen resepti, mutta melko mauttomaksi tuo meidän versio jäi.

Näkkäreille laitettiin graavilohen lisäksi tzatzikia ja kylmäsavulohta, ja laseihin kaadettiin loput Meursaultista.

Muuten hyvä päivä, mutta naukseri loukkasi tassunsa :-/

Tapasjoulun aatto

Ihanan varsisellerikeiton jälkeen katoimme pöytään juureen tehdyt näkkärit ja niiden seuralaisiksi graavattua siikaa ja siikacevicheä. Kasvisosastoa edusti vanha kunnon waldorf (itselle muistiin, että paras kastike tuli puolesta desistä majoneesia, lorauksesta kermaa, teelusikallisesta sinappia ja tirauksesta sitruunaa - suolaa ja pippuria unohtamatta), joka tulikin syötyä melkein kertaistumalta.

Kinkuksi valikoitui lähikylän palvilammas, eikä Lammasmaailman täti yhtään liioitellut kehuessaan onnistunutta palvausta. Kerrassaan mahtava viulu, josta vielä vingutellaan monia siivuja sekä näkkärien päälle että pastakastikkeisiin ja ravioleihin.

Laseissa on aikoinaan meitä Demossa hurmannut Meursault, joka pärjäsi hyvin kaikkien makujen kanssa.

Mukava setti kaiken kaikkiaan, ja syömisen jälkeen jaksoi vielä patsastella pihalla tuumimassa, että tässähän voisi tehdä kukkapenkeillekin joulusiivon, kun maa on sula ja lumeton.