Tungosta jo lokakuussa

Kasvukauden loputtua heitin ruohonleikkurin akut ja laturin pois kodinhoitohuoneesta ja ajattelin, että ihanasti tulee kotiin tilaa, kun ei ole esikasvatuspotteja (vielä) missään ja kaikki kesätarvikkeet siirretty varastoon.

Mutta en osannut ottaa huomioon, että lehtikaktus- ja pelargonikokoelmat täytyi muuttaa kasvihuoneesta sisälle, ja nehän valtasivat ikkunalaudat, kukkapöydät ja ruokapöydän. Ja koska kesä oli kurittanut osaa lehtikaktuksista, napsin niistä pistokkaita, jotka oli tietysti laitettava mahdollisimman valoisaan paikkaan. Ja koska pelargonien talvehtimisprosentti rutikuivassa huoneilmassa on minimaalinen, otin myös Kangasalan kääpiöstä pistokkaan, sillä sitä risteytystä en halua menettää. Eikä se kodinhoitohuoneen pöytä tyhjilleen jäänyt laturin jäljiltä, vaan siinä on pari Musquée de Provencea kypsymässä.

Yllättäen pistokkaat ovat alkaneet juurtua, vaikka ajattelin tämän pimeän ajan olevan mahdollisimman huono siihen, ja yksi lehtikaktuksen pistokas on jopa kehittänyt itselleen kukkanupun.

Kasvimaita en ole vielä laittanut talviteloille, vaan olen odottanut a) aurinkoista säätä ja b) sään kylmenemistä, jotta voin samalla rykäistä syyskylvöt. Chef käy vielä kasvimaalta hakemassa lehtikaalta ja yrttejä, jotka tosin ovat minun mielestäni jo niin pakkasen puraisemia, ettei niissä enää paljoa makua ole.

Talitiaiset käyvät koputtelemassa ikkunanpieliä, ja käpytikka lennähtelee ruokintatolpalle etsimään talipalloja, joten ei tässä pihapuuhista mihinkään päästä.

Juuri tältä yritin välttyä

Koko puutarhaurani ajan olen syvästi inhonnut puutarhan laittamista talviteloille lokakuussa. Mikä sen ikävämpää kuin näpit jäässä pestä purkkeja ja potteja jääkylmällä vedellä ja tunkea kukka- ja valkosipuleita hytisyttävän kalseaan ja kosteaan multaan. Olenkin ottanut opikseni ja pyrkinyt ajoittamaan pesuhommat syyskuulle - sipulirumba kun on kuitenkin pakko tehdä vasta maan jäähdyttyä.

Vaan tänä vuonnahan se myrkyn lykkäsi ja piti syyskuun niin lämpöisenä, ettei parempi puolisko raaskinut poimia loppuja chilejä kasvihuoneesta ennen kuin vasta pari päivää sitten. Sen jälkeen sää muuttuikin kertaheitolla viileämmäksi, ja niinhän siinä kävi, että eilen pesin loput potit +3 -asteisella vedellä, ja tänään oli sama edessä kasvihuoneen kanssa. Onneksi on suht. aurinkoinen keli, joten kasvarissa tarkeni hinkuttaa tomaattien tahrimat seinät puhtaiksi.

Kun toukokuussa viimein saatiin uusi kasvihuone valmiiksi, laitoin kalusteet (= 3 hyllyä + mullipöytä) samoille paikoille kuin aiemmissakin kasvareissa, mutta totesin, että hyllykköjen kanssa turaaminen oli hankalaa, joten kasvarin tyhjennyttyä kokeilin asettaa hyllyköt pitkittäin kasvarin keskelle. Mutta ei sekään tuntunut toimivalta ratkaisulta, sillä se teki kulkemisen ja kastelemisen hankalaksi, joten testaan ensi vuonna sitä, että 2 hyllyä on kasvarin kauimmaisessa päädyssä ja yksi hylly keskellä lattiaa. Katsotaan, onko yrttien, esikasvatteiden ja pelargonien hoito siinä muodostelmassa helpompaa.

Eilen laitoin multiin Aleksandrat, Germidourit ja Ljubashat. Toivottavasti tuleva talvi on armollisempi valkosipuleille, ja saadaan kunnon sato sitten heinäkuussa. Vielä täytyy kahmia katetta kasvilavojen päälle ja tehdä syyskylvöt; sen jälkeen on keittiöpuutarha hoidettu tältä vuodelta. Paitsi että kaikki puutarhavälineet täytyy vielä huoltaa, jotta keväällä saa aloittaa kauden kiiltävin välinein - eikä pidä unohtaa hedelmäpuiden verkottamista. Naapurin kanojen ruokkima kettupopulaatio on tosin jälkiruuaksi syönyt meidän rusakotkin, mutta kaurispukki on alkanut morsiamensa kanssa käyskennellä lähipellolla.

Loput kukkasipulit saapuivat viimein loppuviikosta, mutta sateisen sään ja syyslomavieraiden vuoksi sipulit jäivät odottamaan. Kylmään maahan nekin joutuu siis istuttamaan, voi yäk. Täytyy muistaa keväällä olla asiasta kiitollinen - mikäli siis kukkaloistosta tulee niin hieno kuin pitäisi.

Siemenvaraston inventoin viime viikolla ja huomasin, että olin kahminut loppukesän alennusmyynneistä niin hyvän varaston (= sikapaljon siemeniä), ettei tilauksille ole tarvetta. Lehtikaalta olisin halunnut syyskylvöihin, mutta joka paikassa oli jäljellä vain sitä kähärälehtistä norsun nahkaa, joten lehtikaalin osalta jää nyt syyskylvöt tekemättä. Toivottavasti keväällä joku alkaa myydä Red russiania, joka nimestään huolimatta on se paras lajike edelleen.

Amarylliksistä se lähti

Tätä se tulee olemaan kevääseen asti: eukko kutoo sohvalla, ja naukseri nukkuu polvitaipeessa. Ei tule kylmä!

Kaupoissa on ollut joulutarjontaa jo syyskuun alusta lähtien, mutta eihän sitä syyskuun lämmössä osannut ajatella, että vuosi alkaa oikeasti kääntyä loppuaan kohden. Kukkatarhurit saivat ihmisen havahtumaan lähettämällä sähköpostillisen ihania amarylliksiä. Monena vuonna on tehnyt mieli kasvattaa amarylliksiä sipulista, kun sipulimuodossa on tarjolla vaikka mitä upeita lajikkeita, mutta niiden hinta on ollut sen verran kirpaiseva, etten ole raaskinut. Ja niin oli nytkin.

