perjantai 9. elokuuta 2013

Kasvihuonehygieniaa

Arvasin oikein: viime vuoden kosteudessa muhineet itiöt eivät ole lähteneet pesuista huolimatta kasvihuoneesta mihinkään. Vaikka helle on paahtanut kasveja, olen yrittänyt malttaa olla suihkuttelematta niiden päälle vettä siitä huolimatta, että sitä on monesti suositeltu viilennykseksi. Ylimääräinen kosteus olisi varmaan saanut koko kasvarin kuorruttumaan pörröiseen homeeseen.

Nyt joutuu melkein päivittäin käymään kasvihuoneessa siivoamassa pudonneita lehtiä ja hedelmiä, jottei itiöt ala niistä levitä terveisiin kasvinosiin.

Kasvihuoneessa viihtyy myös uusi hygienistini. Aikani ihmettelin lattialle ja timjamiin (!) ilmestyneitä linnunkakkoja, mutta pari aamua sitten törmäsimme (melkein kirjaimellisesti) rouva punarinnan kanssa kasvihuoneessa. En tiedä, kumpi pelästyi pahemmin, mutta meikäläisen rääkäisy oli ainakin kovempi kuin tirpan. Kovin taitavasti rouva kasvihuoneessa lenteli, joten hän on näköjään siellä ahkeraan käynyt. Kakoista huolimatta tirppa on hyvin tervetullut siivooja kasvihuoneeseen, sillä edelleen kasvarista löytyy toukkia, jotka ovat mieltyneitä erityisesti rucolaan.

2 kommenttia:

  1. Meillä on tervapääskypoppoo tehokkaasti kasvimaan tuholaisia karsimassa, mutta silti rucoloille sanoin heiheit jo alussa. Joku öttiäinen pisteli ne todella tehokkaasti poskeensa.

    VastaaPoista
  2. Oi, kade tervapääskyistä! Lähinavetassa viihtyy haarapääskypopulaatio, mutta meidän pihassa käyvät harvoin. Pääskyt on jotenkin niin sympaattisia.

    VastaaPoista