Sienten top 5

Henkilöllä on onni asua alueella, jossa kolmen tähden (luokitus on siis letaali, mauton, 1,2 ja 3 tähteä) ruokasieniä kasvaa sen verran runsaasti sekä määrällisesti että lajikkeellisesti, jottei tarvitse vähempien tähtien sieniin turvautua.

Top 5 parhaimmasta huonoimpaan:

• Kuusiherkkusieni – tuoreena pannulla silkkaa anista ja karvasmantelia, kuivattuna kuin vahvaa lihalientä
• Mustavahakas – koiran käpälä meets jasmiiniriisi. Toukkien rakastama, joten pitää poimia jo pienenä tai vaihtoehtoisesti vuolla irti pieninkin toukaton viipale (on se niin hyvää). Rakastaa lohta.
• Korvasieni – parhaimmillaan kerman ja sipulin kanssa muhennettuna. Harmi, että myrkyttömäksi keittäminen vie enimmät aromit.
• Herkkutatti – makeahko monikäyttösieni, parhaimmillaan paahdettuna kirkkaissa keitoissa.
• Mustatorvisieni – ihanan helppo puhdistaa. Rakastaa juustoisia ja kermaisia keittoja (joskin värjää ne harmaiksi) ja lammasta.

Kehnäsientä ja keltahaperoa tulee myös poimittua saalista täydentämään, samoin orakasta ja lampaankääpää. Lampaankääpäpihvejä moni kehuu, mutta omaan suuhun se maku ei isommissa määrin istu. Pienenä silppuna sekasienten joukossa se on OK.

Myös kanttarelleihin sorrumme, vaikka niiden maku on kovin kemiallinen ja muistuttaa uimahallin kloorivettä. Mutta kanttis on helppo löytää ja se on aina toukaton (ois ehkä pitänyt älytä, ettei edes toukat siitä tykkää). Ja Demon pojat tekivät siitä hienon version karamellisoimalla ja yhdistämällä paahdettuihin casheweihin. Chef teki oman version lisukkeeksi lammasburgereihin, ja se onnistui hienosti.

Suppilovahveroa on syksymmällä metsä pullollaan ja sitäkin on helppo poimia, kun se on useimmiten siisti. Suppilot kannattaa kuitenkin aina avata, sillä sisällä voi piillä ällö lolleromato (iu! Tupla-iu, jos sen huomaa vasta, kun se lolleroitsee pannulla!). Suppilovahvero on meikäläisen makuun liian vahvan metsäinen, mutta risottoon piilotettuna ja persiljalla silattuna täydellinen.

Rouskut yleensä jäävät niille sijoilleen, vaikka keltarousku onkin maailman söpöin sieni. Rouskujen kitkerä maku vain ei iske. Joskus tein pikkuruisista kangasrouskuista etikkasieniä, jotka ovat ihan OK, ja suolattuinahan rouskut on ihan huippuja salaattisieniä. Koskaan vain en ole suolaamista oppinut, tai lähinnä sienten tunkemista purkkiin suolan kanssa niin, ettei ne homehdu. Anoppivainaalla oli hyvä konsti laittaa sienet suolan kanssa pilttipurkkiin ja leikata niiden päälle paksusta muovista pyörylä, jonka päälle tuli limsapullon muovinen korkki, ja sitten vasta ruuvata purkin varsinainen kansi kiinni. Limsapullon korkki painoi sienet hyvin suolan alle. Liian hankalaa näpräämistä meikäläiselle.