Mutta siinä kun istutuslapion kanssa kykin hirmuista määrää kukkasipuleita maahan (kerrankin muistin, että keväällä katselin aidan tyveä sillä silmällä, että siihen pitäisi syksyllä sipuleita istuttaa nyt, kun lauta-aita on vaihtunut valoa läpäiseväksi verkkoversioksi) ja huomasin sipulien loppuvan kesken, muistin, että Korpikangassiemenfrööllä oli kukkasipulit tarjouksessa. Ja kenties myös amarylliksiä tarjolla.

Mitään hirmuisen järisyttävää ei heillä ollut – itse kun olen ihastunut niihin kapeaterälehtisiin, hitusen räjähtäneiltä näyttäviin amarylliksiin – mutta pari versiota iski heti silmään, joten kliksuttelin ne ostoskoriin, samoin kuin kilokaupalla krookuksia, narsisseja ja helmililjoja. Toivottavasti saapuvat hyvän sään aikana postiin, ettei räntäsateessa tartte niitä maahan lykkiä.

New chef in town

Kauden viimeiset tomaatit uunin kautta pakkaseen

Vanhoina hyvinä aikoina Instagramista sai napsautettua pois päältä appiksen itsensä ehdottamat seurattavat ja keskityttyä vain niihin, joita itse valitsi katsella. Nykyään appis on pelkkää suttua, kun algoritmi tuuttaa näytille Trumpia ja kuolleita koiria (en halua nähdä kumpiakaan), eikä ns. omat ihmiset erotu kuvavirrasta. Miten voi olla niin tyhmä algoritmi, että jos akka seuraa neule- ja puutarhaihmisiä, niin sellaisia se ei kuitenkaan tarjoa näytille. Saisipa edes kliksautettua Amerikan pois päältä, sillä siitä valtakunnasta ei tule mitään meikäläistä kiinnostavaa, ja keskityttyä vain eurooppalaiseen sisältöön. Luulisi, että Euroopassa sentään on pilvin pimein neulojia ja puutarhureita.

Mutta yhden ilahdutuksen se yhtäkkiä hoksasi Trump-videoiden sekaan laittaa: Borough chefin! Brittinainen tekee todella houkuttavan näköisiä ruokia – lähinnä kasviksista, mikä kelpaa tällaiselle post-hormoni-ihmiselle, jolle ei enää liha luonnollisista syistä maistu. Viimeksi tuli silmien eteen porkkana-ohranjyväkeitto, josta päätettiin tehdä linssiversio. Porkkanat ja linssit keitettiin kanaliemessä, kun ei pakastimessa kasvislientä ollut, ja sekaan sotkuteltiin etnokaupan vihreää currya. Hirmuisen simppeli soppa, mutta koska Lidlistä sai tuoretta, kotimaista porkkanaa, oli raaka-aineet kohdillaan ja lopputuloksena huippumaukas päivällinen.

Lidl yllätti myös muulla kotimaisella tarjonnalla. Loppukesästä ostettiin sieltä tähkäkaupalla tuoretta kotimaista maissia ja viime viikonloppuna hamstrattiin palsternakkaa, purjoa, juuriselleriä, Suttisen ruusukaalia, napakkaa parsakaalia ja kukkakaalia. Siinähän onkin tämän viikon sapuskat jo tiedossa. Tänään vääntyy kukkakaali Jamien curryiseksi juustosopaksi ja huomenna raastetaan palsternakka mac'n'cheesen joukkoon. Roippeista tehdään sitten sitä puuttuvaa kasvislientä.

Kurjet ja kesäkukat

Pelargonipöytä ja päivälenkistä väsähtänyt mummo

Syyskuu ollut ihanan lämmin, joten ollaan vielä saatu leikkiä kesää. Kurjet kuitenkin lähtivät tiistaina. BirdLifen mukaan Kangasalla oli ollut melkoinen massamuutto, mutta tätä kautta eivät tällä kertaa muuttaneet. Pari auraa lensi yli, tosin kun kurkien äänen kuultuani katsahdin  taivaalle, huomasin merikotkan liitävän takapihan yllä. Tuli kiire ottamaan luku kahteen, sillä kotka pyöri pitkän aikaa paikoillaan. Liekö miettinyt itselleen naukseri- tai havannapaistia.

Koirien sijaan tiensä päähän tuli kesäkukat, joten rupesin tyhjentämään kukkaruukkuja. Iisopissa vielä pyöri yksinäinen mehiläinen, mutta korvaukseksi nostin syyssyrikän paremmalle paikalle. Se on alkamassa kukkia, joten ehkä mehiläinen saa siitä metensä.

Kasvihuonetta en ole vielä tyhjentänyt, mutta nyt alkaa olla sekin rumba edessä. Helteetön kesä sai aikaan sen, että paprikat ja chilit kypsyvät todella huonosti. Osan paprikoista heivasin jo kompostiin, ja loput seuraavat kohta perässä. Tomaatteja kypsyy yllättävän hyvin edelleen, mutta Pierre pihtaa punastumistaan. Piti oikein mennä nimilappua syynäämään, kun kasvi oli täynnä suuria tomaatteja, mutta ei vaan sitten millään kypsyneet. Saint Pierre hän oli, ja tsekkasin siemenpussin, jossa sanottiin, että Pierre on myöhäinen lajike. No on todellakin myöhäinen! Ei taida kannattaa ensi vuonna tuota enää kasvattaa.

Pelargonit ja laakeripuut pelastin jo sisätiloihin, samoin kuin lehtikaktuskokoelmani. Kokoelma kutistui huomattavasti, sillä toisin kuin kaikkien muiden lehtikaktukset, nämä peijakkaat eivät viihtyneetkään kasvihuoneessa. Osa nitistyi toukokuun uv-säteilyyn, osa mustutti lehtensä kesän kosteudessa, ja muutama nappasi itseensä ripsiäisiä. Vähänkö katkeraa katsoa muiden lehtikaktuksia, jotka ovat olleet kesän ulkosalla ja nyt kukkivat upeasti. Tosin nythän on hyvä syy piipahtaa viherkasviostoksilla - ruukkujakin on melkoinen määrä tyhjillään.

Muninta 2027

Munakoiso on ollut viherturaajalle vähän kahtiajakoinen kasvi: melkein joka vuonna olen sitä kasvattanut, vaikka menestys on kaikkea muuta kuin taattu, eikä se ruokalautasellakaan ole kummempia ihastuksia herättänyt. Viime vuosina on Cittari tarjonnut kotimaista munakoisoa keskellä talveakin, ja chef on sitä ostoskoriin heittänyt aina, kun on siihen törmännyt. 

Tänä kesänä ollaan tehty baba ganoushia sekä grillattu koisoja yrteillä silattuina, ja mahtavan maukkaitahan ne ovat olleet (kesäkurpitsastakin tulee hyvä baba ganoush, jahka sen malttaa hiljaisella tulella karamellisoida grillissä). Viimeisen sysäyksen munintainnostukselle antoi Merjan ihanat koisokuvat Instassa. Eli koiso-ostoksille kävi ihmisen tie.

Kovin oli siemenkauppojen tarjonta vähissä, kun halusin samaan tilaukseen tunkea mukaan suippokaalinkin, joten päädyin Seemnemaailmaan. Siellähän oli koiso poikineen. Valitsin vihreän, japanilaisen Ao daimarun, sillä sitä mainostettiin kermaiseksi ja voimakkaan makuiseksi, sekä violetti-valkoisen, intialaisen Kashmiri brinjalin, koska täytyyhän sitä intialaistakin koisoa päästä maistamaan. Lopuksi pelasin vielä varman päälle ja otin perusvioletin, italialaisen Violetta lungan.

Nyt olen siis valmis 3 kuukauden päästä alkavaan esikasvatuskauteen. Ja ne kolme kuukautta menevät nopeasti, sillä postissa on tulossa Jalovillan fantasialangat ja syksyllä ilmestyy Neulottu Kalevala III. 

Kaiken takana on komposti

Tämän kesän suosikkizinnia

Ei ole naismuistiin kesäkukat rehottaneet näin rehevinä. Zinniat kurkistelevat jo työhuoneesta sisään, ja terassin edessä kasvaa valtavan korkea ja tuuhea kukkapuska täynnä zinnioita, kosmoskukkaa, tuoksuhernettä, leijonankitoja ja aivan hervottoman suuri daalia. Pitkin pihaa leijuu ihana tuoksuherneen tuoksu ja tänä vuonna onkin tuoksuherneissä todella kauniinvärisiä lajikkeita: kirkkaanpunaista, pinkkiä, laventelinsinistä ja dramaattista violettia. Näitä täytyy muistaa ens vuonna kylvää kourakaupalla.

Terassin kukinta alkuvaiheessaan

Rehevän kasvun takana taitaa olla komposti. Keväällä katselin pihan jättisuuria ruukkuja ja mietin, miten monta multasäkkiä tarvitaan niiden täyttämiseen, kunnes hoksasin kipata jokaisen ruukun pohjalle kompostia suoraan kompostorista. Terassin ruukkuja on joka vuosi piinannut muurahaispopulaatio, joka on pöllyttänyt mullan hötöksi ja kutistanut kukat. Tänä vuonna tuntuivat murkut ottaneen nokkiinsa kompostista, sillä vain yhdessä ruukussa oli alkukaudesta asukkaita ja nekin häipyivät ahkeran kastelun myötä.

Daalia Great Hercules

Neilikka Pink kisses yllätti valtavalla ja pitkäkestoisella kukinnallaan. Yleensä se on jo alkukaudesta kuivahtanut (tuoksun takia sen joka vuosi ostan), mutta nyt isoon ruukkuun päästessään kukki useamman kuukauden – ja kukkisi vieläkin, mutta runsaat sateet saivat osan siitä jo ruskistumaan, joten korvasin sen syklaamilla. Samassa ruukussa kasvaa viime joulun lankaköynnös & tulilatva -asetelma, jonka ostin Pirilästä joulupöytää koristamaan. Kovin on pitkäaikainen seuralainen.

Etupihan zinniat

Aamuisin kurjet jo kovasti huutelevat kaukaisuudessa, mutta me nautitaan auringosta ja lämmöstä edelleen ja kiusataan sähköyhtiötä laittamalla ruoan kesäkeittiössä.

Kuistin verenpisarat

Kangasalan kääpiö

Tällainen siitä sitten tuli. Aika hieno oikeastaan: todella kirkkaanoranssit, tähtimäiset ja repaleiset kukat sekä piparkakkumaiset lehdet, joissa upea, tumma sävy. Äitinä hänellä on Apricot, mutta isästä ei ole hajua. Ehkä Bua, joka siinä lähistöllä viime kesänä majaili. Kukkavana on todella korkea, kuten äidillään, mutta muuten kasvutapa on maltillinen.

Sinänsä kyllä nappiristeymä, sillä rakastan tähtipelargoneja ja tuota kummallista tummaa sävyä pelargonien lehdissä.

Tänä vuonna olen napsinut pelargoneista kukkineet kukkavanat pois, mutta yhteen, nimettömään tähtipelargoniin olen ne jättänyt, sillä se kasvattaa innokkaasti uusia lehtiä kukkavanoihinsa. Täytyy toivoa, että se risteytyy lähistöllä olevien kavereittensa (nimetön kirjavalehtinen, nimetön pinkki ja Australian villipelargoni) kanssa, niin saa ensi vuonna jatkaa näitä jännittäviä kokeiluja.

Kovin helposti eivät pelargonit tunnu siemeniä näin taviksen pihassa tekevän. Ja meidän kesä on niin lyhyt, etteivät siemenet ehdi ulkosalla kypsyä - tämänkin pelargonin siemen kypsyi vasta lokakuussa. Mutta onhan tässä vielä aikaa odotella, että johonkin kukkaan ilmestyy haikaran nokka (pelargós on kreikkaa ja tarkoittaa kattohaikaraa, suom. huom.).

Seuraava haaste on saada Kangasalan kääpiö talvehtimaan. Viime talvesta selvisi vain 3 pelargonia, vaikka paria kymmentä kokeilin talvettaa. Kääpiötä pitää yrittää pitää kuin... niin, kuin kukkaa kämmenellä, koko talvi.

Ton, ton, ton -kesä

On tämä ollut erikoinen kesä: leppäkertuton, kirpaton, heinäsirkaton, sammakoton, sisiliskoton – tosin myös hyttysetön, mikä on iloisena otettu vastaan.  Ihana istua rauhassa kesäkeittiössä ilman, että koko ajan joku inisee korvan juuressa. Mutta muuten tämä hyönteis- ja matelijakato on ollut hyvin erikoinen ja huolestuttava.

Pölyttäjiä on riittänyt, mikä on otettu muhkeana marjasatona vastaan. Tosin kesä ei ole ollut pihlajanmarjakoiton, vaan kaikissa omenoissa näkyy nyt jo reilusti koin vioitusta. Omenasatoa ei siis ole odotettavissa, joskin naapurin mummo oli salaa käynyt meille kiikuttamassa ämpärillisen omia omppujaan. Kaalit nitistyivät kaalikoin ja lehtokotiloiden hampaisiin, mutta herneet ovat olleet hernekääräisettömät ja perunat sepäntoukattomat.

Kesä ollut myös miltei aamu-uinniton. Vain kolme aamua on ollut niin lämpimiä, että olisi voinut aamu-uinnille lähteä, mutta vain yhtenä aamuna olin tarpeeksi virkeä moiseen - uinti kun vaatii muutaman minuutin pyöräilyn kumpaankin suuntaan. Siitä tuli vähän murheellinen uinti, sillä juuri kun olin kuivattelemassa, paikalle tuli naapurustossa asuva mummo, joka harmitteli, ettei ollut lähtenyt aiemmin, jotta olisi saanut uintikaverin. Mummon kesä on siis papaton: vielä viime kesänä mummolla oli pappa uintikaverina, muttei näköjään enää.

Ketutonta kesää emme ole viettäneet. Viimeksi eilen illalla kaksi ketunpoikaa vilisti tontilla, ja pari päivää sitten tontilla oli rynnistänyt hervottoman suuri hirvi. Onneksi ovat harmittomia vierailijoita, toisin kuin siskon pihalle eksyneet villisiat...

Elokuusta toivomme aurinkoista ja lämmintä, sillä kasvihuonekausi alkoi 2 viikkoa myöhässä, joten vielä on suurin osa tomaateista ja kaikki chilit ja paprikat täysin vihreitä. Toivottavasti ehtivät kypsyä, sillä satoa on tulossa muhkea määrä, kiitos uuden (ja superihanan) kasvihuoneen.

 

Kaikkea ei voi saada

Bonuspisarat

Kesäkuun alkupäivinä katselin rautakaupan puutarhaosaston upeita verenpisaroita ja mietin, että tuostahan olisi saanut kuistin ruukkuihin runsasta kukintaa muutaman vihreän tökön sijaan. Tammikuun lopulla olin ostanut Pirilästä 6 kpl verenpisaran plugitaimia, eivätkä ne kesäkuussa olleet lähelläkään kukkimista, sillä olin niitä tiuhaan latvonut. Ennen vanhaan sitä osti kesäkukat taimistoilta ja sai saman tien pihan hehkumaan värikkäästä kukinnasta. Nyt, kun on niin kauhea iili kasvattaa kaikki itse, alkaa kukinta vasta heinäkuun puolella.

Mutta kun se kasvattaminen vain on niin kivaa. Jopa tänä vuonna ovat omakasvatteet runsaita, vaikka niiden esikasvatus venyikin sisätiloissa toukokuun lopulle, ja olin ihan varma, että suurin osa taimista kuukahtaa niille sijoilleen. Otin tyylisuunnaksi niittymäisen ruukkuistutuksen (toisin sanoen tungin ruukkuihin sitä sun tätä) ja nyt saa päivittäin käydä ihmettelemässä, mikä on alkanut kukkia. Kukkien joukossa tosin oli yksi tomaatintaimikin, enkä ole ihan kaikista nousevista varsista varma, ovatko ne oikeita taimia vai vain siementäytyneitä rikkaruohoja. Ihanasti kaikki kuitenkin kasvaa, joskin leukoijamonsteri ilmestyi pihaan taas tänä vuonna ja rei'itti leukoijat heti alkuunsa.

Toki siemenestä kasvattaminen on edullisempaa kuin valmiiden kukkien ostaminen, ja samalla saa puutarhaan lajikkeita, joita ei kaupassa myydä. Ja huom. olin niin kauhean viisas, että juurrutin kaikki verenpisaroiden latvotut osat, ja nyt on kokonainen ruukku täynnä kukkivia latvapistokkaita. 

Vielä on jännitysmomenttina viime vuoden siemenestä kasvatettu pelargoni. Muoto antaa ymmärtää, että hän on kääpiöpelargoni, kuten toinen vanhemmistaan, mutta jännä nähdä, millainen kukka siihen syntyy. Ajattelin antaa hänelle nimen Kangasalan kääpiö, vaikkakin pelargonit tupataan nimeämään paikkakunnan ja naisen nimen yhdistelmällä. Ei se Ulla nyt niin hieno nimi ole, että sillä kukkaa tahtoisi nimetä.

Aikaisen kukinnan lisäksi on toinenkin asia, mitä en voi saada: käytiin perinteisellä Pälkäne-pyöräilyllä ja huomattiin, että mun taloni oli myyty! Portin pieleen oli ilmestynyt postilaatikko, ja yläkerran ikkuna oli auki. Ja toinenkin ihailemani autiotalo oli saanut asukkaat, sillä kuistilla oli kukkia ja pihassa polkupyörä. Onpa hyvä, että talovanhuksista aletaan pitää huolta. Autiotalot ovat aina niin surullisia.

Onneksi on kuitenkin jotain, mitä voi saada: karmean kesäflunssan viimeisille lomapäiville ja ampiaisenpiston kämmenselkään. Että sillai saamapuolella ollaan.
 

Voihan Linnunlaulu!

Jotenkin ajattelin, että tämä lyhyt lomanen menee pienimuotoisissa pihahommissa, pyörän selässä ja Vesijärven aalloissa. Mutta tässähän vallan joutuu huitelemaan puutarhan ja hellan välissä, sillä säilöntäkausi alkoi! 

Pikkuvarpusten pyrähtely valkoherukkapensaassa sai huomaamaan, että pensashan notkuu kypsistä marjoista, joten Pirilän kukkatalon ilmaisämpäri piti ottaa kauniiseen käteen ja suunnata puskiin. Yksi pensas tuotti 1,5 ämpärillistä marjoja, mikä on kyseisen pensaan ennätys. Jälleen kerran keskellä helteitä piti kaivaa Mehu-Maija varastosta ja ruveta höyryttämään herukoita mehuksi. 

Papujen ohi olen kulkenut monta kertaa päivässä, mutta nyt älysin pöyhäistä lehtiä, ja sieltä altahan paljastui melkoinen saalis. Tänään saadaan villisiian kyytipojaksi parmesanilla kuorrutettuja papuja.

Suurimman ja ihanimman yllätyksen toi härkäpapu Linnunlaulu. Härkäpapuun ihastuin jo aikojen alussa, mutta koska se vie paljon tilaa, eikä sato ole kovinkaan mittava, en ole härkäpapua pariin vuoteen kasvattanut. Puutarhaystävä ja kanssabloggari Saila lähetti ystävällisesti pussillisen Linnunlaulun siemeniä, ja koska vanhat maatiaiskannat kiinnostavat, oli mahtavaa päästä testaamaan maatiaispapua. Että on satoisa lajike! Varresta tököttää peukalon pituisia palkoja vaikka kuinka paljon, ja jokaisessa palossa on 3-5 papua. Ensimmäiset olen jo poiminut ja ryöpännyt, ja makukin on osoittautunut ihanaksi. Osan säästän huomiseen perunasalaattiin; lopuista voisi tehdä chilin ja mintun kanssa Jamien härkäpapupihvejä. Tämä lajike jää käyttöön :-)

Muinaistulokas

Alkuasukkaat olivat raahanneet etupihalle kaksi Terijoensalavan tainta, jotka onneksi älysin heti tänne muutettuamme siirtää tontin sivureunalle. Olisi tosin pitänyt olla viisaampi ja viedä ne tontin perukoille asti, mutta siihen aikaan tontti oli pelkkä paljas savilätty, joten kaikki vihreä ja näkymiä naapuriin peittävä kasvillisuus oli yläpihalle tervetullutta.

Sittemmin rakennutettiin tontin sivuun autokatos/varasto, ja salavat jäivät sen taakse ja sivulle. Toinen kärsi rakennuksen varjosta, eikä ole kummoiseksi kasvanut, mutta toinen rehahti muhkeaksi - pikkuvarpusten suureksi iloksi. Toissa vuonna sahattiin se tapiksi, koska alkoi olla alaoksistaan jo kovin ränsistynyt. Ja katso: kaikki sen alle jääneet kasvit alkoivat suorastaan riehaantua, mukaan lukien anopin tuoma, pahanmakuinen karhunvatukka ja sen mukana kulkeutunut elämänlanka.

Tänä keväänä oli tarkoitus käydä alue saksien ja trimmerin kanssa läpi, mutta talon maalaus sotki suunnitelman, sillä maalauksen tieltä piti siirrellä kamoja, jotka estivät kulun alueelle, ja maalauksen aikana piha ehti rehahtaa aivan järkyttäväksi pusikoksi. Nyt olen kyllä tyytyväinen että maltoin saksien kanssa, sillä kaiken muun kasvuston (including jättipalsami - miten hemmetissä sitä on tuonne asti päätynyt!) keskeltä alkoi putkahdella keltavadelmaa. 

Muistan, että joskus aikojen alussa tuohon kohti tehtiin vattupenkki, ja koska siihen aikaan vadelmavalikoima oli vähäinen ja Maurin makea kuulemma nimestään huolimatta täysin mauton, istutin Fallgoldia. Sehän on kerrassaan upea lajike: hunajaisen makea olematta imelä, voimakkaan makuinen ja peukalonpään kokoinen. 

Sittemmin hermo muistaakseni paloi vadelmien juurivesoihin, joita putkahteli pitkin pihaa, ja vadelmat saivat häädön. Mutta nyt niitä taas saa, ainakin siihen asti, että salava osoittaa mahtinsa ja varjostaa kaiken alleen. Mikään hirmuinen sato ei ole näköpiirissä, mutta ihana päästä napsimaan muutama makea kourallinen suuhunsa palkintona siitä, että riipii metrikaupalla elämänlankaa vadelmien kimpusta.
 

Liian paksut kämppikset

Tänä kesänä on kimalaisia hurjan paljon. Niitä pörrää kesäkeittiön pajuangervoissa ja kuvassa näkyvissä, itsekseen kasvimaalle kylväytyneissä hunajakukissa (tykkäävät myös Lushin Valkyrie-hoitoaineen tuoksusta, minkä tarhuri on omassa kuontalossaan saanut kokea). Hyttyset loistavat edelleen poissaolollaan, mutta kimalaiset nauttivat kesästä.

Viime vuonna meillä häröili kimalaiskuningatar, joka sitkeästi yritti tehdä pesää kesäkeittiön säilytysarkun sisään. Monta kertaa tuli se arkun sisältä häädettyä, mutta jostain ihme rakosesta se aina sinne tunki. Älysi lopulta häipyä, kun sitä joka päivä häirittiin kaivamalla arkusta pehmusteita ja ruokailuvälineitä.

Tämän vuoden kuningatar keksi luikahtaa välikatolle seinän ja katon välisestä, minipienestä rakosesta. Oletin, että hän häätyy sieltä, kun talo maalataan, mutta näköjään pienet maalihuurut eivät kimalaista haittaa. Se tosin ihmetyttää, että miksi ihmeessä hän valitsi rakosen, josta paksun kimalaisen on hankala punnertaa pesään. Iltapäivisin saadaan seurata kun hunajakukilla itsensä paisuttaneet kimalaiset jonottavat pesäaukolla vuoroaan päästä litistäytymään sisälle. Kummaa porukkaa.

Kasvimaat alkavat pikkuhiljaa antaa muutakin satoa kuin yrttejä ja salaattia. Herneet ja pavut alkavat pullistua, ja kohta varmaan saadaan ensimmäiset perunat pöytään. Yksi, mehukas kyssäkaali raastettiin eilen salaattiin, mutta muut kaalit näyttävät onnettomilta. Kaalikoit ovat tehneet tehtävänsä ja kaalien lehdet ovat kovin pitsisiä, eikä punainen suippokaali näköjään suipotu yhtä nopeasti kuin vihreä serkkunsa (no, sen nimi onkin Greyhound...). Lehtikaalta olisi kiva pestottaa talveksi, mutta syyskylvöistä heräsi henkiin vain yksi pikkuruinen Red russian, enkä ainakaan toistaiseksi erota kaalikokoelmastani mikä niistä on tämän vuoden lehtikaali Galega de folhas lisas. Täytynee odottaa, että parsakaalit alkavat tehdä kukintoja ja sitten pestottaa ne, mitkä eivät kuki.

Jokisen eväslaatikko

Muurahaiset olivat tehokkaasti murustaneet kolme pienehköä kasvilaatikkoa ja tarjonneet samalla kasvualustan sienipopulaatiolle, joten ne laatikot olivat tiensä päässä. Hankalia ne olivatkin, sillä niiden välistä piti taiteilla ruohonleikkurin kanssa, joten päätettiin sen sijaan väsätä yksi pitkä laatikko tilalle. Viimevuotisesta aidan purkamisesta oli jäänyt muutama siisti lauta jäljelle, ja vielä löytyi purkin pohjalta 10 vuotta vanhaa syklaaminpinkkiä maalia, joten siinähän oli Luigi della casalle hyvä kesäprojekti.

Ainoa ongelma oli se, että kussakin laatikossa kasvoi monivuotisia herkkuja, joten vanhat laatikot piti purkaa varovasti. Tosin täytyy tunnustaa, että olin surutta istuttanut laatikoihin lajeja, jotka leviävät holtittomasti: lipstikkaa, inkivääriminttua, piparjuurta ja rakuunaa. Ne on erotettu toisistaan patolevyllä, mutta katsotaan kauanko malttavat olla omissa yksiöissään. Viimeisimpinä tulokkaina ovat villirucolan siementaimet, joita tosin nyt varjostaa punainen suippokaali, sekä yllättäen ja pyytämättä talvehtinut timjami! Yleensä olen saanut pidettyä timjamin hengissä talven yli, mutta keväällä se on sitten kuukahtanut kaikista pelastustoimista huolimatta. Vaan tämäpä yksilö selvisi vahingoittumatta ja on levinnyt melkoiseksi matoksi piparjuuren ympärille.

Ja kyllä, kaiken tuon komeuden takana näkyy hervoton kasvusto jättipalsamia :-( Kertaalleen olen sen nyhtänyt irti ja sullonut jätesäkkiin (muhjustuu siellä alta aikayksikön), mutta aina vaan sitä tunkee maasta. Siinä onkin tälle kesälomalle "mukavaa" puuhaa, kun saa toistamiseen mennä trimmerin kanssa koko helkkarin 6500 m2 läpi ja tuhota ne palsamit, mihin ylettyy. Osa nimittäin kasvaa keskellä pajukkoa, eikä sinne aikuinen nainen pääse ähertämään itseään sitten millään. Aivan kamala kasvi, jota ei saa poistettua ilman ydinpommia, mutta pakko vaan yrittää. Ärgh!
 

Sinappia ja siementaimia

Viime vuoden keväällä ihmettelin kasvimaalle ilmestynyttä turpasta, joka sittemmin paljastui talvehtineeksi villirucolaksi. Turppaasta kasvoi hervoton puska kesän mittaan, mutta toisesta talvesta se ei enää selvinnyt. Onneksi joku ihana ihminen vinkkasi, että villirucola siementää tehokkaasti, joten tänä keväänä maltoin olla nyppimättä kasvimaalle ilmestyneitä sirkkalehtiä siinä toivossa, että joku niistä olisi villirucola. Ja oli! Kolme komeaa tainta on kasvamassa menetetyn tilalle.

Yhtä kummallista sirkkalehteä jäin ihmettelemään, ja siitähän kasvoi mongolianvaahteran taimi. Pistin taimen purkkiin ja annan kasvaa siinä syksyyn. Sitten taimi pääsee etupihan kukkapenkkiin kasvamaan vuohenputkien kiusaksi. Kaverinkin se saa, sillä kesäkeittiön kiveyksestä pilkisti kanukan siementaimi, jonka myös pelastin purkkiin kasvamaan.

Viime vuoden villeistä kasvimaakylvöistä hunajakukka siemensi niin runsaasti, että sitä kasvaa joka kasvilavassa. Olen harventanut sitä reilulla kädellä, kun on niin tilaa vievä tapaus. Mutta se on yllättänyt, että ollaan kovin kirpattomia! Kähäräsinappi kasvoi muhkeaksi ilman kirpan kirppaa, eikä retiiseissäkään näkynyt reikiä. Kaalikoita sen sijaan pölähtää pilvenä, kun kaalikasvien vierestä kulkee.

Juhannuksen puhteena oli vanhan aidan lautojen uusiokäyttö uutena kasvilavana. Vanhat kolme pikkulavaa ovat jo niin lahoja, että päätettiin korvata ne yhdellä isolla pitkulaisella lavalla. Laudat saatiin hiottua ja maalattua; nyt tarvisi saada ne kasattua ja vuorattua patolevyllä. Oma shownsa on maahumalan kitkeminen vanhojen lavojen vierestä ja maan kattaminen sen verran tehokkaasti, ettei sieltä heti kiipeä rikkoja uuteen multaan.

Sortit, kertut ja kultit

Tarina alkaa Kalevankankaan hautausmaalta. Viime kesänä silmiin osui jättimäinen köynnöshortensia, joka kukki valtavan suurin kukin pitkin hautausmaan aitamuuria. Tajusin, että takapihan pergolaan istuttamani köynnöshortensia on paikkaansa aivan liian iso, ja rupesin miettimään plan B:tä. 

Ensimmäinen osa plan B:tä oli kiinanlaikkuköynnöksen alasleikkaus, sillä se jo yksinään köynnösteli pergolan melkein umpeen. Syksyllä saksin köynnöksen maata myöten ja ihme kyllä se alkoi keväällä kasvaa uudestaan, vaikka mielessäni heitin sille heipat. Toinen osa oli keksiä, minkä köynnöksen istuttaisin pergolan toiselle puolelle, mistä keväällä lapioin köynnöshortensian pois (hortensia oli tarttunut niin tiukasti puutarha-aitaan, että vei mukanaan palan aitaa...). Viime kesänä Tampereen puutarhaseuran taimipäivillä näin palsamiköynnöksen, mutta harmikseni ostohousut olivat unohtuneet kotiin - sehän olisi sopinut pergolaan ihanasti ja tuonut mukanaan syötävät marjat.

Siispä Google kauniiseen käteen ja etsimään, josko palsamiköynnöstä jostain saisi. Sai, mutta karmaisevaan hintaan. Flörissä se lopulta oli suht. inhimilliseen hintaan, joten kliksuttelin sen ostoskoriin ja liitin kylkeen tarhavarjohiippaa ja sormivaleangervoa, aikomuksenani kunnostaa etupihan kukkapenkki paraatikuntoon.

No, pian huomasin, että kukkapenkkiä ei naisvoimin kunnosteta, vaan siihen tarvittaisiin kaivinkone, joten perennojen siirtämisen sijaan suunnittelin peittäväni alueen puulla ja pensailla. Parempi puolisko oli tällä välin ostanut uuden grillin, joten houkuttelin hänet grillaustarvikeostoksille sopivasti siihen Pirilän nurkille.

Paljon oli Pirilässä ihania puita tarjolla, mutta ei tälle vyöhykkeelle, joten vanhana vaahterafanina nappasin mukaan hopeavaahteran. Sen kylkeen etsin rusokuusamaa, koska se kasvaisi isoksi ja peittäisi näkymän naapurin laumanvartijoihin, ja lisäksi se kukkisi ihanin, pinkein kukin. Rusokuusamaa löytyikin, mutta kamalan huonokuntoisina ja kalliina, joten suunnitelma meni uusiksi. Päädyin rusovuohenkuusamaan, joka tosin ei kovin korkeaksi kasva, mutta lehdet olivat kauniit ja pensas tuuhea. Korkeutta tuomaan otin sievän keltaoksakanukan.

Tällä kertaa ostohousut olivat sen verran leveät, että törsäsin vielä syyssyrikkään, kun sellaisesta olen pitkään haaveillut, joskin se vaatii talvetuksen jossakin. Ja tokihan mukaan lähti parit erikoispelargonit ja ruukullinen tähkälaventelia. Tiedän siis, mitä teen tänä juhannuksena.

Tontista on metsittymisen myötä tullut varsinainen lintula. Uusia tulokkaita on joka vuosi, ja tämän vuoden erikoisuus on järkyttävän kovaääninen laulaja, joka päättää laulunsa titityyhyn. Muuttolintujen kevät -appis kertoi hänen olevan mustapääkerttu. Kerttu on äänestä päätellen saanut seudulle myös kaverin. Soivia puitakin on ollut tänä vuonna runsaasti - siis niitä, joissa pesii käpytikka. Tikanpojat pitävät melkoista meteliä pesäkolossaan ja niiden sirkutus kuuluu kauas.

Ja jotta juhannus ei ihan rehkimiseksi menisi, liityin kulttiin. Instassa tuli nimittäin vastaan tamperelainen Teekultti, joka rehenteli assam-kokoelmallaan. Minähän olen juonut Take T:n valikoiman ympäri jo useamman kerran, joten uusi teekauppa tuli tarpeeseen - ja kuten sisko huomautti, onhan tuo suorastaan lähiruokaa. Tilasin seitsemän sorttia assamia, jotka saapuivat parissa päivässä, ja nyt on ihminen onnellinen. Etenkin kun lähikaupasta löytyi juhannukseksi makiajuustoa. Kyllä näillä eväillä jaksaa lapioida taimet paikoilleen.

Tervetuloa - välkommen

Käydäänkö upouudessa, joskin jo siitepölyn ja linnunkakan (varikset saalistavat kananmunia naapurista ja kakkaavat mennen tullen) kuorruttamassa kasvihuoneessa?

Aloitetaan ovesta. Alkuperäisessä designissa ovi oli kaksiosainen, joista kummankin osan saa erikseen aukaistua ja kiinnitettyä ketjun avulla auki. Me ei luotettu ketjupatenttiin ja muutenkin kaksiosainen ovi tuntui hankalalta, joten raksavastaava kiinnitti osat yhteen ja teki alumiinilistasta tukevat kiinnikkeet, joiden avulla ovi pysyy auki kovassakin tuulessa. Vielä täytyy oven edustalle nakutella betonilaattoja, sillä nurmikon kasvaessa ovea ei saa auki ilman väkivaltaa.

Vanha kunnon mullipöytä pääsi vanhalle paikalleen. Kylmän kelin ja kiireisen rakentamisen vuoksi en ehtinyt siihen sipaista uutta maalipintaa, mutta onneksi kasvarin ovi on niin iso, että pöydän saa tuolta ulos, jos maalausiili iskee. Aiemmin mullipöytä palveli yrttikasvattamona, mutta nyt siinä on erinäisiä kasvatteita odottamassa loppusijoituspaikkaansa.

Yrtit keksin ripottaa siskolta yli jääneeseen Ikean kukkapöytään. Tuossa ne ovat kätevästi kasassa ja chefin näköpiirissä, kun täytyy saada ruokaan makua. Yrtit ovat omakasvatteita oliiviyrttiä ja sitruunverbenaa lukuun ottamatta.

Lehtikaktukset pääsivät kesälomalle kasvihuoneeseen, joskin muutama on typertynyt kirkkaasta UV-säteilystä ja näyttää lähinnä ruskettuvan. No, ostetaan sitten syksyllä lisää, jos nämä ei ala toeta koettelemuksestaan.

Vaikka tilaa on se 18 m2, on kasvarissa jo ahdasta, sillä kurpitsat ovat siellä vielä esikasvamassa. Talo ja autokatos ovat tällä hetkellä maalattavina, joten vielä ei pääse kurpitsoja levittämään pitkin pihaa. Juhannuksena sitten häätyvät tuolta ulos. Ja tokihan tuli esikasvatteita ahnehdittua ihan liikaa muutenkin, kun tilaa on.

Kasvarin takaseinässä on tuuletusluukku, jonka käyttöä tällä hetkellä rajoittavat sekä mongolianvaahtera että Urjalan punaluumu. Täytyy saksia niiden oksia myöhemmin kesällä.

Kasvarin lattia on hitusen vaiheessa, sillä kasvihuoneen perustukset ovat maan sisällä ja ne, sekä seinien vinot tukirakenteet estävät tehokkaan laatoittamisen. Osa lattiasta on vielä hiekalla, kunnes keksitään, mitä niihin kohtiin kannattaa laittaa. Hiekalle niitä ei voi jättää, sillä sieltä alkaa kohta pukata rikkaruohoa kasvihuoneen sisälle.

Loput lehtikaktuksista sekä laakeripuut majailevat kasvihuoneen ovensuussa, sillä Lidlin korkealle kasvihyllykölle ei muuta paikkaa löytynyt. 

Vaikka kasvihuoneen rakentaminen oli jälleen kerran aivan karseaa puuhaa, niin kyllähän tuolla ihminen tuntee itsensä onnelliseksi: kasvit viihtyvät ja kasvavat, ja ainakin toistaiseksi ihminen mahtuu hyvin nyppimään varkaita ja heilumaan kastelukannujen kanssa ilman, että törmäilee seiniin tai kasveihin. 

Vaeltavat valkosipulit

Viime viikolla kasvukausi rehahti sellaisella voimalla, että ihminen katsoi sitä typertyneenä ikkunan takaa. Ensin joka paikkaan, jopa keskelle nurmikkoa, putkahti valtavia turppaita jättipalsamia. Sen jälkeen kukkapenkit alkoivat peittyä vuohenputkeen, ja lopulta nurmikkokin kasvoi leikattavaan korkeuteen. Huh. Mutta koska työpäivän jälkeen ihminen ei edelleenkään taivu muuhun kuin sohvalle, olen keskittänyt vähäisen energiani kasvihuoneen tyhjentämiseen.

Kovasti oli talvi-Ulla kaikkea esikasvattanut, ja nyt niitä piti ripotella kasvimaille ja kukkaruukkuihin. Pestävien pottien pino on kasvanut hervottomaksi, ja kasvaa yhä, sillä kurpitsat ja pavut on vielä esikasvamassa, enkä ole raaskinut pistää kompostiin taimia, jotka eivät mihinkään mahdu.

Eilen saatiin sen verran vanhan kasvarin ympäriltä otettuja laattoja siirrettyä takaisin paikoilleen, että mahduin saksimaan kasvilaatikoiden ympäriltä lehtokotiloarmeijalle suojaa tarjonneet heinät ja maahumalat. Onneksi pidin silmät päässä, sillä heinikon keskellä törötti valkosipuli! Muistan jonkun sanoneen tänä keväänä, että oli löytänyt syyskylvettyjä valkosipuleja nurmikolta, mutta että meilläkin! Valkosipulisato on surkeaakin surkeampi tänä vuonna: vain 1 Alexandra ja 3 Alavutelaista, joten iloisena kaivoin laumasta eksyneen valkosipulin ylös ja siirsin sen muiden joukkoon.

