Veijo Plantagen se siellä seireeninomaisesti viestitti, että tarjoaisi syntymäpäiväsankarille nipun ruusuja. Koska oli melkein jo aika perinteisen, Plantageniin suuntautuvan kokkoajelun, piti valjastaa Avensis-mies ratin taakse ja suunnata nokka kohti ilmaisia ruusuja.
Laajasta siemenvalikoimasta huolimatta veripeippiä ei löytynyt, joten lohdutukseksi piti ostaa keittiöpuutarhaan purkki tavistimjamia ja purkki sitruunatimjamia. Perinteisesti kokkoajelulla ostetaan kesän englantilaiset pelargonit, joten niitäkin irtosi mukaan pari kappaletta. Ja tietysti ne ruusut.
Megaüberhoukutuksen tarjosi Kauppila taimikuvastollaan. Jo heti ensimmäisestä aukeamasta piti ottaa kuva ja lähettää se siskolle, joka olikin samaan aikaan saanut oman kuvastonsa. Pidimme siltä istumalta puhelimitse lukupiirin. Ihania kärhöjä, iiriksiä, hortensioita, salkoruusuja.... Vanilla fraise -hortensioille ja Josephine-loistokärhöille löytyi jo sopiva paikkakin pihalta.
Kova hinku olisi lähteä toukokuussa paikan päälle Turkuun taimia hypistelemään ja valitsemaan, sen sijaan että vain plärää ja kliksuttelee nettiä. Kauppilan valikoimat kun on niin hurmaavat. Avensis-mies kyllä lupautui jo kuskiksi, mutta nähtäväksi jää, malttaako sitä kuitenkaan olla tekemättä nettitilausta.
Kompostinmöyhimishoukutus kävi äsken suureksi, joten raksavastaava joutui jälleen kerran veistelemään uuden kompostikepin, kun edellinen oli jäänyt johonkin lumen alle. Jostain ihmeen syystä komposti oli sula pohjiaan myöten, vaikka olin luullut se olevan umpijäässä. Harmittaa, että ollaan kompostoitavat kamat ihan turhaan laitettu talven aikana tavisroskikseen, sen sijaan että oltaisiin tehty niistä hyvää kasvualustaa kaikille niille Kauppilan taimille. No, onhan tuossa pihalla pari kuutiota Kukkarin multaa valmiina yhdelle jos toisellekin kasvatuskuopalle.
Kauppilalta vaan hakemaan tainta, näkee paikan päällä laadun samoin tein. Siltähän jopa Avensiksella suhautatte silmänräpäyksessä tuonne.
VastaaPoistaPaikallinen Plantsu on vaan kyllä kökkö, ei sieltä ostetut tuotteet kauaa elä vaikka saviruukku olisi kyseessä. Itse eilen kävin Prisman kesäpihalla ja Honkkarin vastaavassa kyyläämässä kalkkia pellolle. Yksi vaivainen säkki löytyi, sekin jäässä ja ihan likainen, en huolinut. Seuraavaa toivioretkeä odotellessa...
Täällä on yllättävän huono taimikauppavalikoima. Pitäisi kai opetella käymään yksityisillä taimitarhoilla katsomassa, mitä ne tarjoaa.
VastaaPoistaEdelleen kirpaisee se, ettei Pirilä löytänyt täältä tonttia. Siellä on aina niin isot, hyväkuntoiset ja edulliset taimet.
Ei siis auta kuin mennä Kauppilaan, vaikka sillä matkalla hanuri ehtiikin puutua.
Tervetuloa Kanta-Hämeeseen ostoksille :) Täällä on paljon pieniä puutarhamyymälöitä, joissa on yllättävän hyvä ja kohtuuhintainen valikoima. Ja paljon kotimaisia taimia, ei mitään ulkomaalaisia plantagenin kertakäyttötaimia (jotka ovat kohtuuttoman hintaisiakin).
VastaaPoistaTuossa "ihan naapurissa" sijaitseva Terolan taimitarha (www.terola.fi/)on ammattipuutarhureidenkin suosiossa.
Kiitos vinkistä, tarvii tutustua!
Poista