Paputulva!

Pari viime vuotta on pavut kasvaneet melkoisen huonosti, joten tänä vuonna täytyi tietysti ottaa vahinko takaisin ja kasvattaa papuja vähän siellä sun täällä. Nyt niitä kasvaa siellä sun täällä – ja paljon! Härkäpapuja, ruusupapuja, vahapapuja, salkopapuja, vihreitä ja keltaisia, pyöreitä ja lituskaisia. Ongelma vain on siinä, että a) meitä on vain 2 niitä syömässä ja b) papuja on turha pakastaa, kun pakastamisen jälkeen ne ei enää maistu miltään.

Googletus paljasti vain lukuisia pakastusneuvoja (= keitä 7 min. jotta lektiini häviää, ja pakasta) ja yhden ohjeen papujen pikkelöintiin. Koskaan en ole etikassa lilluneita papuja maistanut, mutta voisihan sitä kokeilla, kun ohjeessa pavut etikoitetaan sitruunankuoren, rosmariinin ja valkosipulinkynsien kanssa. Ei voi olla pahaa.

Papupyreen kehittäminen on myös listalla. Härkäpavut alkavat olla jo liian isoja ja sen vuoksi sopivan jauhoisia, joten niistä voisi yrttien ja ehkäpä perunan tai palsternakan kanssa sotkutella pyrettä, joka kenties soveltuisi pakastamiseen. Samoin voisi tehdä sarjatyönä papupiirakkaa, josta Omenaminttu julkaisi mainion ohjeen, mutta siinä vaihtoehdossa tulee pakastinkapasiteetti vastaan (joku oli fiksu ja tilasi sadonkorjuuaikaan pakastimen täyteen koiranruokaa). 

Kenties jonkinlaiset pankojauhoilla kuorrutetut kasvispihvit papumurskasta ja yrteistä voisi olla jännittävä kokemus, ainakin perustuen viime vuonna tehtyihin Jamien härkäpapufritteihin. Viikonloppuna tehdään iso satsi lammas-papupataa, vaikka se onkin kovin syksyinen ruoka ja nyt on vielä kesä.

Keltaisten Meraviglia di Venezia -salkopapujen annan kasvattaa siemenensä isoiksi ja kuivatan ne sitten talven ruokakäyttöä varten. Ikinä en ole moista tehnyt, mutta jännittävää ja ennen kaikkea tilaa säästävää kokeilla kuivatusta. Toki niiden valmistus ruuaksi on aikaa vievää, kun ensin pavut pitää liottaa ja sitten keittää, jotta lektiini poistuu, ja vasta sitten lisätä ruokiin, mutta mitä muuta talvella on kuin aikaa, kun ei voi olla ulkona!