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukinta on ollut todella huikea. Viime vuonna istuttamani pieni luumupuu on aivan valkoisenaan kukkia, ja omenapuukin aloitti eilen kukintansa, joskin tuuli tänään riepottelee sen terälehtiä. Vaan eipä riepottele kasvihuonetta! Ihan käsittämätöntä olla rauhallisin mielin tuulisella kelillä, kun ei tarvitse pelätä kasvihuoneen hajoamista :-D

Ei rymise eikä pauku kasvihuone, vaikka on tuulinen päivä

Seitsemäs sukkapari

Kolmen työkuukauden aikana olen odotellut 30 vuoden takaisen softaskriptin runksuttamista niin kauan, että olen ehtinyt kutoa yhden pipon ja 6,5 sukkaparia. Kyllä sitä pieni ihminen on ihmeissään, kun joutuu 15 vuoden Tesla-ajon jälkeen Ladan rattiin, noin niinku kuvainnollisesti. No, onneksi siitä sentään maksetaan, joskin vähänlaisesti.

Melkein yhtä hitaasti etenee kasvihuoneprojekti. Ensin jouduttiin käsin kaivamaan ankkuriperustuksille kuopat, sillä vanhan kasvarin alta paljastuikin sepelipatja, jota ei lapiolla saanut kaivettua sitten millään. Täytyi ottaa omat sormet apuun (hirvittävän tehokas tapa pitää kynnet lyhyinä). 

Siitä urakasta kun selvittiin, olikin edessä taas kiinalainen palapeli. Mikä ihme siinä on, ettei kasvihuonefirmoilla ole ammattitaitoista kirjoittajaa ja kuvittajaa, joka tekisi kunnon ohjeet? Ollaan yritetty tulkita kuvista, mitä pitää tehdä, ruuvattu ja purettu ja ihmetelty. Kaksituntista videotakin ollaan kelattu ees ja taas, mutta sekään ei kauheasti auta, kun kasaavat videolla välillä ihan toisenlaista kasvaria. Eikä siitäkään ollut apua, että lähetyksen mukana tuli läjä osia, jotka eivät tähän kasvihuoneeseen kuulu. Mutta loppusuoralla ollaan; ehkäpä jo helatorstaina saadaan pleksit paikoilleen ja kasvit loppusijoituspaikkaansa. Tosin sitä multaa täytyy ensin jostain hakea (note to self: älä osta Belinda-multaa. Kovettuu kamalaksi koppuraksi kuivuessaan.), mutta autossa sentään on jo peräkoukku (joskin korjaamo hajotti samalla peruutustutkan, huoh.).

Yllättäen ja pyytämättä olen myös jälleen julkkis (kaikkihan minut tunnistavat Kotipuutarhan jutusta kymmenen vuoden takaa): olen näköjään paikallisen tapahtuman mainoskasvo. Ei näköjään tästä kunn kaupungista löydy edustavampaa eukkoa. Pitänee olla otettu kunniasta.

 

Tuuppaututtaa

Alkaa olla taas se vaihe vuodesta, jolloin odottaa kiihkeästi, että saa tuupata esikasvatteet kasvihuoneeseen ja/tai ulos. Niitä kun on nyt joka paikassa: kodinhoitohuoneen tasoilla, työhuoneessa hyllykössä ja pitkin lattiaa, keittiön ikkunalla ja terassilla muovihupun suojissa. Nyt on tähtäimessä vielä ekstratuuppaus, sillä aion majoittaa myös  lehtikaktuskokoelmani kasvihuoneeseen/ulos kukinnan toivossa. Ja muutaman anopinkielen voisi uhrata kesän kukka-asetelmiin, kun anoppejakin on siunaantunut aikamoinen määrä.

Kylmän kelin takia ulos ei vielä voi mitään tuupata, eikä kasvihuoneeseenkaan, kun ei sitä kasvihuonetta edelleenkään ole. Routa on yhä maassa, eikä kovat yöpakkaset yhtään auta sitä sulamaan, joten ei olla päästy tekemään kasvarille perustuksia. Ketjureaktion tai oikeammin reagoimattomuuden aiheuttaa myös se, ettei uudessa autossa ole vetokoukkua, joten ei olla saatu haettua asennushiekkaa, eikä asiaa auttanut sekään, että korjaamon jamppa unohti tilata meille koukun, joten tämäkin homma on venynyt parilla viikolla. Sekaan mahtuu myös yksi hauras viikonloppu, jolloin parempi puolisko saattoi ystävänsä hautaan, eikä sellaisena viikonloppuna voi muuta kuin keskittyä hengittämiseen (onneksi me seuraavana jonossa olevat ei kuuluta mihinkään uskontokuntaan, joten perikunta säästyy hautajaisilta. Kylmiön luukusta suoraan uuniin vaan, joskin toivottavasti siinä vaiheessa on kompostointi sallittua. Kauniimpi ajatus maatua maanparannusaineeksi kuin kärvistyä uunissa.).

Muistutin parempaa puoliskoa, että hänellä on vielä talviloma pitämättä, ja mikäs sen hienompaa talvilomapuuhaa kuin kasvihuoneen kokoaminen. Edessä on kuulemma melkoinen määrä käsityötä, mutta toivottavasti kasvari on toukokuun alkupuolella valmis, sillä esikasvatteet tarvitsisivat kunnolla valoa. Vaikka taimihyllykössä on kasvivalo, samoin kuin kodinhoitohuoneessa, ei se millään riitä. Kasvit ovat kalpeita ja honteloita.

Terassille tein kasvihuoneen puuttuessa koekylvöt muovien suojaan. Kylvin useampaa sorttia kaalta, donkkasin perunan ämpäriin ja kiepautin tuoksuherneitä siemenetanaan. Siemenlaatikostossa oli muistilappu salaattikylvöistä, joten laitoin salaattiakin muutaman ruukun tekeytymään - ja ihmeekseni niitä on jo tekeytynyt kovista yöpakkasista huolimatta. Kaalit siirsin äsken isompiin potteihin, ja tänään näkyi perunasta ensimmäinen tupsu.

Seuraavaksi pitäisi keskittyä kasvimaakylvöihin. Ekat tein jo 11.4. mutta en uskaltanut kaikkia kasvimaita vielä kylvää kylmän kelin takia. Kolme lahonnutta kasvilaatikkoa pitäisi uusia (lisää talvilomapuuhaa paremmalle puoliskolle), joskin niiden kanssa täytyy hieman sompailla, sillä niistä pukkaa jo rakuunaa, piparjuurta ja lipstikkaa (sinihomejuusto-lipstikkakeittoa tiedossa!).

Itselle täytyy kalenteriin merkata syksylle muistutus: vaikka lokakuun kohmeudessa on kalseaa kaivella kukkasipuleita maahan, niin tee se kuitenkin - etenkin isoon kukkapenkkiin ja aidan juurelle. Tähän aikaan vuodesta on pienestäkin kukasta iso ilo.