lauantai 21. toukokuuta 2016

20 kurpitsantainta

Kurpitsat alkoivat jo pullistella ulos poteistaan, joten otin lapion kauniiseen käteen ja aloin siirtää niitä roskiksiin. Siinä viidentoista tietämillä havahduin, että taimia on 20, mikä on melkoisen suuri määrä kahden hengen taloudessa, mutta en raaskinut heittää yhtäkään pois. Suurin osa on minikurpitsoja, jotka on helppo säilyttää ja laittaa ruuaksi, ja ainahan voi viedä tuliaisiksi pussillisen kurpitsoja (olettaen, ettei tänä vuonna tule yllätyksiä, kuten toissavuotinen lumisade juhannuksen jälkeen...). Yöt on vielä kylmiä, joten kiikutin kurpitsat takaisin kasvihuoneeseen. Onneksi ei ehditty vielä ostaa tuonne kalusteita, sillä 20 kurpitsaa vie jonkin verran tilaa.
Yrtit ovat lähteneet heikohkosti kasvuun, sillä kylvin ne kylmään kasvihuoneeseen, mutta nyt alkavat viimein piristyä. Mitzuna rehottaa jo siihen malliin, että päätyy kohta keittoon tai pestoksi. Suolayrtistä on muutama taimi hengissä. Jännä kokeilla, miltä se tulee maistumaan. Koemaistossa ei tuntunut häivähdystäkään suolasta. Eikä juuri mistään muustakaan.
Esikasvatushyllyissä on hiljaista. Täytyykin muistaa laittaa kyssäkaalta kylvöön, jotta sitä riittää koko kesäksi. Tänä keväänä kokeilin papujen esikasvattamista. Kasvavat hurjaa vauhtia, joten olen niiden kanssa pulassa, jos ei yölämpötilat kohta ala kohota.
Kesäkukat ajattelin häätää tänään taivasalle. Ämpäriperuna tuottaa ihan kohta satoa!
Tavalliseen multaan kylvetyt maissit ovat onneksi hengissä. Kaikki taimimultaan kylvetyt sen sijaan kuukahtivat. Potin pohjasta tunkee jo juuria ulos, joten nämäkin kaverit pitäisi pian saada kasvimaalle.
Niin, ja on niitä kesäkurpitsantaimiakin ihan liikaa... Kollegalle vien pari, mutta siltikin jää itselle vielä 6. Kaalit (kyssä, kerä, broccoli, calabrese) laitan tänään kasvimaalle. Eilen näkyi jo ensimmäinen kirppa, joten täytyy viritellä verkot taimien suojaksi.
Tomaatit ovat lähteneet hyvin kasvuun. Ensimmäinen Tigerella jo uhkasi ruveta kukkimaan, mutta nappasin kukkien alut pois. Vielä se ei ole niin tanakka, että jaksaisi hedelmien painoa kannatella. Chilit ja paprikat sen sijaan ujostelevat, eivätkä ole kasvaneet mihinkään suuntaan. Liekö niille liian kylmää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti