Viimeksi kun kävimme tyhjentämässä Tolvilan luomulammastilan lihoista, nappasimme ostoskoriin myös paketillisen sydämiä. Koska ei ollut hajuakaan, miten niitä pitäisi valmistaa, saimme Tolvilasta sähköpostiin ranskalaisen ohjeen, jonka joku heidän asiakkaistaan oli suomentanut. Sitä sitten tutisevin käsin sovelsin sillä välin, kun chef oli töissä.
3 karitsansydäntä (luomua ja kotimaista, toki!)
- leikkaa 4 osaan. Rasvaa ei tarvitse poistaa, sillä luomukaritsan rasva on mietoa. Kalvotkin jätin paikoilleen.
- ruskista pannulla öljyssä kauttaaltaan
- siirrä lautaselle odottamaan
1 sipuli
- pilko pieneksi ja kuullota pannulla sydämistä irronneessa nesteessä. Saa hiukan ruskistuakin.
2 valkosipulinkynttä
- pilko ja lisää pannulle kuullottumaan sipulien joukkoon
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl kurkumaa
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
1 rkl punaviinietikkaa
1/2 tl paprikajauhetta
(ripaus chiliä)
- lisää pannulle ja anna muhia pari minuuttia
- laita sydämet takaisin pannulle
5 dl hyvää lihalientä
1 laakerinlehti
1 neilikka
1/2 kanelitanko
suolaa maun mukaan
- lisää pannulle
- hauduta miedohkolla lämmöllä 40 min.
Sydämet ovat melko miedon makuisia, joten mausteita voi käyttää reilusti. Meillä oli vahvaa karitsalientä lihaliemenä, joten himmailin mausteiden kanssa. Lisukkeena tarjosin kuskusta, ja jäljelle jääneet sydämet saivat jäähtyä liemessään, minä jälkeen ne viipaloitiin leivän päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti